Kevyesti kupliva ja helposti kulauteltava Vinho Verde
Pohjois-Portugali tunnetaan Vinho Verde -viinialueesta ja sen kevyesti kuplivasta ja huokeasta viinistä. Vinho verde -viinit ovat Portugalille sekä siunaus että kirous. Kuumana kesäpäivänä helposti kulauteltava, aavistuksen pirskahteleva valkoviini on toiminut Portugalin viinien suurlähettiläänä jo usean vuosikymmenen ajan, mutta toisaalta se on myös aiheuttanut pysyvän kolhun Portugalin suurimman viinialueen maineeseen.
Pohjois-Portugali on Alvarinhon aluetta
Vinho Verdessä on kuitenkin kourallinen viinintekijöitä, jotka nostavat alueen viinejä uusiin ulottuvuuksiin, yksi heistä on Soalheiro-viinitalon johtaja ja pääviinintekijä António Luís Cerdeira.
Soalheiro-viinitila sijaitsee Portugalin pohjoisimmassa osassa Vinho Verden ala-alueella Melgaçossa. Melgaço ja Monção tunnettaan Alvarinho-rypälelajikkeesta.
“Olimme ensimmäisiä Melgaçossa, jotka istuttivat Alvarinhoa viinitarhoille. On hullua ajatella, että tänä päivänä kaksi pientä kylää Pohjois-Portugalissa kasvattaa 70-prosenttia koko Portugalin Alvarinhoista,” António kertoo.
Omavaraisuudesta enologiaan
Soalheiron viinitila ei pudonnut omistajiensa syliin, vaan se rakennettiin pienestä ja pikkuhiljaa.
“Isovanhempani omistivat yhden hehtaarin viinitarhan, joka reunusti heidän maatilaansa kuten siihen aikaan oli tapana. He viljelivät vain punaisia rypälelajikkeita kuten Alvarelhãota ja Espadeiroa, koska isoisäni ei juonut valkoviiniä, paitsi jos hän oli juhlimassa. He viljelivät myös maissia, ja lisäksi heillä oli lehmä sekä sika. Omavaraisuus oli elinehto köyhällä alueella, koska Melgaço sijaitsee kaukana kaikesta. Kaukana Portosta, kaukana Lissabonista, kaukana mereltä sisämaassa noin 80 kilometriä mereltä.”
Antónion isovanhemmille viini ei ollut bisnestä, vaan sitä tehtiin lähinnä omaan käyttöön tai rypäleet myytiin eteenpäin.
“Oli isäni ajatus valmistaa viiniä myyntiin. Kun hän palasi Portugalin siirtomaasodasta Afrikasta vuonna 1974, pyysi hän isoisältäni luopaa laajentaa viinitilaa. Se ei ollut helppoa, koska silloin oli paljon muutakin viljeltävää ja perinteitä on joskus vaikea rikkoa. Loppujen lopuksi isovanhempani päättivät tukea isääni viinitilan perustamisessa ja antoivat luvan istuttaa yhden hehtaarin lisää, vain tarkistaakseen, että isäni tiettä mistä puhuu. Tila kasvoi siitä hiljalleen.”
António opiskeli enologiaa Vila Realin yliopistossa. Opintojen päätyttyä vuonna 1994 hän suuntasi työharjoitteluun Burgundiin, jonka jälkeen hän otti ohjat Soalheiron pääviinintekijänä. Nykyään Soalheiro valmistaa valkoviinä, punaviiniä, roseeviiniä ja kuohuviiniä, mutta Alvarinhosta valmistetut mineraaliset ja runsaan hapokkaat valkoviinit edustavat talon terävintä kärkeä.
Vinho Verde -viinialueen muutosrintama
Uusin lisäys portfolioon ovat alkuviinit.
“Olen 47-vuotias. Toivon, että mieleni olisi aina avoin muutokselle. Klassikoita tarvitaan, mutta muutostakin täytyy olla. Viinintekijänä haluan olla tarkka ja pyrin tasalaatuisuuteen, mutta innovaatiolle on myös paikkansa. Alkuviini on hyvin teknillinen viinityyli. Jos haluaa valmistaa todella hyvän alkuviinin, tulee ymmärtää syvällisesti mikrobiologiaa ja kemiaa.”
Kiistanalaisesta, pirskahtelevasta vinho verde -viinityylistä António puhuu diplomaattisesti.
“Vinho Verde tunnetaan vieläkin bulkkiviineistä, halpaa ja helppoa. Me emme ole koskaan kritisoineet tätä tyyliä. Kuluttajan kannalta on hyvä, että alueella on laaja tuotevalikoima. Me Monçãossa ja Melgaçossa kuitenkin päätimme alusta alkaen keskittyä laatuviiniin. Vaikka Alvarinho on meille tärkeä rypäleläjike, halusimme nostaa alueemme sen edelle, koska Alvarinhoa löytyy nykyään Kaliforniasta ja Espanjasta aina Uuteen-Seelantiin asti.”
Jalat maassa, pää pilvissä
Antóniota voisi helpoiten kuvailla sanoilla “jalat maassa, pää pilvissä”. Hän puhuu suurella palolla omasta viinitilastaan aivan kuin se olisi henkilö, jonka heikkoudet ja vahvuudet sekä arvomaailma tekevät Soalheirosta omaleimaisen. António on kiinnostunut itämaisesta filosofiasta ja kannustaa tilan työntekijöitä luovuuteen. Hän jopa kutsui tilalleen aivotutkijan luennoimaan kuinka luovuutta voi lisätä työpaikalla.
“Tykkään pohdiskella ja unelmoida. Se on minulle ikään kuin harrastus. Me Soalheirolla opimme koko ajan uutta. Emme ole kuten isot viinitalot, jotka väittävät tietävänsä kaiken jo alusta alkaen. Olemme vasta rakentamassa omaa tietämme emmekä tiedä mihin se johtaa.”
