Yleinen

Korona kurittaa viinialaa

09.04.2020 Jari F. Lampén + Kuva Shutterstock

Koronaviruksen vaikutukset näkyvät nyt niin viinien tuottajilla, maahantuonnissa kuin ravintoloissakin. Usko tulevaisuuteen on koetuksella.

Viinibisnes heräsi koronavirukseen kunnolla 11. maaliskuuta, kun alan suurin messutapahtuma ProWein ilmoitti siirtävänsä tilaisuuden seuraavaan vuoteen. Heti perään kuultiin Vinitalyn perumisesta, kiinalaisen Chengdu Wine Fairista ja Les Grands Jours de Bourgognesta puhumattakaan. ProWeinista on tullut viime vuosina viinialan tärkein vuosittainen tapahtuma, jossa   näkyvät tulevan kesän trendit. Näin taisi käydä tälläkin kertaa.

Viinintuottajat vaikeuksissa

Koronavirus on riehunut erityisesti Italiassa ja Espanjassa, ja aiheuttanut siten myös suuria huolia viinintuottajille. Koska pienet ja keskisuuret viinitalot ovat myyneet viininsä pääosin ravintoloille ja viinibaareille, on ravintoloiden sulkeminen vaikuttanut niiden kassavirtaan huomattavasti. Pientuottajilla ei välttämättä ole hyviä taloudellisia puskureita, joten tilanne on vaikea. Varsinkin, jos samaan aikaan pitäisi vuokrata pullotuslinjasto, ostaa pulloja ja tynnyreitä sekä investoida laitteisiin, jotta viinit saataisiin kuluttajamyyntiin.

Ongelmia aiheuttaa myös se, että tarhatöissä käytetty itäeurooppalainen kausityövoima ei nyt pääse liikkumaan, kun rajat ovat kiinni. Moni joutuukin nyt selviytymään oman perheen avulla.

Parés Baltan viinitilaa johtava Joan Cusiné Carol kertoo, että Espanjassa viinibisnes on katsottu kriittiseksi toimialaksi ja se on saanut jatkaa toimintaansa.

”Pullotamme parhaillaan valkoviinejä ja cavoja ensi joulun myyntiä varten. Tilan vierailukeskus on kuitenkin suljettu ja sen työntekijät lomautettu.”

”Ravintolamyynti on lakannut täysin, mutta olemme saaneet myytyä viinejä hiukan nettikaupastamme suoraan kuluttajille. Haastetta on kuitenkin saada maksettua työntekijöiden sosiaaliturvamaksut ja verot, koska liikevaihto on pienentynyt niin paljon. Tulevina kuukausina maksuja saa onneksi lykätä.”

Voiko tilanne sitten hyödyttää ketään viinialalla?

”Ainoastaan ne talot, jotka tekevät viiniä supermarketketjuille saattavat hyötyä tästä. Muut kaikki kärsivät enemmän tai vähemmän”, Joan Cusiné Carol sanoo.

Viinintekijän terveiset Uudesta-Seelannista

Uudessa-Seelannissa Hawke’s Bayssa Paritua-tilalla työskentelevä kellarimestari-viinintekijänä Outi Jakovirta on saanut myös tuntea koronan vaikutukset työssään.

”Olimme juuri keskellä sadonkorjuuta, kun Uusi-Seelanti meni täydelliseen eristykseen maaliskuun lopussa. Koko maan viiniteollisuus pidätteli hengitystään ja odotti, saako NZ Winegrowers lobattua hallitusta niin, että sadonkorjuu saisi luvan jatkua. Onneksi viiniteollisuuden katsottiin kuuluvan elintärkeisiin toimialoihin – ja saimme jatkaa.”

Outi kertoo rajoitteista, jotka koskevat koko henkilökuntaa:

”Kaikkien on pidettävä kahden metrin turvavälit ja hygieniasta on huolehdittava vielä normaaliakin tarkemmin. Työntekijät joutuvat myös pitämään päiväkirjaa kulkemisistaan. Esimerkiksi kaupassa käyminen on ilmoitettava.”

Kun rajat suljettiin, osa ulkomaisista sadonkorjuutyöntekijöistä ei päässyt enää maahan. Osa joutui kahden viikon karanteeniin, ja osa päätti olla tulematta, koska ei ollut tietoa, milloin maasta pääsee seuraavan kerran pois.

”Nyt on tultava toimeen minimihenkilökunnalla.”

Oli tarkoitus, että Parituan parhaat palstat poimitaan käsin, mutta poikkeustilanne muutti suunnitelmat, ja päädyttiin koneelliseen poimintaan.

”Minimimiehityksen takia väki on väsynyttä, mutta sato näyttää onneksi todella laadukkaalta. Säät suosivat meitä tänä vuonna eli saimme mahtavan lopetuksen tälle hieman surrealistiselle sadonkorjuulle.”

Suomalaiset viinimaahantuojat sinnittelevät

Koronan vaikutukset näkyvät myös viinimaahantuojille.

”Ravintolakauppa tyrehtyi täysin pari viikkoa sitten, ja nyt koko henkilökunta on lomautettuna”, toimitusjohtaja Marko Horto Tampereen Viinitukusta kertoo.

Tampereen Viinitukku palvelee pääasiassa ravintoloita, mutta sillä on myös listauksia Alkon vakiovalikoimassa ja tuotteita saatavilla tilausvalikoimassa. Marko Horto arvioi, että heillä kassa kestää syyskuuhun asti, mutta sen jälkeen tarvitaan jo lisärahoitusta.

”Jo kesälomapalkkojen maksaminen henkilökunnalle tuo haasteita.”

Tampereen Viinitukku on kuitenkin iso toimija, jonka liikevaihto on ollut yli kolme miljoonaa euroa. Pienemmillä maahantuojilla kassakriisi iskee vielä nopeammin.

Viinitien kaupallinen johtaja Pasi Ketolainen taas kertoo, että Viinitie on joutunut varautumaan luottotappioihin, sillä suuri osa sen asiakkaista on ravintoloita.

”Pelkäämme, että moni niistä joutuu lopettamaan, mikäli kriisi jatkuu vielä pitkään.”

Jos ravintola menee konkurssiin, pesänhoitaja voi yrittää myydä käyttöomaisuuden toiselle anniskeluluvalliselle ravintolalle, mutta hinta saattaa olla aivan toinen kuin mitä sille on taseeseen merkitty. Sama koskee tietysti maahantuojia, mutta kiinnostuneita ostajia varastolle on todennäköisesti vielä vähemmän kuin ravintolan viinivarastolla, sillä harvalla on näinä aikoina rahaa ylimääräisiin ostoksiin. Eivätkä nopeaan kulutukseen tarkoitetut viinit varastoinnissa parane, varsinkaan jos ei ole tietoa, koska niitä pääsee uudelleen myymään.

Bottlescouts-viininettikauppaa pyörittävä Kim Moliis arvioi, että koronan vaikutukset jatkuvat vielä pitkään ravintoloiden avaamisen jälkeenkin.

”Ravintolat pyrkivät varmasti ensin eroon olemassa olevasta, vanhenevasta varastosta. Vasta sitten ruvetaan tilaamaan lisää.”

Alkon valikoimakin muuttuu

Alko on pyrkinyt osaltaan auttamaan tavarantoimittajiaan nopeuttamalla maksuaikojaan.

”Jos maahantuoja kuitenkin menisi konkurssiin, tuottaja tai tuotemerkin omistaja voi etsiä uuden maahantuojan. Saatavuuteen voisi toki silloin tulla hetkellistä viivettä”, arvioi Alkon valikoima- ja hankintajohtaja Mika Kauppinen.

Alkoon listatulle tuotteelle ei varmaankaan olisi vaikeuksia löytää ottajaa, mutta riskinä on tarjonnan kaventuminen. Tällä hetkellä tilausvalikoimaan tulee kuitenkin koko ajan uusia tuotteita.

”Kiinnostus Alkon tilausvalikoimaa kohtaan on kasvanut korona-tilanteen takia. Paljon uusia toimijoita on tehnyt tarjouksia tilausvalikoimaan. Tuotteiden listaus toimii tällä hetkellä suhteellisen normaalisissa aikataulussa, jos tarjoajilla on kaikki tarjouksiin tarvittavat tiedot kunnossa”, Mika Kauppinen sanoo.

Tuottajan kannalta tilausvalikoima on hankala, sillä sieltä on todella vaikea erottua, ja kuluttajien valinnat osuvat helposti vanhoihin tuttuihin.

Korona tuntuu netti-viinikaupoissakin

Suomessa viinin verkkokaupasta ei ole yritysten pelastajaksi, sillä se on vielä varsin vähäistä eikä STM:n virkamiesten kanta verkkokauppaan näytä koronasta yhtään lientyneen. Tallinnasta operoivan Bottlescoutsin Kim Moliisin mukaan verkkokaupassakin näkyy hiljentymistä, sillä yritysten ostot ovat käytännössä nollassa ja yksityisasiakkaita huolestuttaa oma toimeentulo.

”Osa asiakkaista kävi noutamassa varsinkin suuremmat erät Tallinnan myymälästämme, mutta se on nyt poikki.”

Etämyynti on kuitenkin nykylainsäädännönkin mukaan laillista, mikäli myyjä on hoitanut valmiste- ja arvonlisäverot.

Lue lisää ravintola- ja viinialan ongelmista:

Samuli Pasanen: Kuka maksaa koronalaskun?

5 tapaa auttaa ravintola-alaa

Samuli Pasanen: Kaupunkisodan uusi aika

Vastaavia artikkeleita

Samuli Pasanen: Korona ja ravintola-alan ahdinko

28.05.2020 Samuli Pasanen + Kuva Sami Piskonen

Viinintuottajien koronapäiväkirjat: Jacob’s Creek

20.05.2020 Viinilehden toimitus

Viinintuottajien koronapäiväkirjat: Pol Roger

14.05.2020 Viinilehden toimitus