Katalonialainen Raül Bobet ei suunnitellut viinintekijän uraa, vaikka varttui sitä viljelevässä perheessä.
”Columbia Universityssä vaikuttaneen setäni inspiroimana halusin Yhdysvaltoihin opiskelemaan.”
Bobet valmistui kemiantekniikan insinööriksi Kaliforniassa vuonna 1980 – ja päätyi silti viinintekijäksi Pyreneille. Ennen itsenäistä viiniuraansa hän toimi toistakymmentä vuotta Torresin viinitalon pääenologina ja teknisenä johtajana.
Katalonian perukoilla, Montoliu de Lleidan pikkukylässä varttunut Bobet, 66, toteaa turhautuneensa jo 1990-luvulla espanjalaisviinien alkoholipitoisuuteen.
”Halusin tehdä toisentyylisiä, raikkaita viinejä. Haaveilin viininviljelystä viileässä Sveitsissä.”
Sveitsin sijaan Bobet alkoi kerätä maaperädataa Pyreneiltä, DO Costers del Segren alueelta ja löysi omien sanojensa mukaisen uniikin paratiisin, jonka kalkkimaassa on runsaasti rypäleiden hapokkuudelle tärkeää kalsiumia. Hän päätyi 1100-luvulla rakennetun Castell d’Encus -luostarin raunioille haeskeltuaan paikkaa, jossa saisi olla rauhassa maailmalta.
”Pysähdyin ja otin nokoset. Unessa kirkastui, että täällä haluan kuolla. Sitä varten minun täytyi ostaa koko paikka.”
Vahvat visiot ohjaavat
Keskustelut omistajien kanssa kestivät puoli vuotta. Vuodesta 2001 asti Bobet on viljellyt viiniä Encusin ”spirituaalisuutta henkivillä” tarhoilla 800–950 metrin korkeudessa. Myöhemmin kokonaisuuteen on liitetty liki 1 300 metrissä sijaitsevia tarhoja.
Viljely 30 hehtaarilla on luonnonmukaista. Rypälemehut käyvät alkoholiksi luonnon omilla hiivoilla. Osa viineistä fermentoituu munkkien kallioon kaivamissa käymisastioissa. Viinejä tila tuottaa satovuodesta riippuen noin 90 000 pulloa.
”Ilmastonmuutos näkyy täälläkin. Vuonna 2017 kärsimme kuivuudesta ensi kertaa. Nyt meillä on järkyttävän kallis kastelujärjestelmä. Talvetkin ovat muuttumassa oudoiksi, kun ensin tupruttaa lunta ja yhtäkkiä on kuuma.”
Kasvukauden ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet. Vuonna 2009 raemyrsky vei 70 prosenttia Encus-sadosta ja vuotta myöhemmin rakeet veivät sadosta peräti neljä viidesosaa.
”Sen jälkeen matkustin Uuteen-Seelantiin ja Argentiinaan kopioimaan heidän verkkosysteeminsä. Samaan aikaan aitasin tarhamme eläinvahinkojen torjumiseksi.”
Vahva visio ohjasi myös toisen viinitilan syntyä Prioratiin. Espanjan korkeimpaan DOQ-laatuluokkaan kuuluvan viinialueen viileimpään kylään Porreraan rakentui komea, Ferrer Bobet’ksi nimetty tila hyvän ystävän Sergi Ferrer-Salatin kanssa.
”Priorat oli minulle tuttu entuudestaan. Viidessä sekunnissa huomasin, että tämä jyrkkä rinne on paikka, johon viininvalmistamo tulee. Ystävälläni on upea maku, joten tuhlasimme aivan liikaa osin maan alle rakennettuun, painovoimalla toimivaan viinimöömme”, Bobet naurahtaa.
Kuivuus haastaa viljelyä Prioratissa
Toisin kuin korkealla Pyreneillä, kuumassa ja kuivassa Prioratissa viineihin kehkeytyy helposti alkoholia ja ylenpalttinen konsentraatio.
”Ensimmäistä vuosikertaamme (2005) katsottiin karsaasti, sillä se erosi tyystin ajan yliekspressiivisestä Priorat-tyylistä. Emme antaneet rypäleiden kypsyä niin pitkään, vaan teimme kunniaa alueen traditiolle puhtailla, harmonisilla ja maltilla tammetetuilla viineillä, joissa tuntui uniikin llicorella-liuskekivimaan mineraalisuus.”
Bobet kokee, että lämpenemisestä kärsivän Prioratin tulevaisuus on ravinteiltaan köyhään llicorella-maahan sopivassa Cariñenassa, joka tuottaa fantastisia rypäleitä, kunhan kasvupaikka on oikea. Ferrer Bobet’n tarhoilta löytyykin yli 100-vuotiaita sekä 20 vuotta sitten tarkoin valikoidulle paikoille istutettuja Cariñena-köynnöksiä.
Jatkossa rypäleiden hapokkuuden ylläpitäminen – ja viljely ylipäätään – käy entistä haastavammaksi kuumassa ja kuivassa Prioratissa.
”Kuumuus ei silti ole vakavin ongelma, sillä Priorat on suhteellisen lähellä merta. Kuivuus on ongelmista suurin. Sateita tulee yhä harvemmin, eikä asukkaiden jäljiltä riitä kasteluvettä tarhoille. Kuivuuden jatkuessa ja yölämpötilojen pysyessä korkeina vanhat köynnökset kuolevat, koska juuristo ei enää jaksa pumpata huokoisen llicorellan hetkessä läpäissyttä vettä ylös kasviin.”
Rakkaus kirjallisuuteen on yhtä tärkeää kuin työ tarhoilla
Tilan 70 hehtaarista 15 kasvaa köynnöstä. Vuosituotanto on 50 000 pullon hujakoilla.
Täydellisyyteen tähtäävän, metodiin ja intuitioon perustuvan tarha- ja kellarityöskentelyn ohella Bobet haastaa mieltään. Kyseenalaistamisen tarve on peräisin lapsuuden kodista.
”Kodissamme viiniä tehtiin lähinnä omaan käyttöön, ystäville ja työntekijöille. Isäni ja äitini olivat intellektuellifarmareita. Rakkaus kirjallisuuteen oli yhtä tärkeää kuin viini- ja oliivitarhoilla raataminen. Kotikylässämme pidettiin outona sitä, että meillä luettiin ja väiteltiin.”
Raülia askarruttivat lukuisat kysymykset pienestä pitäen, ja älykäs isä haastoi poikaansa jatkuvasti.
”Mieleni painiskelee yhä kysymysten parissa ja etsii harmoniaa. Tarvitsen luontoa voidakseni hyvin”, toteaa lapsuutensa kotikylässä edelleen asuva Bobet.
Hän sanoo olevansa onnekas saadessaan työskennellä ja viettää aikaa Castell d’Encusissa – paikassa, jollaisesta lapsena haaveili.
”Olen tyytyväinen täällä, en halua enempää. Käyskentelen tiluksilla koirani kanssa ja nautin henkeäsalpaavista näkymistä. Naapureita ei ole lähimaillakaan. Tuhat hehtaaria vain minulle, ja kaiken keskellä seisoo vanha kirkko.”
Luontoestetiikan ohella Bobet’ta inspiroi inhimillinen herkkyys.
”Meistä on tullut liian kovia, vaikka pohjimmiltaan ihminen on äärimmäisen fragiili luontokappale. Minäkin tarvitsen muita. He osaavat kertoa, minne kannattaa istuttaa tai mitä tehdä kellarissa toisin silloin, kun en itse ole tyytyväinen tulokseen.”
