1. Luonnonmukaisuus tarhoilla ja kellareissa
Tehotuotanto, teollistuminen ja lannoitteiden kehittäminen muutti 1900-luvun alussa viljelyä dramaattisesti. Luonnon ja erityisesti maaperän sekä kasvien hyvinvointi jäi tehotuotannon jalkoihin ja luonnonmukaisuuden trendi sai tuulta purjeisiin vasta 1900-luvun loppupuolella. Luonnonmukaisessa viljelyssä saa käyttää vain luonnonmukaisia aineita – synteettisten torjunta-aineiden ja lannoitteiden käyttö on kielletty.
Toiminnan rajat määrittyvät EU:n luomuasetuksella ja ulkopuolisten riippumattomien organisaatioiden tarjoamien sertifikaattien vaatimusten mukaan. Kellarityöskentelyssä luonnonmukaisuus rajoittaa hieman – sertifikaatista ja maasta riippuen – esimerkiksi erilaisten hiivojen ja kirkastusaineiden käyttöä sekä sulfiittien määrää. Luomutarhoilla painottuvat ennaltaehkäisevät toimet sekä maaperän monimuotoisuuden vaaliminen. Toimet kohdistuvat enemmän maaperään kuin itse köynnöksiin.
2. Biodynaamisuus
Biodynaamisuus perustuu pitkälti itävaltalaisen filosofi Rudolf Steinerin 1920-luvun oppeihin, joita ovat mm. pyrkimys omavaraisuuteen, tarhojen hoidossa käytettävät biodynaamiset preparaatit sekä toimenpiteiden ajoittaminen auringon, tähtien ja kuun kierron mukaan. Tärkeitä ovat myös kompostointi ja tarhojen hoitaminen vain biodynaamisilla aineilla. Esimerkiksi lisäaineita ja runsaasti energiaa kuluttavia menetelmiä rajoitetaan tiukemmin kuin luonnonmukaisessa viljelyssä. Biodynaamisten menetelmien tieteellinen näyttö ei ole kovin vahvalla pohjalla, mutta tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että biodynaamisten tarhojen maaperä voi usein normaalia paremmin.
”Biodynaaminen viljely motivoi eri syistä. Osa haluaa taistella ilmastonmuutosta vastaan vahvistamalla maaperän elinkykyä, osa ajattelee asiaa terveysnäkökulmasta, vaikkapa joidenkin sairauksien kannalta. Monet haluavat myös parantaa viiniensä laatua ja tuoda alkuperää paremmin esiin. Vapaus tuntuu kuitenkin olevan kaikille yhteinen arvo. Maatalousteollisuuden koetaan rajoittavan toimintaa ja luovan riippuvaisuussuhteita. Omien maiden viljelyä halutaan hallinnoida suvereenisti”, kertoo biodynaamisesta viininviljelystä kirjan kirjoittanut Master of Wine Romana Echensperger.
3. Naturalviinit
Naturalviinit ovat vastakohta teolliselle viininvalmistukselle, sillä niissä pyritään minimoimaan ihmisen vaikutus niin tarhoilla kuin viininvalmistuksessa. Jos tarhoja ylipäätään hoidetaan, se tehdään luonnonmukaisesti. Useimmiten viinien annetaan valmistua melko lailla omalla painollaan ilman lisäaineita, suodatuksia tai kirkastuksia. Yrityksistä huolimatta naturalviineille ei ole syntynyt kattavaa kansainvälistä lainsäädäntöä tai sertifiointijärjestelmää.
4. Kestävä kehitys, hiilidioksidipäästöt ja eettisyys
Hiilidioksidipäästöt ovat keskiössä, kun puhutaan ilmastonmuutoksesta. Vaikka viininvalmistus ei kuulukaan pahimpiin saastuttajiin, sen osuus ei ole merkityksetön. Noin 70 prosenttia viinituotannon hiilidioksidipäästöistä syntyy pakkauksista ja kuljetuksista. Luomutarhoilla hiilijalanjälki voi kasvaa hankalina satovuosina, jolloin köynnöksiä joudutaan ruiskuttamaan monta kertaa enemmän kuin ei-luomu-tarhoilla. Tällöin myös työvälineiden ja ajoneuvojen aiheuttamat päästöt kasvavat. Näihin asioihin luomu- ja biodynaamiset sertifikaatit puuttuvat varsin niukasti.
Markkinoille onkin tullut lukuisia muita sertifikaatteja, jotka laajentavat ympäristöystävällisyyden näkökulmaa. Tällaisia ovat mm. hiilineutraaliuden, kestävän kehityksen ja eettisen toiminnan sertifikaatit. Yhdistelmäsertifikaatti Fair’n green laajentaa vastuun ympäristön lisäksi laaja-alaisesti kestävään kehitykseen sekä sosiaalisiin suhteisiin, mukaan lukien työolot.
5. Sertifikaatilla vai ilman?
Ollakseen virallisesti luonnonmukainen tai biodynaaminen, viinitilan on hankittava sertifiointi ulkopuoliselta riippumattomalta taholta. Siirtymäprosessi konventionaalisesta viininviljelystä luomusertifioituun kestää kolme vuotta, samoin kuin biodynaamisen viljelyn sertifiointi. Sertifikaatit ovat kalliita, joten monet tuottajat harjoittavat luonnonmukaisuutta ja biodynaamisuutta myös ilman sertifikaattia. Hankalissa olosuhteissa voi olla viisasta olla sitoutumatta sertifikaatin rajoituksiin, vaikka muutoin pyrkisikin luonnonmukaisiin toimintatapoihin. Pohjoismaiset monopolit suosivat valikoimissaan sertifioituja luomutuotteita, joten toisinaan sertifikaatti voidaan nähdä myös myynninedistämiskeinona.
”Kuluttajan näkökulmasta sertifikaatti herättää luottamusta. Tuottajille taas on hyödyllistä kuulua yhteisöön, joka pystyy tekemään tärkeää lobbaustyötä poliittisella tasolla. Valitettavasti maataloustieteiden saralla ei ole oltu kovinkaan kiinnostuneita luonnonmukaisuudesta ja sen tutkimuksesta – kuten esimerkiksi köynnösten istuttamisesta, köynnöskasvattamoiden toimintakäytännöistä tai kloonien valinnasta”, sanoo Romana Echensperger.
Miksi sitten viiniköynnökset ovat niin haavoittuvaisia?
”Bordeaux’ssa 95 prosenttia Merlot-klooneista ovat kahta tyyppiä ja useimmiten vielä istutettu samoilla juurakoilla. Tämä on hullua! Myös kehitystyö luonnonmukaisen kasvinsuojelun suhteen on riittämätöntä. Ja nämä ovat vain pari esimerkkiä maataloustieteiden kehnosta ja lobbausvetoisesta tilasta. Vuosi 2021 oli äärimmäisen haastava luonnonmukaiselle viljelylle, joten voidaan pohtia, olisiko viisaampaa käyttää kulloisenkin tarpeen vaatimia keinoja, kuitenkin luonnon monimuotoisuutta suojellen. Nämä ovat isoja kysymyksiä, joihin ei ole yksinkertaisia vastauksia”, Romana Echensperger sanoo.
6. Vaikutus makuun tai laatuun
Luonnonmukaisesti tai biodynaamisesti viljellyistä rypäleistä voidaan valmistaa keskenään hyvin erilaisia viinejä, eivätkä toimintatavat, saati sitten sertifikaatit, johda tiettyihin lopputuloksiin. Luonnonmukaisesti tai biodynaamisesti viljellyistä rypäleistä valmistetun viinin erottaminen muista sokkona on lähes mahdotonta.
”Jokainen viini ja jopa jokainen pullo on oma persoonansa, jonka maku muodostuu lajikkeesta, valmistusmetodista, viinityylistä, ilmastosta, maaperästä, iästä, säilytyksestä, tarjoilulämpötilasta, ilmaamisesta ja käytettävästä lasimallista. Olisi siis tahditonta selittää maku- tai laatuerojen johtuvan pelkästään sertifikaatista – tai sen puutteesta. Ulkonäölliset seikatkaan eivät ole automaattisia. Esimerkiksi samea viini ei välttämättä ole naturalviini”, toteaa Finnjävelin ravintolapäällikkö Otto Sovelius.
7. Vastuullinen tulevaisuus
Romana Echensperger uskoo, ettemme enää 20–30 vuoden kuluttua keskustele luomusta tai biodynaamisuudesta, vaan ennemminkin siitä, mitä tarkoittaa hyvä tai huono viljely.
”Ilmastonmuutos pakottaa meidät ajattelemaan kaiken uudelleen. 100 vuoden kokemukset biodynaamisesta viljelystä ovat tärkeitä tiedonlähteitä, mutta on myös monia muita kiehtovia viljelymenetelmiä, joista voi saada inspiraatiota. Toivottavasti tulevaisuudessa tehdään yhä enemmän riippumatonta tutkimustyötä, joka on aidosti kiinnostunut kestävän kehityksen ratkaisuista.”
Otto Sovelius taas toivoo jokaisen viininystävän miettivän yhä enemmän valintojensa merkitystä.
”Suomi on kallis maa nauttia viiniä, valitettavasti. Jokainen sertifikaatti myös nostaa viinin myyntihintaa, koska sertifioiva taho laskuttaa tarkastuksista ja sertifikaatin käytöstä. En haluaisi, että luomu- ja biodynaamisista viineistä tulisi statussymboleja, joita ostavat varakkaat ja menestyvät, vaan toivoisin, että ihmiset ajattelisivat asiaa viinintekijän näkökulmasta: maanviljelijä on vastuussa siitä, että tulevat sukupolvet pystyvät jatkamaan aloitettua työtä ja vastuussa siitä, että maaperän luonnollista tasapainoa ei muokata eikä oman maan kykyä tuottaa hedelmää tuhota. Laadukasta viiniä voi tuottaa myös ilman sertifiointia, eikä se tee viinistä yhtään vähempiarvoista. Kaikelle on tilaa, niin kauan kuin olemme rehellisiä itseämme ja luontoa kohtaan.”
