Osallistuin Helsingissä illalliselle, jonka kunniavieraana oli La Spinettan perustaja, yksi viinimaailman legendoista, Giorgio Rivetti. Isäntä oli nähnyt huikeasti vaivaa paitsi ruoan, myös viinien eteen. Pääruoan viiniksi hän oli kaivanut monien mielestä viime vuosisadan parhaan vuosikerran, 1961:n barolon, jonka hän halusi tarjota sokkona. Rivetti otti haasteen vastaan. Pöytäseurue hiljeni. Rivetti pyöritteli, katseli, tuoksutti, maistoi ja sanoi: ”luulisin, että kyseessä on vuoden 1961 barolo” ja taisi vielä tunnistaa tuottajankin. Seurue puhkesi ihaileviin ooh-huokauksiin, jotka Rivetti katkaisi kysymyksellä. ”Mitä juomme aterialla?” Isäntä hämmentyi ja totesi, että tätä tottakai, Rivetti pudisteli päätään ja sanoi: ”no no no.” Kun kysyimme syytä, Rivetti vastasi näin: ”Vuoden 61 barolo on hieman kuin katsoisi eläkeläistä juoksemassa maratonia. You can appreciate it, but it is not beautiful to watch.”
Olin kylässä mainion piemontelaisen viinitilan omistajan, Roberto Bavan luona pienessä Cocconaton kylässä. Päätin kysyä häneltä kysymyksen.” Jos pitäisi antaa yksi ohje suomalaisille viininharrastajille, mikä se olisi.” Bava totesi kryptisesti: ”It´s not always Sunday.” Kun pyysin tarkennusta, vastaus kuului näin: ”Minulle viinien arvottamisen ydin liittyy rytminvaihdoksiin. Haluan, että minulla on muutamia täysin poikkeuksellisia juhlaviinejä, joita voi nauttia elämän suurina päivinä, vaikkapa 50-vuotisjuhlissa tai 25-vuotishääpäivänä. Tämän lisäksi pitää olla loistavia joulu- ja syntymäpäiväviinejä. Ja arjen yläpuolelle nousevia sunnuntaiviinejä. Mutta on tärkeää, että on myös arkiviinejä. Jos on aina juhla, jotain olennaista katoaa.”
Olin suomalaisen sommelierin kanssa maistelemassa monena vuonna Italian parhaaksi valittua Villa Bucci -valkoviiniä Ostra Veteressä yhdessä tilan omistajan, professori Ampelio Buccin kanssa. Kaikilla oli viiniä lasissa. Ystäväni kysyi varovaisesti, että milloin tämä viini on avattu. Ampelio sanoi, että muutama päivä sitten, odota hetki, käyn tarkistamassa ja palasi kertoen, että viikko sitten – ja viini oli ollut auki siitä saakka ilman mitään korkkia. Ampelio totesi, että hänestä on hauska jättää viini auki ja katsoa mitä tapahtuu ja kysyi, että haluatteko, että avaamme uuden. Ystäväni sanoi, että ”mielellään, ihan mielenkiinnosta”. Ampelio avasi uuden pullon, maistoi ja myönsi, että ehkä juuri avattu oli hieman raikkaampi. Ja hymyili.
Tein vierailun Le Marchen ehkä arvotetuimman (tai ainakin kalleimman) punaviinin, Kurnin tekijän Marco Casolanettin luo Cupra Marittiman kylään. Kurni on valtavan kokoinen, todella täyteläinen (omaan makuuni jopa liiankin täyteläinen), Montepulciano-lajikkeesta tehty viini, joka saa monissa arvioissa liki 100 pistettä, mutta jossa on alkoholia on usein lähes 15 prosenttia ja hurja määrä konsentraatiota. Viinin poikkeuksellisuuden vuoksi haluaisin kysyä mestarilta itseltään kysymyksen, joka oli vaivannut minua pitkään. Halusin tietää, minkä ruoan kanssa tätä pommia kannattaisi tekijän mielestä juoda. Casolanetti katsoi minua suoraan silmiin, virnisti ja totesi: ”lihan, kalan, leikkeleiden, juustojen, ehkä pizzan tai pastan kanssa, tai miksei ihan sellaisenaan – riippuu vähän siitä, millä mielellä on”.
Rakastan näitä tarinoita, koska ne rikkovat sen hartauden, jolla me nuoren viinimaan viiniharrastajat aiheeseemme usein suhtaudumme. Kun viiniharrastukemme riistäytyy käsistä, unohdamme arkiviinien merkityksen. Palkittujen tuottajien vanhojen vuosikertojen haalimisesta tulee itsetarkoitus ja illalliskokemusta tärkeämpää on viinin ”suuruus”. Ilmaamme ilmaamasta päästyämme, puhumattakaan siitä, että ruoan ja viinin yhdistämisestä on tullut sellaista salatiedettä, että virheiden vaara vaanii kaikkialla.
Viini on upea asia. Mutta se on myös ruokajuoma.
Saku Tuominen on yrittäjä, ravintoloitsija, tietokirjailija ja oliiviöljyn tuottaja. Hänen unelmansa on, että Helsinki olisi maailman kiinnostavin ravintolakaupunki.
