Washington on verkostoitumisen mekka. Suurlähetystöt, ajatushautomot ja tutkimuslaitokset, kansainvälisten järjestöjen päämajat ja Yhdysvaltain suunnaton valtionhallinto tarkoittavat, että kaupunki on täynnä eri alojen huippuammattilaisia.
Useimpina päivinä heidän työnsä myös päättyvät. Siksi Washington on myös afterworkin eli töiden jälkeen juomalla pistäytymisen pääkaupunki – vaikkakaan tätä Suomessa käytettävää termiä kukaan amerikkalainen ei yhdistä mielessään ensisijaisesti baariin. Yhdysvalloissa vastaavan instituution nimi on happy hour. Nimestään poiketen se kestää yleensä muutaman tunnin.
Parin pandemiavuoden jälkeen Washington on palannut häppäreille.
”Happy hourilta ehtii kotiin ihmisten aikoihin”, ylistää kristillisen kansalaisjärjestön lakineuvoja Nancy Caracas kantapaikassaan Tommy Joe’s -baarissa.
”Niin, ja rakastan erikoistarjouksia!”
Kun käy baarissa tai ravintolassa töiden jälkeen, Yhdysvalloissa se tarkoittaa Suomea varmemmin nimenomaan alennettuja hintoja, paitsi juomista myös ruoasta.
”Ilman happy houria elämä olisi yhtä työtä ja nukkumista”
Happy houria tarjoavat kaikenlaiset paikat kulmakuppiloista trendiravintoloihin. Perusbaari Tommy Joe’sissa myy esimerkiksi neljän dollarin viinilasillisia, dollarin alennusta 5–7 dollarin hanaoluista ja 5,50 dollarin quesadilla-annosta.
Tasavahvojen valuuttakurssien takia hinnat ovat euroissa lähes samat, mutta Yhdysvalloissa kun ollaan, päälle on lisättävä parinkymmenen prosentin tippi.
Caracas tunnustaa istuvansa happy hourilla 3–5 kertaa viikossa.
”Eihän tuo katseesi ole paheksuva? Nuorempana pidin isoveljeäni luuserina, koska hän roikkui happy hourilla melkein joka päivä. Mutta hän taisi olla oikeassa, että ilman sitä elämä olisi yhtä työtä ja nukkumista.”
”Happy hourilta ehtii kotiin ihmisten aikoihin.”
Caracas ei saa baariin seuraa työtovereistaan – hän kuvailee kristillisen järjestön väkeä raivoraittiiksi – mutta onneksi tämä on Amerikka. Tiskin ääressä istutaan kylki kyljessä tuntemattomienkin kanssa, ja kaikki huomioivat tulijat ystävällisesti. Hetken päästä ei enää ollakaan tuntemattomia.
Caracasin tämänkertainen vierustoveri, maisemointiyrityksen hankepäällikkö Colin Murphy tunnustautuu niin ikään kanta-asiakkaaksi. Hän arvioi, että ihmiset ovat palanneet happy houreille 80-prosenttisesti. Yhdessä he pohtivat, että osa ihmisistä ei taida koskaan päästä pahentuneesta pöpökammostaan.
”Yhä näkee joillain kasvomaskeja, vaikka he joisivat olutta baarissa”, Caracas sanoo.
Alle puolet ehti palata keskustaan ennen kesää
Tommy Joe’s ei tarkkaan ottaen ole Washingtonissa, vaan kolmisen kilometriä sen luoteisrajalta Marylandin osavaltion puolella, esikaupunki Bethesdassa. Pääkaupungin keskustaan on vartin metromatka.
Sijainnilla on merkitystä, sillä ennen kesäkautta vain alle puolet työntekijöistä oli palannut Washingtonin hallinto- ja liikekeskustan toimistoihin pandemian jäljiltä. Se on kurittanut ehkä baarejakin enemmän lounasravintoloita. Ydinkeskustassa on hyvin vähän asuntoja. Pandemia on vahvistanut muutenkin jo vallalla ollutta suuntausta kaupunkisuunnittelussa: keskustoissa on syytä sekoittaa toimisto-, palvelu- ja asuintilaa.
Toisaalta etätöihin jääneiden ihmisten on uutisoitu ainakin jossain määrin piristäneen palvelualoja esikaupungeissa, joiden keskustoissa on Washingtonia enemmän myös asuntoja. Se tuo lisää kysyntää ravintoloihinkin. Erityisinä valopilkkuina on nähty korkeahkon tulotason alueiden kahvilat ja ravintolat, joihin on luontevaa tulla työskentelemään kannettavan tietokoneen kanssa – tai valua töiden jälkeen tapaamaan ystäviä. Kaikki eivät nyhjää mielellään kotona, vaikkeivat toimistolla työskentelisikään. Sitä paitsi lähiravintoloissa piipahtamiseen on aikaa entistä enemmän, kun sitä ei kulu työmatkoihin keskustaan.
Tommy Joe’sin tiskin takana Jamie Adams suhtautuu uutisiin lähiöpalvelujen suhteellisesta voittokulusta skeptisesti, vaikka hänen mukaansa baarilla on mennyt aika hyvin taas jo vuoden päivät.
”Jos ihmiset tekevät töitä kotona, en usko heidän käyvän ulkona lounaalla tai happy hourilla yhtä herkästi kuin toimistolta. He tyytyvät ruokakaupan antimiin.”
Toisaalta kantakaupunginkaan paikoissa ei vallitse silkka epätoivo.
”Return to Happy!” julistaa ravintola Modena liikekeskustassa Washingtonissa, eikä se ole pelkkää houkuttelua. Paikka on lähes täynnä maanantaina alkuillasta. Kun terassilla puhkeaa Washingtonille tyypillinen yhtäkkinen navakoiden tuulenpuuskien rytmittämä rankkasade, sisälle ahtaudutaan vielä tiiviimmin.
”Teemme rahaa, bisnes on ollut hyvää jo vuoden”, tarjoilija Antonio toteaa läpimärälle kysyjälle.
”Ihmiset tulevat myös kauempaa, vaikka he eivät olisi toimistoillaan.”
Näppituntumalla vaikuttaa, että tällaiset trendikkäät tai vakaan suositut kulttipaikat ovat menestyneet läpi pandemia-ankeuden, mutta jo aiemmin kitkutelleet ovat pudonneet lopullisesti pelistä.
Juoman kanssa slidereita ja arancineja
Modenan menestyksen ymmärtää istumalla alas nauttimaan. Tarjolla on modernia ja laadukasta italialaista täkäläisittäin todella edulliseen hintaan.
Cacio e pepe -pastan saa 12 dollarilla, viisi arancini-riisipalloa kympillä. Lasillinen viiniä, kuten erittäin kuiva Conca d’Oro -prosecco tai La Jara Pinot Grigio delle Venezie -luomurosee, maksaa kahdeksan taalaa.
Modenan viinivalikoima on kahdellakin tapaa poikkeuksellinen.
Yhdysvalloissa happy hourilla ei voi tavallisesti odottaa saavansa kuohuviiniä, vaikka Helsingissä se on afterworkin normijuoma. Tarjolla on ani harvoin myöskään eurooppalaisia viinejä, eikä itärannikolla sovi toisaalta toivoa edes lähituottajien viinejä.
Yleensä tarjolla on kalifornialaista chardonnayta ja cabernet sauvignonia. Niistä koostuu happy hourin viinilista myös mainiossa King Street Oyster Barissa (kingstreetoysterbar.com) historiallisessa Leesburgin pikkukaupungissa, vaikka se sijaitsee viinitiloistaan tunnetussa Loudounin piirikunnassa Virginiassa, tunnin ajon päässä pääkaupungista.
Niinpä yhden dollarin osterien ja seitsemän dollarin crabcake-sliderien eli kahden rapumurekeminihampurilaisen seuraksi ottaa mieluummin lähiseudun panimon Lost Rhino KSOB IPA:n. Se maksaa seitsemän dollaria.
Poikkeukselliset viime vuodet eivät ole juuri muuttaneet amerikkalaisen happy hourin konseptia. Tarjoilija toisensa jälkeen todistaa, että samoja hanaoluita ja talon viinejä juodaan yhä, ja klassiset sliderit pitävät pintansa suosikkiruokana.
”Ne ovat helppoa jaettavaa”, perustelee tarjoilija trendikkäässä Silver New American Brasserie -kortteliravintolassa Bethesdassa.
Slidereita tarjoillaan tyypillisesti kaksi kerrallaan, joten ne on helppo jakaa, mutta ne ovat niin pieniä, että useimmat jaksavat kaksikin. Yleensä täytevaihtoehtoina ovat vain jauheliha- tai kanapihvi.
Suomessa nautitaan yhä useammin alkoholittomia juomia
Suomessa afterwork-kulttuuri vaikuttaa toipuneen pandemia-ajasta paljolti Washingtonin malliin.
”Ihmiset näyttävät palanneen toimistoille enemmän kuin koskaan aiemmin 2020-luvulla”, We Are Groupin Anders Westerholm sanoo.
We Are Groupin afterworks-paikkoja ovat esimerkiksi Vin-Vin-viinibaari sekä Story- ja Sushibar & Wine -ravintolat Helsingissä.
Aiempia vuosia vilkkaammasta syksystä kertoo se, että Vin-Vinissä palaa tarjolle aperitivo eli viinilasillisen kanssa saa pientä suolaista syötävää. Story-ravintoloissa afterworks-meininkiä vauhdittaa kerran kuussa dj. Ravintolat ovat lähettäneet näihin erikoisiltoihin kutsuja lähialueen yrityksille, jotka ovat Westerholmin mukaan ottaneet kutsut hyvin vastaan.
Monen työ jatkuu kuitenkin hybridinä.
”Toimistopäivistä voi tulla niitä sosiaalisia päiviä. Silloin mennään myös aftereille ja minglaillaan vaikka naapurifirmojen tyyppien kanssa”, hän kuvailee.
”Ihmisillä on tarve tavata töiden jälkeen toisiaan, he haluavat sosiaalisia kohtaamisia.”
Suomalaisille afterworkkaajille maistuvat kuohuviini ja olut.
”Join lomalla Saksassa weinspritzereitä. Pitäisiköhän tuoda takaisin vanha kunnon valkkarisooda?”
Noin 80 ravintolaa pyörittävän HOK-Elannon aluejohtaja Satu Rytkönen sanoo tilanteen lähes normalisoituneen. Hybridityön vaikutuksia on kuitenkin vaikeaa arvioida.
”Mutta ihan selvästi on piristymistä. Ihmisillä on tarve tavata töiden jälkeen kavereita ja työkavereita. He haluavat sosiaalisia kohtaamisia.”
Rytkönen sanoo, että Suomen afterwork-kulttuurissa on näkynyt viime vuosina eräs selvä muutos: alkoholittomien oluiden, viinien ja muiden juomien suosio on kasvanut.
”Pitäisiköhän tuoda takaisin vanha kunnon valkkarisooda?”
”Afterworkille ja dinnerille voi mennä ja ajaa silti autolla kotiin.”
Muista afterwork-trendeistä Rytkönen nostaa esiin kuohuviinien, myös samppanjan, suosion vankistumisen sekä rieslingin vahvan kysynnän valkoviineissä. Erityisenä afterwork-hittinä hän mainitsee pinkit rieslingit eli rieslingroseet.
