Viini on periaatteessa, ja käytännössäkin, hyvin yksinkertainen juoma. Se on käynyttä rypälemehua, siinä kaikki. Kuka tahansa, jolla on jonkin verran viinirypäleitä, pystyy tekemään viiniä. Kun rypäleet rikkoo, ne alkavat käydä, koska rypäleen hedelmälihassa on sokeria ja sen kuoressa hiivaa. Lopputuloksena syntyy viiniä. Käymiseen ei sokerin ja hiivan lisäksi tarvita muuta kuin otollinen lämpötila.

Silti tämän käyneen rypälemehun ympärille on syntynyt valtava kulttuurinen ja symbolinen merkitysten verkko. Viinintekijät ympäri maailmaa yrittävät kaikkensa saadakseen käyneestä rypälemehusta mahdollisimman luonteikasta ja laadukasta. Jotkut ovat valmiita maksamaan pullollisesta käynyttä rypälemehua tuhansia euroja, jopa kymmeniä tuhansia, vaikka pullossa ei ole nestettä edes täyttä litraa.

Viinin voi tietenkin redusoida pelkästään käymistuotteeksi – tai viinin voi tilastotislata sataprosenttiseksi alkoholiksi ja siihen voi suhtautua pelkkänä päihteenä. Viiniin voi suhtautua alkoholiongelmana. Siihen voi myös suhtautua inhimillisen kulttuurin jalostamana huipputuotteena, jossa maan viljelemisen taito yhdistyy viljeltyjen hedelmien hyödyntämiseen ja edelleen ihmisten kokoontumiseen ruoan, juoman ja hyvän seuran ympärille.

Yhdelle viini on keino erottautua massasta, toiselle viini merkitsee ennen kaikkea rentoutumista ja irtautumista hetkeksi kovasta arjesta. Joku juo suruunsa, toinen kilistelee iloonsa. Yksi nauttii alimman hyllyn huokeasta viinistä, koska pitää sen konstailemattomasta mausta, toinen ostaa halvinta, koska hänen rahansa riittävät juuri ja juuri siihen. Joku säästää vähistä rahoistaan ostaakseen yhden pullon laadukasta viiniä kerran vuodessa ja tarjotakseen sitä rakkaimmilleen. Jollekin on tärkeää julkaista etiketin kuva sosiaalisessa mediassa, toinen juo itseltäänkin salaa.

Millainen viinin juoja minä olen? Tunnustan: aika monta lasillista olen vuosien varrella somettanut, samoin kuin lukemattomia vierailuja enoteekeissa ja viinitiloilla. Tietenkin se on poseeraamista, eihän sosiaalinen media juuri muuta olekaan. Saarnaamistakin se on, halua kertoa löydöistäni ja oivalluksistani toisillekin.

Ilahdun harmoniasta. Kun sekä viini, ruoka että seura sopivat täydellisesti yhteen, ilo on ylimaallista. Rakastan yllätyksiä, uuden maun, uuden tyylin, uuden alueen löytämistä. Tykkään tutkia omia mieltymyksiäni. Olen myös aika yksinkertainen: pidän hyvästä ja inhoan pahaa. Se käy myös moraaliperiaatteeksi.

Monen mielikuvissa viiniin liittyy usein elitististä snobbailua ja ylemmyydentuntoa. Olen liikkunut erilaisissa viinipiireissä runsaat kaksikymmentä vuotta, enkä ole onnistunut törmäämään kuin pariin kolmeen rasittavaan tärkeilijään. Enimmäkseen viinin ystävät ovat sydämellistä ja toiset huomioon ottavaa porukkaa. Esimerkiksi kirkollisissa piireissä pyörii tuhatkertaisesti enemmän teologisia snobeja kuin viinipiireissä viinitotuuden torvia.

Voi olla, että romantisoin viiniä. Tai siis ihan varmasti romantisoin. Omar Khaijamin vanhat persialaiset viinirunot ja Raamatun kirjoitukset viinistä hyvän elämän vertauskuvana puhuttelevat minua. Viini on minulle elämän kauneuden symboli. Lisäksi minusta on ihan äärettömän hienoa, että viinin viljelemisen ja valmistamisen taito on säilynyt sukupolvelta toiselle tuhansia vuosia pitkässä ketjussa.

Ymmärrän hyvin, että kaikki eivät ole romantikkoja, siis muutenkin kuin viinin suhteen. Romantikkoja ovat nimittäin vain ne, jotka uskaltavat.