Paperilla liikeidea oli yksinkertainen: tuoda maahan kiinnostavia naturalviinejä. Mutta Toni Ferin ja Lauri Kähkösen seitsemän vuotta sitten perustama Let Me Wine on alusta asti halunnut olla enemmän kuin pelkkä maahantuoja. Sen tavoitteena on luoda helposti lähestyttävää viinikulttuuria Suomeen. Ajatusta toteutetaan järjestämällä pieniä, kaikille avoimia tapahtumia ja viemällä natuviinejä sinne, missä ihmiset ovat. Vaikka teknofestareille tunturiin.

”Saavutettavuus on ollut minulle aina eksklusiivisuutta tärkeämpää. On kivaa olla ja toimia osana yhteisöä”, Toni Feri sanoo.

Samasta syystä perustettiin leipomon ja viinibaarin yhdistävä Way Bakery. Pian aukeaa uusi ravintola Helsingin Hämeentielle. Se on ”fine diningia ihmisille, jotka eivät tykkää fine diningista”.

Alakertaan tulee viinikellari, jonne myös asiakkailla on lupa mennä.

”Sellaista ei ole vielä Suomessa. Kellarissa viinilista herää eloon.”

Ferille osa kestävää viinikulttuuria on luonnonmukaisen tuotannon lisäksi ylläpitää pieniä, tietyille alueille tyypillisiä rypälelajikkeita, sellaisia kuin piemontelainen Baratuciat.

”Se ei ehkä ole mikään seksikäs Chardonnay, mutta on kunnia-asia olla mukana varmistamassa, ettei se kuole sukupuuttoon. Ettei käy niin, että kohta jäljellä on enää viisi lajiketta.”

Epätäydellisyys

”Löysin naturalviinit työskennellessäni sommelierina Grönissä. Ensisysäys oli gastronominen puoli: miten voin yhdistää näitä viinejä ruoan kanssa herkullisella tavalla.

Sitten tuli fiilis, että tällaisten viinien pitäisi olla kaikkien saatavilla. Niissä yhdistyivät omat arvot ja tietty kapina auktoriteetteja vastaan, antaa kaikkien kukkien kukkia -henki.

Viiniteollisuus haluaa tehdä viinistä täydellistä cocacolamaista tuotetta, joka maistuu aina samalta vuosikerrasta riippumatta. Minulle maailma, jossa on vain täydellisiä viinejä ja ihmisiä, on dystopia. Mutta virhe on virhe. Korkkivika on eri asia kuin epätäydellisyys.

Tietenkin on ok sanoa, että ei tykkää jostain. Pyydän yhdeksänvuotiasta lastani maistamaan uusia juttuja aina kymmenen kertaa. Aikuisilta voisin vaatia, että maistaa viisi kertaa ennen kuin sanoo että tämä on ihan skeidaa.”

Ajattelua avartavat tarinat

”Rakastan tarinoita ja luen vuorotellen klassikoita ja nykykirjallisuutta. Yksi suosikeistani on Leila Slimani. Toinen ääripää on Michel Houellebecq – ilmeisen ristiriitainen hahmo, mutta rakastan mustaa huumoria. Pidän myös Klaus Ove Knausgårdista.

Olen lukenut paljon lapsesta saakka ja Täällä pohjantähden alla teki minuun suuren vaikutuksen lukioikäisenä. Sen lukemisen jälkeen minusta tuli hetkeksi raudanluja kommunisti.

Lukemisen kautta olen ymmärtänyt, millaiset asiat ovat minulle tärkeitä: sosiaalinen oikeudenmukaisuus, kestävä kehitys ja luontoarvot. Kirjat antavat perspektiiviä maailmaan ja mielestäni ei ole tuulesta temmattua, että lukeminen voi kasvattaa empatiakykyä. On monen kirjan summa, että minusta on tullut tällainen pehmo.”

Ihmiset

”Olen loputtoman kiinnostunut ihmisistä, se on paras osa tätä työtä. Ajattelen, että en tee töitä viinin vaan ihmisten kanssa ja tunnemme kaikki tuottajamme henkilökohtaisesti.

Rakennamme viiniportfoliotamme yhdessä italialaisen Michele Brocanin kanssa. Micheleltä kuulen aina parhaat taustatarinat tuottajista ja heidän perheistään, kenellä on mennyt välit minkäkin serkun kanssa. Rakastan tuollaisia juttuja.

Parhaat viinitapahtumat löytyvät isojen viinimessujen liepeiltä. Niissä verkostoituu ihan huomaamattaan, ja yhtäkkiä päädyt illalliselle tyyppien kanssa, joiden olemassaolosta et tiennyt hetkeä aiemmin. Pienissä tapahtumissa ihmiset tulevat nopeasti tutuiksi ja törmäät samoihin hahmoihin aina uudestaan. Siitä syntyy fiilis, että olemme täällä yhdessä, samassa veneessä.”

Vesillä liikkuminen

”On uskomattoman siistiä nostaa purjeet ja edetä tuulen voimalla. Ei ole väliä, minne ollaan menossa.

Omistan ystävieni kanssa purjeveneen. Se on pieni ja vaatimaton, mutta oikein hyvä saaristossa retkeilyyn.

Ostin oman osuuteni aikoinaan opintolainalla, mutta opettelin purjehtimista kunnolla vasta kun pandemia alkoi. Olen onnellinen, että pystyn nyt toimimaan kipparina. Oli pitkä prosessi oppia luottamaan itseensä.

Purjehtiminen ei ole minulle mikään lapsuudesta tuttu harrastus. Tulen vaatimattomista lähtökohdista ja ajattelin aina, että purjehdus on minulle jotain saavuttamatonta.

Purjehtiessa olen täydellisesti läsnä. Tarkkailen tuulta ja veden pintaa, enkä voi miettiä mitään muuta. Sellainen on minulle välillä tosi tärkeää.

Pienessä tilassa ollaan tiiviisti yhdessä ja päivän polttavat asiat on käyty nopeasti läpi. Jossain vaiheessa keskustelu menee aina kunnon Vain elämää -avautumiseksi. Siinä pääsee aidosti lähelle toista.”

Lähiöbaarit

”Treenaan punttisalilla, mutta olen myös kova penkkiurheilija. Seuraan jalkapallon Valioliigaa ja kannatan Arsenalia.

Myös jalkapalloon liittyy yhteisöllisyys. En jaksa katsoa matseja himassa, vaan menen mieluummin lähibaariin ja annan tilaa random-kohtaamisille.

Olen heikkona lähiöbaareihin. Katson matseja usein Herttoniemen Treffipubissa. Siellä on aika hyvät simpukat, hyvä olutvalikoima ja aina tilaa. Öisin siellä on ilmeisesti disko.

Silloin harvoin kun käyn ulkona päädyn lopulta aina Roihuvuoren Ruiskumestariin laulamaan karaokea.”

Prosessista nauttiminen

”Kokkaamme puolisoni kanssa paljon, usein ihan tavallista kotiruokaa. On mehevää ottaa täydellinen makaronilaatikko ulos uunista. Joskus taas on kiva katsoa jokin resepti tai teema ja lähteä seikkailemaan kauppoihin: hakea jotain Alanya Marketista, jotain kauppahallista ja jauhaa myyjien kanssa eri tiskeillä.

Olen alkanut hakea take away -ruoat itse paikan päältä. On kiva kohdata ihmiset, jotka ovat ravintolassa duunissa. Se vie oman aikansa, mutta mitä tekisin sillä välin kotona: pläräisin Instagramia? Ja onko se hyvää elämää, että alipalkattu lähetti tuo minulle ruoan kotiin? Ajattelen, että minun hyvä elämäni ei voi olla riippuvainen siitä, että joku toinen elää huonoa elämää sen kustannuksella.”