Viikon viinivinkki

Neiss Pinot Grigio Trocken

25 / 2011 Aki Björklund2

Arvio

Juhannusviikon suositukseksi olen valinnut monikäyttöisen saksalaisen valkoviinin. Tuoksuteltaessa viiniä, voi siitä erottaa makean hedelmäistä, kypsän omenaista ja päärynäistä aromikkuutta. Siinä on lisäksi hentoa kukkaisuutta – jopa hunajaa. Kuiva ja keskitäyteläinen maku on suutuntumaltaan hyvin eloisa ja seuraa puhdaspiirteisiltä aromeiltaan tuoksua. Makua ryhdittää reilu hapokkuus joka korostuu hennon, kielellä kutittelevan pirskahtelevuuden ansiosta. Kokonaisuus jättää tasaisen, persikan kiveä muistuttavan jälkivaikutelman.

Viinin seuraksi

Juhannuksen notkuvat ruokapöydät ovat jälleen ajankohtaisia. Perinteisesti keskikesän juhlissa on tarjolla erilaista herkuteltavaa, joista monet ovat viinille melkoisen haasteellisiakin. Erityisesti viinille harmaita hiuksia aiheuttavat voimakkaat marinadit, joita on tarjolla esimerkiksi erilaisissa kalaherkuissa. Näissä usein käytettävä etikka on vain yksinkertaisesti viiniä voimakkaampi ja jyrää viinin kuin viinin. Tämä Neissin Pinot Grigio on tästä huolimatta mainio valinta – ainakin muiden kuin marinoitujen juhannusherkkujen seuraan. Graavatut ja savustetut tuotteet maistuvat erinomaisesti tämän lähes makean hedelmäisen ja eloisan valkoviinin kanssa. Pinot Grigion puhdaspiirteisyys sopii hyvin myös salaatin seuraan. Unohtamatta grillattuja kala- ja äyriäisruokia. Ja kuten juhannuksena on oleellista, maistuu raikas valkoviini vaikka ihan sellaisenaankin laineiden liplatusta kuunnellessa ja hyvästä seurasta nauttiessa. Herkullista juhannusta kaikille!

Aiemmat viinivinkit

Karitsavartaat ja yrttisen vivahteikas libanonilainen

Tunnelma kuin kreikkalaisessa tavernassa! Grillatut karitsavartaat ja munakoisot maistuvat taivaalliselta tahinikastikkeen kanssa. Vartaiden yrttinen ja jogurttinen aromimaailma tuo herkullisesti esiin libanonilaisen punaviinin kypsää, maanläheisen marjaista ja mausteista makua. Luonteikkaan rustiikkinen

Nizzansalaatti ja klassinen Provencen rosee

Yksinkertaiset raaka-aineet pääsevät loistamaan kesäkeittiön klassikkosalaatissa. Tässä Välimeren helmessä yhdistyvät tonnikala, keitetyt kananmunat, perunat ja raikkaat vihannekset mutkattomasti ja ilman keittiömaratonia. Leveän marjainen ja aromikas roseeviini istuu mitä herkullisimmin perinteisen

Haukiburgeri ja herkullisen marjainen roseeviini

Hauki hyppää kesäisen burgerin väliin – eikä todellakaan jää sivurooliin. Viimeistele burgeri miso-sitruuna-aiolilla ja marinoidulla punakaalilla, jotka tuovat makuun särmää. Viinipariksi sopii Viinilehden Vuoden roseeviini, jonka kypsän marjainen ja yrttinen

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Roseenpunainen ja sesongin herkuilla lastattu Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.