Matkat

Uusi-Seelanti: Viinimatkalla Hawke’s Bayssa

18.03.2020 Andrew Taylor + Te Mata Estate

Uuden-Seelannin toiseksi suurin viinialue Hawke’s Bay tarjoaa viininviljelijöilleen pitkän kasvukauden ja runsaasti aurinkoa. Alue on tunnettu erityisesti täyteläisistä punaviineistään ja hienostuneista valkoviineistään. Vierailimme alueella kolmella erityylisellä viinitilalla.

Hawke’s Bay

Uuden-Seelannin Pohjoissaaren lämpimällä ja kuivalla itärannikolla sijaitseva Hawke’s Bay on maan vanhin ja toiseksi suurin viinialue. Alueen pinnanmuodot – loivat vuorenrinteet ja tasangot – sekä runsas auringonpaiste antavat monipuoliset mahdollisuudet viininviljelyyn. Maaperässä on paljon hiekkaa ja soraa, mutta myös isojen jokien tuomaa lietettä.

Ilmasto on Hawke’s Bayssa huomattavasti lämpimämpi kuin esimerkiksi Eteläsaaren Marlborough’ssa. Kasvukausi on pitkä, sillä kesät ovat helteisiä ja syksyt leudon lämpimiä. Sadonkorjuu ajoittuu helmi-huhtikuulle.

Ensimmäiset köynnökset istutettiin alueelle jo 1850-luvulla, ja nykyään Hawke’s Bayssa on noin 70 viinitilaa. Erityisesti alueen laadukkaat Cabernet-Merlot-blendit sekä Syrahista ja Pinot Noirista tehdyt punaviinit ovat saaneet kiitosta kansainvälisesti. Myös alueen hienostuneet chardonnayt ovat monen viininystävän suosikkeja.

Uusi-Seelanti Hawke's Bay

Elephant Hill

Elephant Hillin viinitilalle ajaessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä kuparinväriseen moderniin rakennukseen ja uskomattoman upeaan näkymään kohti Tyyntä valtamerta ja sen jylhää rantaviivaa. Tarhat näyttävät jatkuvan suoraan mereen.

”Rakennuksen väriksi valittiin kupari, koska viinitarhalta katsottaessa se sulautuu valtamereen”, selittää viinintekijä Steve Skinner.

Pian selviää myös, että edessä avautuva Te Awanga -tarha on yksi tilan kolmesta viinitarhasta. Kaksi muuta, Gimblett Gravels ja Bridge Pa Triangle, sijaitsevat sisempänä maassa. Vuonna 2003 istutetun Te Awanga -tarhan yhteydessä ovat myös tilan kellaritilat, viininvalmistamo ja ravintola.

Uusi-Seelanti Hawke's Bay Elephant Hill

Elephant Hillin toimintaa voisi luonnehtia tehokkaaksi ja innovatiiviseksi. Viininvalmistamo on vaikuttavan moderni.

“Nämä tilat valmistuivat vuonna 2008. Sittemmin olemme hankkineet lisää tankkeja, sillä tavoitteemme on tuottaa vuodessa 265 000 pulloa  viiniä, missä olemme jo muutamina viime vuosina onnistuneetkin. Testaamme ja käytämme tuotannossamme paljon moderneja viinintekovälineitä. Pystymme esimerkiksi kosteuttamaan, viilentämään tai lämmittämään kellarin huoneita tietokoneohjatusti, ja voimme säädellä ruostumattomia terästankkeja tietokoneella, jolloin viinit fermentoituvat juuri siten kuin haluamme”, Steve sanoo.

Tilalla on käytössä monia erikokoisia terästankkeja sekä isoja 7000-litraisia avoimia käymisastioita. Mutta myös perinteet ovat voimissaan modernin teknologian rinnalla.

”Parhaat viinimme syntyvät käsityönä vanhanaikaisissa puutynnyreissä, joiden lämpötilaa emme voi kontrolloida. Tuomme kellariin joka vuosi sata ranskalaista tammitynnyriä lisää”, Steve sanoo.

Mutta eikö kolme aivan erilaisissa paikoissa sijaitsevaa viinitarhaa ole käytännön haaste?

”Kyllä, mutta se myös takaa viinien monimuotoisuuden vaikeina satovuosina. Olen joskus sanonut, että jos pystyt kasvattamaan rypäleitä Hawke’s Bayssa, pystyt siihen missä tahansa”, Steve nauraa.

Tarhamestari Jon Peet on samaa mieltä.

”Eri tarhoilla on kaikilla omat hyvät puolensa. Sateisina satovuosina maaperältään sorainen, hyvin vettä läpäisevä viinitarhamme pelastaa meidät”, Jon toteaa.

Elephant Hillin tila ottaa vieraita vastaan kesäaikaan päivittäin. Tilalla on myös hyvä ravintola. Kannattaa ainakin maistaa Elephant Hill Syrah 2016, joka on runsas ja silkkinen punaviini. Elephant Hill Element Series Sea Sauvignon Blanc 2016 taas hurmaa raikkaalla sitruksisuudellaan. Viini on saatavilla Alkosta.

Uusi-Seelanti Hawke's Bay Elephant Hill

Te Mata Estate

Te Mata Estate on Uuden-Seelannin vanhimpia viinitiloja, sen kellari rakennettiin jo 1872. Viinitila on saanut paljon mainetta ja sen sanotaan tekevän muutamia Uuden-Seelannin hienoimpia viinejä. Tilan lippulaivaviiniä Colerainea pidetään joissain viinipiireissä jopa maan parhaana punaviininä. Perinteiden kunnioittaminen ja usko omaan tekemiseen näkyvät perheomisteisella tilalla.

”Käytämme vain parhaat rypäleet viineihimme, loput myymme muille viinitiloille . Teemme kaiken sadonkorjuusta pullotukseen täällä paikan päällä itse ja käsin. Jos viini ei tunnu meistä tarpeeksi hyvältä, se ei koskaan päädy  markkinoille. Siksi ihmiset luottavat meihin. Toki myös pitkä historiamme viinintekijöinä helpottaa asioita”, toteaa Toby Buck, toinen tilan omistajista.

Vaikka tiilinen viininvalmistamo on 1800-luvulta, kaikki rakennuksen sisällä on modernia. Tilan kellari sen sijaan on varsin klassinen lukuisine ranskalaisine tammitynnyririveineen.

Uusi-Seelanti Hawke's Bay Te Mata

“Viininvalmistamomme on Uuden-Seelannin vanhin, mutta uusimmat tankkimme tulivat kaksi viikkoa sitten. Olemme tällainen hieman omituinen yhdistelmä vanhaa ja upouutta”, Toby naurahtaa.

Perheomisteisella Te Mata Estatella on tarhoja kolmessa eri paikassa Hawke’s Bayn alueella: Havelock Hillsissä, Bridge Pa Trianglessa ja Woodthorpe Terracesessa. Tila tuottaa 11 erilaista viiniä, noin 480 000 pulloa  vuodessa. Tilan maineikas Cabernet-sekoitus Coleraine on yhden tarhan viini, jonka lajikkeet – Cabernet Sauvignon, Merlot ja Cabernet Franc – on alun perin istutettu juuri samassa suhteessa kuin viinin esikuvana olleella Château Margaux’n tilalla.

”Haluamme tehdä tasalaatuisia, hurmaavia ja elegantteja viinejä omaan tyyliimme. Se, puhutteleeko tämä viini juuri sinua, on täysin subjektiivista. Paljon tärkeämpää on nauttia kuhunkin tilanteeseen ja ajankohtaan sopivasta viinistä juuri oikeassa seurassa”, Toby avaa tilansa viinifilosofiaa.

Te Matan viinejä ei vielä saa Suomesta, mutta tilalla käydessä kannattaa maistaa ainakin Zara Viognier, joka on erinomainen, pehmeä ja hyvärakenteinen  valkoviini. Cabernet’sta ja Merlot’sta sekoitettu Awatea taas hurmaa eleganttiudellaan. Kesällä tilalla voi vierailla päivittäin, talvikauden aukiolot kannattaa tarkistaa.

Uusi-Seelanti Hawke's Bay Te Mata viinitila

Supernatural Wine Co.

“Monet viinitarhat alueellamme näyttävät supersiisteiltä ja steriileiltä, kun taas meidän tarhoillamme kasvaa köynnösten lisäksi valkoista ja purppuranväristä apilaa, sinappia ja luonnonvaraisia kukkia. Ne sitovat itseensä nitrogeeniä ja pitävät maaperän ylimmän kerroksen kosteana”, Supernatural Wine Co:n tarha- ja kellarimestari Hayden Penny selittää.

Seisomme katsomassa tilan Millar Road -viinitarhaa, joka sijaitsee korkean kukkulan pohjoiseen viettävällä rinteellä. Uuden-Seelannissa Savignon Blancia viljellään usein tasangoilla, mutta tämä luomutila tekee monia muitakin asioita omalla tavallaan.

Supernatural Wine Co. sai alkunsa 2000-luvun alussa, kun finanssimaailmaan kyllästynyt Gregory Collinge osti puolisonsa kanssa viinitilan Hawke’s Baysta. Pariskunta ihastui erityisesti tilan kauniiseen sijaintiin, mutta näki myös alueessa valtavasti käyttämätöntä potentiaalia. He halusivat tilastaan täysin luonnonmukaisen. Niinpä kaikki vanhat köynnökset revittiin irti ja tilalle istutettiin uusia. Nyt tilalla viljellään pääosin Sauvignon Blancia ja hiukan Pinot Gris’tä .

Pariskunta erosi myöhemmin, mutta jatkoi tilan kehittämistä yhdessä. Tilalle palkattiin lahjakas nuori viinintekijä Hayden Penny, joka on erikoistunut luomu- ja naturalviineihin.

Supernatural Wine Co. tekee myös naturalviinejä. Hayden tietää, että ne herättävät monissa epäilyksiä maun ja laadun suhteen, mutta suhtautuu ennakkoluuloihin ymmärtäväisesti.

”Me haluamme tehdä niin luonnollisia, raikkaita ja puhtaita viinejä kuin mahdollista. En pidä ajatuksesta, että viini jätetään vuodeksi tammitynnyriin, jonka jälkeen sitä kutsutaan naturalviiniksi, koska se tuoksuu ja maistuu omituiselta.”

Hyvänä esimerkkinä tilan viineistä toimii esimerkiksi Supernatural Minus 220 Sauvignon Blanc 2018. Tilan omistajan Gregoryn mukaan se on oiva esimerkki laadukkaasta naturalviinistä.

”Haluan, että viinimme ovat vakavasti otettavia, mutta eivät liian haastavia. Käytämme viinit villihiivoilla, ja niihin lisätään vain vähän tai ei lainkaan sulfiitteja. Viinejä ei kirkasteta eikä myöskään suodateta. Tavoitteenamme on puhtaus ja elagantti makumaailma”, Gregory sanoo.

Tilan The Supernatural Sauvignon Blanc 2016:a saa Alkon tilausvalikoimasta.  

Uusi-Seelanti Hawke's Bay Supernatural Wine Co

Uppoudu myös muiden maiden viini- ja makumatkoille tästä.

Vastaavia artikkeleita

Viña Leyda – Huippuviinejä Tyynen valtameren rannalta

Kaupallinen yhteistyö

15.06.2020 Viinilehden toimitus + kuvat Viña Leyda

Budapest: Siltojen ja kylpyjen kaupunki

22.04.2020 Kalle Kirstilä + kuvat Robert Seger

Ribeira Sacra: Maailman kaunein viinialue?

20.04.2020 Sanna Pöyry + Kuvat Sami Repo