Valtiotieteiden tohtori Antti Maunun tuore tutkimus Humalan tällä puolella valottaa suomalaisten juomakulttuuria.

Tutkiessaan suomalaisia juomatapoja Maunu törmäsi kummalliseen ongelmaan: vaikka suomen kielessä on elävä alkoholiin liittyvä sanasto, siitä puuttuu sana juomiselle, joka ei ole humalahakuista.

Niinpä Maunu kehitti uudissanan: pienjuominen.

Tutkimuksessaan Maunu nimeää juomisen kolme lajityyppiä. Pienjuomisen lisäksi ne ovat bilejuominen ja kännääminen.

Maunun mukaan juomisen genrejä ei erota niinkään nautitun alkoholin määrä kuin se, kuinka kauas ne sijoittuvat arjesta.

Suomessa yksikin lasi viiniä on pieni irtiotto harmaasta arjesta. Maunun mukaan suomalaisessa kulttuurissa ei ole omaksuttu alkoholin elintarvikekäyttöä. Siksi arkisimmissakin juomatilanteissa on pieni juhlan vivahde.

”Ihan samalla tavalla 1900-luvulla suhtauduttiin kahvihetkiin, ne olivat arjen juhlaa”, Maunu totesi tutkimuksensa julkistustilaisuudessa Helsingissä tiistaina.

Pienjuominen on juomisen lajityypeistä yleisin. Sellaista on esimerkiksi saunaolut tai viinin nauttiminen päivällisen yhteydessä – vaikka sitä kuluisi yhdellä istumisella useampi lasi.

Bilejuomista määrittää Maunun mukaan ”kontrolloitu kontrolloimattomuus”. Keskiössä on sosiaalisten tunteiden ilmaisu.

Kolmas juomisen lajityyppi kännääminen on arjen ja sen odotusten rajua ylittämistä. Se voi olla ylipitkää biletystä tai kauhun karnevaalia.

Oleellista on tilanteen etäisyys arjesta. Mitä kauempana arjesta, sitä ”humalaisempi” käytös.

Maunu ei pane juomisen lajityyppejä arvojärjestykseen: kaikissa juomatavoissa on sekä hyviä että huonoja puolia. Tutkija ei myöskään luokittele alkoholin kuluttajia eri ryhmiin.

”Juominen on hyvin joustavaa ja monipuolista. Useimmat meistä osaavat ja haluavat toimia tilanteeseen sopivan juomatavan mukaisesti. Vain yhden juomatavan noudattajaa pidetään helposti heikkona tai säälittävänä, oli kyseeessä sitten pienjuominen tai kännääminen.”

Tosin kuin Etelä-Euroopassa, alkoholi ei ole Suomessa tiivis osa jokapäiväistä elämää. Niinpä vertailu viinimaihin ei ole Maunun mukaan mielekästä.

Suomalaisten on turha tuntea alemmuutta siitä, että arjen ja alkoholin välillä on selvä raja: onhan se myös hienoa, että arjen voi kruunata juomavalinnalla.

”Kannattaa opetella elämään tämän juomakulttuurin kanssa, koska siitä tuskin päästään eroon”, Maunu sanoo.

Parin vuoden takaisessa väitöskirjassaan Maunu tarkasteli yökerhobiletystä sosiaalisena rituaalina. Uusi tutkimus vei hänet syvemmälle historiaan. Suomalainen juominen on Maunun mukaan perinteisesti ollut olut- ja paloviinakulttuuria, johon on kuulunut humalajuomista, mutta myös muita ulottuvuuksia.

Itse asiassa paloviinaa nautittiin 1800-luvun talonpoikaisessa kulttuurissa niin kuin viiniä ”eurooppalaisissa” pöydissä nyt: pieniä määriä ruoan yhteydessä.

Tutkimuksen tilaaja on Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö ELO. Sen johtajan Seija Kurunmäen mukaan tutkimus on pelinavaus uudelle tavalle puhua alkoholin sosiaalisista ja kulttuurisista puolista:

”Käsite ’suomalainen juomakulttuuri’ kaipaa nykyistä syvempää sisältöä. Tämä tutkimus auttaa meitä pääsemään pelkistä haitta- ja saatavuusteemoista humalan tälle puolelle puhumaan asioista, jotka meillä ovat omaleimaisia ja joista voimme olla ylpeitä.”