Viikon viinivinkki

Lämminhenkinen ripasso munakoiso-tomaattirigatonille

12 / 2018 Antti Rinta-Huumo

Tämän luonteikkaan Veneton punaviinin seuraksi suosittelisin valmistamaan mehevää pastaa, joka sopii kasvisruokailijallekin.

Ainekset

4 annosta
kasvis, munaton
20 min + 20 min paistamiseen ja keittämiseen
*
1 pieni munakoiso
1 tl suolaa
500 g terttukirsikkatomaatteja
3 valkosipulinkynttä
3 rkl öljyä
1 dl tomaattimehua
1 rkl kasvisfondia
1 dl oliiveja
1 dl tuoreita basilikan lehtiä
2 rkl oreganoa hienonnettuna
*
Lisäksi:
250 g rigatoni-pastaa
vettä
suolaa
1 dl pecorino-juustoa raastettuna

Valmistusohje

1. Pese munakoiso ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Levitä munakoisoviipaleet leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele päälle suolaa. ”Itketä” munakoisoja 10 minuuttia.
2. Pyyhi munakoisojen pinta kuivaksi talouspaperilla. Paahda munakoisoviipaleita 225-asteisessa uunissa 12–15 minuuttia munakoisoviipaleiden paksuudesta riippuen, kunnes munakoisot ovat kuivahtaneet ja ruskistuneet hieman.
3. Pese kirsikkatomaatit. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet.
4. Kuumenna öljy paistinpannulla. Lisää pannulle valkosipulit ja munakoisot. Paista pari minuuttia.
5. Lisää pannulle kirsikkatomaatit terttuineen, tomaattimehu, kasvisfondi ja oliivit. Jatka paistamista keskilämmöllä vielä viisi minuuttia, kunnes tomaatit ovat hieman pehmenneet.
6. Lisää joukkoon basilikanlehdet ja oregano. Nosta pannu liedeltä ja peitä kannella.
7. Keitä rigatoni-pasta suolalla maustetussa vedessä kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaisen ajan. Valuta lävikössä.
8. Kaada pasta tarjoilukulhoon. Sekoita joukkoon munakoiso-tomaattiseos. Lisää päälle raastettua pecorinoa.

Tarjoile herkullisen Ripasson kera.

Aiemmat viinivinkit

Tähtianis-currykana ja makean mausteinen ranskalainen

Tähtianiksella, inkiväärillä ja hunajalla maustettu currykana valmistuu uunissa omassa leivinpaperipaketissaan. Mausteisessa ruoassa Aasian aromit ja kotikeittiön helppous kohtaavat herkullisella tavalla. Gewürztraminerin makea mausteisuus, kukkaisuus ja hunajainen hedelmäisyys ovat täydellinen pari

Tyrnimoussekakku pippurimarengilla ja makean mausteinen kuohuva

Äitienpäivän jälkiruoka saa olla pientä hemmottelua. Kun taivaallisen pehmeä tyrnimoussekakku saa seurakseen pippurimarenkia, lopputulos on samaan aikaan elegantti ja kujeileva. Happamuus, makeus ja pieni pippurinen potku pelaavat loistavasti yhdessä. Hunajaisen

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Kuplivan herkullinen kevään Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.