Miten sinusta tuli viinijournalisti?

Vanhempani päätyivät sattumalta hotellin ja ravintolan omistajiksi. Kasvoin ainoana lapsena ympäristössä, joka tuntui lumoavalta ja hohdokkaalta. Keräsin postimerkkejä ja kiinnostuin viinipullojen etiketeistä. Minua kiehtoi, millaisia tarinoita niiden takana on. Ravintolatyöstä en kuitenkaan innostunut, koska minua kyllästytti ajatus kokata samoja ruokia samoilla tavoilla.

Minut lähetettiin 15-vuotiaana muutamaksi viikoksi töihin ja oppimaan ranskaa Charles Heidsieckille Champagneen. Työskentelin pullotuslinjalla, ja työjaksoni aikana romanttiset ajatukseni samppanjasta karisivat. Sain kuulla, mitä samppanjatalon perustaja herra Heidsieck oli sanonut: ”Ihmiset kutsuvat näitä viinitiloiksi, mutta nämähän ovat tehtaita, joissa materiaalia jalostetaan.” Tämä ajatus on pysynyt aina mielessäni.

Nuorena aikuisena päädyin töihin Bourgogneen. Aloin samalla etsiä Britanniasta lehtiä, joihin voisin kirjoittaa viinistä. Eräs päätoimittaja otti minuun yhteyttä: ”Asut Bourgognessa, kirjoittaisitko meille?” Hän oli viinikriitikko Jancis Robinson. Siitä alkoi urani toimittajana, viinikriitikkona ja kirjailijana. Alussa sattui ja tapahtui. Kun näytin ensimmäisen lehtijuttuni vanhemmilleni, isäni sanoi, ettei ymmärtänyt siitä mitään. Hän oli oikeassa. Siihen aikaan taitot tehtiin käsin, ja tekstini palstat olivat hypänneet väärään järjestykseen sivulle.

Kun tekee jotain asiaa tarpeeksi kauan, yleensä kehittyy siinä. Minusta tuntuu, että olen kirjoittanut viinistä siitä asti, kun viinintekijät joutuivat hätistelemään dinosauruksia viinitarhoiltaan.

Millaiset asiat viineissä kiehtovat sinua toimittajana?

Minulle on ollut aina tärkeintä kysyä yksi kysymys: miksi? Olen etsinyt vastauksia siihen, miksi valitsemme tänään yhden viinin ja seuraavana päivänä jonkin toisen. Mikä saa meidät pitämään tietystä viinistä? Syy ei ole todennäköisesti se, että Robert Joseph kirjoitti siitä hyvän arvion. Uskon, että valitsemme viinit tunteella emmekä järjellä.

Lapsena tarkkailin aikuisia ravintoloissa. Näin, miten osa heistä pröystäili viineillä ja osa katsoi kauhuissaan viinilistoja. 60 vuotta myöhemmin näen yhä saman ilmiön. Muistan, miten mystiseltä paikalta viinikellari joskus tuntui. Koko urani olen yrittänyt tehdä siitä vähemmän mysteerisen paikan.

Olen halunnut normalisoida viiniä, jottei viinin ääressä tarvitsisi tuntea oloaan typeräksi. Viinin valitsemista voisi verrata kenkien ostamiseen. Miten hankimme uudet kengät? Valitsemme hyllystä mieluisat ja kokeilemme niitä. Kukaan ei ehdota, että meidän täytyisi ensin liittyä kenkäyhdistykseen, oppia nahasta tai siitä, miten kenkien pohjat valmistetaan. Miksemme voisi kohdella viiniä samalla tavalla?

Mikä on ollut erikoisin tapaaminen urallasi?

Autourheilija, käsikirjoittaja ja viininviljelijä Philippe de Rothschildin haastattelu oli erikoinen kokemus nuorena toimittajana. Silloinen tyttöystäväni tuli mukaan tapaamiseen, koska hän kirjoitti taiteesta. Niinpä tyttöystäväni kyseli taiteesta, ja de Rothschild vastasi hänelle. Kyselin viinistä, ja de Rothschild vastasi tyttöystävälleni. Sain kyllä vastaukset kysymyksiini, mutta hyvin oudolla tavalla. Tuli tunne, etten ollut täysin paikalla.

Tarkastelet The Devil’s Advocate -kolumnissasi viini-ilmiöitä. Mitä viinimaailmassa tapahtuu?

Viini keikkuu käännekohdassa, mutta se pärjää kyllä, onhan sitä tehty tuhansia vuosia. Meillä on kuitenkin Eurooppa-keskeinen näkökulma. Puhumme, miten viini on osa kulttuuria ja sivistystä. Ei ole, se on vain osa länsimaista kulttuuria. Vähemmistö maailman ihmisistä juo viiniä.

Mielestäni viinien taloudellisesta kestävyydestä pitäisi keskustella enemmän. Puhumme vastuullisuudesta, mutta emme siitä, että liian monet viinitilat ovat kannattamattomia. Lapset eivät välttämättä halua jatkaa perheidensä tiloja. Viinintuotanto ammattimaistuu, tiloista tulee aiempaa isompia ja brändeistä vahvempia. Hinnat nousevat, jotta kulut saadaan katettua. Matala-alkoholisia vaihtoehtoja tulee lisää.

Ihmisillä on ollut käytössään alkoholia siitä asti, kun olemme oppineet valmistamaan sitä. Asenteet ovat kuitenkin muuttuneet. Ennen sai tupakoida kaikkialla tai päättää spontaanisti: tyhjennetään sittenkin koko viinipullo. Oli normaalia muuttaa suunnitelmia.

Viini pitäisi saada osaksi normaalia elämää. Viinin suurin vihollinen on fitness-ranneke, joka kertoo, että otit illalla pari lasillista etkä ole tänä aamuna niin timmissä kunnossa kuin voisit olla.

Miten päädyit valmistamaan viiniä Georgiaan?

Olen matkustellut Georgiassa säännöllisesti vuodesta 1988 asti ja hullaantunut maan historiaan, ruokakulttuuriin ja viineihin. Georgiassa on noin 500 rypälelajiketta, joista vain noin 12 on käytössä viinintuotannossa. Tapasin huikean paikallisen viinintekijän Vladimer Kublashvilin ja aloin valmistaa hänen kanssaan viinejä Georgiassa vuonna 2018. Tykkään aloittaa ja luoda asioita, joten tästä alkoi K’AVSHIRI-projektimme. Nautin siinä, ettei minulla ole viininteossa taustallani suvun historiaa eikä rajoituksia.

Mitä ajattelet merkityksestäsi viinijournalistina ja -kriitikkona?

Kerran sain palautetta erään sanomalehden toimituksesta: ”Kiitos kovasti ihanasta tarinasta, mutta antaisitko lukijoillemme vain suositukset kymmenestä viinistä. Emme ole niin kiinnostuneita siitä mukavasta kaverista, joka omistaa viinitarhat.”

Viinikriitikkojen valta on vähentynyt, mutta heillä on silti valtaa muutamalla tavalla. Ammattilaiset lukevat, mitä kriitikot sanovat. Lisäksi ne ihmiset, jotka ovat tosissaan kiinnostuneita viinistä, voivat kertoa arvioista muillekin. Mutta pitäisikö minun suojella ihmisiä viineiltä, joista he pitävät mutta jotka eivät ole minun mielestäni hyviä? En ole tästä niin varma.

Jätin työni viinikriitikkona ja keskityn nykyään viinintekoon, kirjaprojekteihini ja kirjoittamiseen Meininger’s Internationalissa. Minusta alkoi tuntua kriitikkona, että puhun ja kirjoitan itselleni. Istuin loputtomilla illalliskutsuilla, ja olin kirjoittanut tarjoiltavista viineistä varmasti tuhat kertaa, mutta vieruskaverini harvemmin tiesivät työstäni mitään.

Mistä uusin kirjasi The Wine People kertoo?

Kirjassani esiintyy 200 henkilöä viinintekijästä natuviini-intoilijaan. Kaikki ovat fiktiivisiä, mutta heidän persoonansa perustuvat kohtaamisiini urani aikana. Kuvat on luotu tekoälyllä.

Kirja kertoo siitä, miten monesta näkökulmasta viiniä voi tarkastella. Yksi näkee viinissä ennen kaikkea maaperän, toinen taas kaupallisuuden. Yksi tietää viineistä kaiken, toinen taas haluaa testata jatkuvasti uusia viinejä. On viiniväärennösten tekijöitä, viinitilan perijöitä ja julkkiksia, jotka haluavat tehdä oman viinin. Kokosin heidät kaikki yhteen. Yhdessä nämä henkilöt muodostavat viinimaailman sen kaikkine puolineen.

Toivon, että näkisimme viinin myös oman kuplamme ulkopuolelta. Viini on kuin Bob Dylan. Meillä on vahva mielikuva ja petymme, jos hän soittaakin sähkökitaraa tai jos chablis onkin laitettu tammitynnyriin. Ajattelemme omistavamme Bob Dylanin tai viinin sellaisena kuin oma mielikuvamme on. Havaintomme viinistä on kuin norsun tunnustelua sokkona. Totuus riippuu siitä, tarkastelemmeko kärsää, häntää vai jalkaa.

Mikä on lempiruokasi ja minkä viinin valitset sen kanssa?

Rakastan italialaista ruokaa ja etenkin antipastoja. Mutta hei, georgialainen ruokakin on aika hyvää! Viineissä minua kiehtovat Italia ja Georgia, mutta palaan usein aina Bourgogneen, koska se on ensirakkauteni.