”Mehiläinen tuottaa kuuden viikon pituisen elämänsä aikana teelusikallisen hunajaa. Siinä on sen elämäntyö”, sanoo mehiläistarhaaja Nora Mäntysaari.

Olemme Qvidjan keskiaikaisen kartanolinnan mailla Paraisilla. Kun Mäntysaari avaa pesän kannen, puuhakas surina täyttää ilman. Yhdessä pesässä voi majailla jopa satatuhatta pörriäistä. Mäntysaari kuulee jo pörinän sävystä, että asukkaat ovat rauhallisia.

”Valtaosa mehiläisistä on kilttejä. Niiden luonne riippuu kuningattaresta. Kaikkien mehiläisten äitinä se määrää pesän luonteen.”

Hän tuprauttaa puiseen mökkiin savua, jolloin pörriäiset siirtyvät sisäosiin.

”Miten ihanaa onkaan avata pesän kansi. Hunaja, mehiläisvaha ja savu tuoksuvat, kuuluu vain surinaa. Silloin en mieti mitään murheita. Mehiläisten hoito on meditatiivinen kokemus.”

Alkuperäisroduilla paikka sydämessä

Mäntysaari kutsuu itseään hunajahifistelijäksi ja pölyttäjien puolestapuhujaksi. Hänellä on noin 80 mehiläispesää Varsinais-Suomessa. Hän tuottaa Mustan mehiläisen monikukkahunajan lisäksi Hello honey -lajihunajia, jotka syntyvät tiettyjen kasvien medestä.

Mustat mehiläiset ovat toivottuja asukkaita Ilkka Herlinin ja Saara Kankaanrinnan omistamalla Qvidjan koetilalla, joka kehittää hiiltä sitovaa ja Itämeri-ystävällistä viljelyä ja edistää luonnon monimuotoisuutta. Pölyttäminen on mehiläisten arvokkain työ. Sen ansiosta sadon määrä ja laatu paranevat.

Aiemmin Mäntysaari pelkäsi lentäviä ja pistäviä hyönteisiä. Hän opiskeli kotieläintiedettä Helsingin yliopistossa, jossa päätyi innostavalle mehiläiskurssille. Myöhemmin Suomessa uutisoitiin pölyttäjien joukkokuolemista. Mäntysaari pohti, mitä voisi tehdä asialle. Silloin ajatus tuli kirkkaana: minusta tulee mehiläistarhaaja.

Vasta vuosia myöhemmin hän onnistui saamaan uhanalaisia mustia mehiläisiä. Se on alkuperäisrotumme, joka on joutunut väistymään tuontirotujen tieltä. Valtarotu on keltainen italialainen.

”Sama trendi näkyy monissa kotieläimissä. Ensin on maatiaisrotu, mutta sitten ajatellaan, että ulkomailla on tehokkaampia eläimiä. Alkuperäisroduilla on erityinen paikka sydämessäni.”

Musta mehiläinen on luotu pohjolaan

Sään ääri-ilmiöt vaikeuttavat mehiläisten elämää, ja ilmaston lämpeneminen tuo eksoottisia tauteja ja loisia. Mäntysaari uskoo, että mustilla mehiläisillä on arvokasta geeniperimää, jonka avulla ne pystyvät taistelemaan haasteita vastaan.

Kesällä Mäntysaari ajaa noin kerran viikossa mehiläisten luo. Hän lisää pesiin puulaatikoita, jotta asukkailla on tilaa kerätä mettä ja kuivattaa sitä kennoissa. Kun mehiläiset ovat tyytyväisiä tuotteeseen, ne peittävät kennot vahakannella.

Jos Mäntysaari haluaa tietyn kasvin lajihunajaa, hän kerää laatikoita pois pian kukinnan jälkeen. Hän poistaa kennolevyjen päältä mehiläisvahan ja laittaa levyt teräslinkoon, josta hunaja valuu siivilään. Siivilöity tuote on valmis purkkiin.

”Mehiläiset tekevät valtaosan työstä. Minä vain mahdollistan niille sen.”

Hunaja syntyy vapaudessa

Kun tarhaaja kerää syksyllä laatikot pois, mehiläiset siirtyvät talvilomalle. Ne asettuvat pesässä kuningattaren ympärille talvipalloksi ja keskittyvät lämmittämiseen. Kovallakin pakkasella kuningatar nauttii pallon keskellä Kanariansaarten lämpötilasta.

Mehiläiset muodostavat yhdessä supereliön, jonka aivoina kuningatar toimii. Työläiset eli naaraat tekevät kaiken työn, ja niillä on siksi myös valtaa. Vain naaraat talvehtivat pesässä. Ne ajavat syksyllä kuhnurit eli urosmehiläiset ulos, koska nämä eivät tee työtä ja kuluttaisivat arvokasta talviruokaa.

Hunaja syntyy vapaudessa. Mehiläiset voivat halutessaan muuttaa pois ihmisen tarjoamasta pesästä. Ne myös päättävät itse, mihin kukkiin lentävät. Niille voi järjestää olosuhteet ja toivoa, että ne lentäisivät tiettyihin kasveihin. Mustien mehiläisten erikoisuus on kanerva, jonka mettä ne keräävät tuontirotuja paremmin.

Märkä villasukka ja muut aromit

Hunajasta voi etsiä vivahteita samalla tavoin kuin viineistä.

”Ennen mehiläiskurssia ajattelin, että hunaja on hunajaa, maistuu hunajalta ja on hunajan väristä.”

Ensimmäinen Mäntysaaren tuottama lajihunaja oli lehmuksesta. Tuottaminen vaatii sen, että lehmuksia on riittävästi mehiläisten lentosäteellä eli noin kilometrin sisällä pesästä. Lisäksi kukinta-aikaan täytyisi osua hyvät lentosäät. Sateella mehiläiset eivät lennä.

”Voikukkahunajaa on helpoin tuottaa, koska samaan aikaan ei ole juurikaan muita kukkia. Kun voikukka-aikaan avaa pesän, siellä tuoksuu Saaristomeressä uinut villasukka.”

Valtaosa suomalaisesta hunajasta lusikoidaan teehen. Mäntysaari uskoo, että hunajan monipuolisempi käyttäminen tulee koko ajan tutummaksi.

”Hunajassa on hienoa, että se on sellaista, jollaiseksi mehiläiset sen tekevät. Se on sellaisenaan valmis.”

Tiesitkö?

Mustat mehiläiset tulivat Suomeen 1700-luvun lopulla ja ne olivat ensimmäisiä hunajamehiläisiämme. Rotua on lisäksi Ruotsissa ja Norjassa. Suomen mehiläistarhaajista vain prosentti on erikoistunut mustiin mehiläisiin.

Hunajan väri vaihtelee läpikuultavasta mustaan. Se voi olla makean sijaan myös kirpeää tai voimakkaan paahteista. Hunajan kulutus kasvaa Suomessa. Tähän vaikuttavat esimerkiksi valkoisen sokerin välttäminen ja kiinnostus lähiruokaan.

Olemme riippuvaisia mehiläisistä, sillä kolmasosa ravinnostamme vaatii hyönteispölytyksen. Paras tapa auttaa pölyttäjiä on pitää kukkivaa puutarhaa varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn asti. Kun käyttää kotimaista hunajaa, pölytyksen hyödyt jäävät Suomeen.