Muotokuvan miehellä on muhkeat viikset ja levollinen katse. Hän näyttää menestyksekkäältä, ja jos olemuksessa on ripaus itsetyytyväisyyttä, on se täysin perusteltua. Omistihan Josef Riedel vanhempi (1816–1894) jo nelikymppisenä kahdeksan lasitehdasta, kaksi vaatetehdasta ja muutaman hiilikaivoksen.

Muotokuva on pienen huoneen paraatipaikalla työpöydän yläpuolella.  Pöydän takana istuu Maximilian Riedel, 42, Josefin pojan pojan pojan pojan poika. Sukuyhtiö Riedelin 11:n polven edustaja näyttää hänkin menestyneeltä, joskaan ei kylläiseltä. Maximilian Riedelin olemus on solakka ja ehkä hivenen kärsimätön. Hän vastaa kysymyksiin kohteliaan napakasti.

Kyllä, hän tiesi syntymästään saakka ryhtyvänsä lasitehtailijaksi, olihan hän vanhempiensa ainoa poika. Ei, hän ei koskaan edes epäröinyt seuraavansa isänsä jalanjälkiä. Mutta asia ei ole niin yksioikoinen. Kun Riedelilta kysyy, eikö hän kapinoinut kohtaloaan vastaan edes teini-iässä, vastaus yllättää.

”Kapinoin sitä vastaan yhä. Perhebisnes on kuin avioliitto. Sen eteen pitää antaa kaikki, niin kuin teenkin. Mutta vastavuoroisesti haluat, että sinua tuetaan ja arvostetaan ja että saat myös vapauden toteuttaa itseäsi yksilönä.” Maximilianin uraa leimaa omistautuminen ja kunnianhimo, mutta myös omapäisyys, halu tehdä asioita toisin kuin totuttu. Matkan varrella on särkynyt lasia, mutta myös rikottu luita sekä muutamia hyvin kalliita autoja.

Riedel tunnetaan viinilaseista, jotka on suunniteltu rypälelajikkeiden mukaan. Ajatuksena on, että jokaisella rypäleellä on ominaispiirteensä, joita voi korostaa – tai vastaavasti vaimentaa – lasin muotoilun avulla.

Maximilianin isoisä Claus Riedel kehitti ensimmäiset lajikespesifit viinilasit 1950- ja 60-lukujen vaihteessa. Hänen tunnetuin lasisarjansa on 1973 valmistunut, ammattilaiskäyttöön tarkoitettu Sommeliers-sarja, jota valmistetaan edelleen käsityönä Riedelin pääkonttorissa Kufsteinissa. Hänen poikansa Georg Riedel modernisoi yhtiön ja sen tuotteet. Hän laajensi Sommeliersia ja kehitti sen rinnalle koneellisesti valmistettavan Vinum-lasisarjan 1986. Yritys laajentui Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Saksaan, Japaniin, Isoon-Britanniaan, Australiaan ja Kiinaan.

Kun Maximilian oli viisivuotias, hän joutui laskettelurinteessä ohi ajavan laskettelijan kaatamaksi. Hurjistunut isä hiihti miehen kiinni ja alkoi piestä tätä hiihtosauvallaan. Maximilian kertoi tarinan Wine Enthusiastic -lehdelle kymmenen vuotta sitten. Sävy ei ollut suinkaan kauhisteleva, vaan ihaileva. En ole rakastanut ikinä isääni yhtä paljon kuin silloin, hän sanoi.

Lasiperijän teini-ikä oli vauhdikas. 15-vuotiaana hän löi vetoa kavereidensa kanssa siitä, kuka ehtii nopeiten laskettelurinteestä pubiin. Kisan tuloksena Maximilian vietti kolme viikkoa sairaalassa. Saatuaan ajokortin Riedel kolaroi kaksi ensimmäistä autoaan romuksi, vasta kolmannen hän joutui ostamaan itse. Hän on kertonut olleensa huono koulussa ja vihanneensa opettajiaan. Yliopiston sijaan hän opiskeli kaksi vuotta kauppatieteitä kotikaupungissaan Kufsteinissa.

Silti George-isällä riitti uskoa poikaansa. Kun Maximilian oli 23-vuotias, hänet nimettiin Riedelin Yhdysvaltojen-tytäryhtiön varatoimitusjohtajaksi, ja paria vuotta myöhemmin toimitusjohtajaksi. Maximilian ei itsekään tuntenut olevansa valmis tehtävään, mutta hän onnistui. ”New York vaikutti minuun myös muotoilijana. Se oli hienoa aikaa elämässäni, ja teki minusta ihmisen, joka olen.”

New Yorkissa Maximilian Riedel huomasi, että viiniä kulutetaan varsin arkisesti. Illanistujaisissa parhaat bileet saattavat ollakin keittiössä. Se inspiroi häntä luomaan jalattoman O-lasisarjan. Jalaton viinilasi vie vähemmän tilaa, eikä se keikahda pienellä huitaisulla.

”Design on kuin taidetta. Sillä erotuksella, että muotoilun tulee olla myös funktionaalista”, Maximilian Riedel sanoo. ”Suunnittelija ei tee esineitä itselleen, ammattikunnalleen tai pienelle ryhmälle, vaan keskivertokuluttajalle.”

Maximilian Riedel on muotoilijana itseoppinut, isänsä ja isoisänsä tapaan. Hän itse sanoo designin olevan hänellä verissä, onhan hän kasvanut kauniiden mutta käytännöllisten esineiden keskellä.

Vuonna 2004 lanseerattu O-sarja oli huima kaupallinen menestys. Se on myös tyylipuhdas Bauhaus-ajattelun edustaja: muodon lähtökohtana on käyttötarkoitus.

Maximilianin kädenjälki näkyy myös veistoksellisissa karahveissa, jotka ovat saaneet innoitusta  koristeellisemmasta venetsialaisesta lasimuotoilusta sekä luonnosta, etenkin käärmeistä. Konstikkuudella on myös käytännöllinen puoli: viini kulkee karahvissa pidemmän matkan ja siksi ilmaantuu nopeammin kuin tavallisessa dekanterissa.

”Inhoan käärmeitä. Kiinalainen tähtimerkkini on kuitenkin käärme, ja kun kärsin kolmenkympin kriisistä, silloinen tyttöystäväni innosti minut tutkimaan näitä asioita hieman enemmän. Huomasin, että sula lasi käyttäytyy kuin käärme, ja vaikka lasintekijäni aluksi vastustivat, sain vakuutettua heidät ideasta. Nyt siitä on tullut iso menestys.”

Maximilian nimettiin yhtiön johtoon kuusi vuotta sitten. Isä Georg on edelleen mukana yhtiön toiminnassa, mutta yhä enemmän taustalla. ”Olen toimitusjohtaja, ja tehtäväni on yrityksen kasvattaminen. Minun pitää tehdä työni, ja sen teen. Minkä isäni lisää siihen, on arvokasta.”

Työpöydän yläpuolella roikkuva taulu ei ole siinä sattumalta. Maximilian Riedel kertoo, että suvun historiasta on tullut kuin varkain hänen intohimonsa.

”Minut esiteltiin kuusi vuotta sitten tšekkiläisen jakelijani myyntipäällikölle, joka on kotoisin samasta kylästä kuin sukuni. Hän kertoi pyöräilevänsä viikonloppuisin ohi paikan, jossa perheelläni oli tehtaat. Ja minä kerroin, että olisi mahtavaa tulla joku päivä mukaan.” Vieraillessaan Böömissä Riedel kiinnostui lisää, ja sen jälkeen hän on tehnyt neljä uutta matkaa sekä tilannut  tšekkiläiseltä historioitsijalta Petr Novylta sukunsa lasiperinnettä käsittelevän teoksen.

”Se, että meillä on juuret, saa ihmiset vierailemaan tehtaallemme. Ja kun kerromme, että yritys on yli 260 vuotta vanha, on siitä parasta myös olla jotain todisteita.” Pelkkä historia ei myy; on tarjottava myös unelmia ja fantasioita. Riedelin tuore esite on kuvattu Saltzburgissa Schloss Leopoldskronissa. Linna tunnetaan Sound of Music -elokuvasta. Musikaali täytti viime vuonna 54 vuotta, ja koska se on varsinkin amerikkalaisyleisölle Itävallan symboli, oli esitteen kuvaaminen siellä luontevaa.

Yhtä luontevalta tuntui, että Maximilian Riedel on itse kuvissa, kuten hänen brasilialainen vaimonsakin. ”Kun kyse on perhebisneksestä, on selvää, että minulla pitää olla siinä rooli.” Se on paitsi velvollisuus, myös varsin hauskaa. ”Rakastan, mitä teen. Haastan itseni, ja minut haastetaan joka päivä”, Maximilian Riedel sanoo.

”Tavallaan olen kuin näyttelijä. Tietenkin on ihmisiä, jotka rakentavat näyttämön, ja ihmisiä, jotka laativat käsikirjoituksen. Ympärillä on iso tiimi, mutta loppujen lopuksi minä olen se, joka on näyttämöllä. Ensimmäinen jota kritisoidaan, ja viimeinen, jota kiitetään.”

Yksi Sound of Musicin ikivihreistä on My favourite things. Siinä Julie Andrewsin esittämä päähenkilö listaa laulaen asioita suosikkiasioitaan. Maximilian Riedel on koonnut omia suosikkejaan työhuoneeseensa. Isoisoisoisoisän taulun alla on pikkiriikkinen Napoleon-figuuri. ”Tšekit ovat oppineet häneltäkin paljon, mutta muita asioita (kuin lasintekemistä). Hän oli pienikokoinen mies, mutta historiallisesti suuri hahmo.”

Pöydän vasemmalla puolella on mustavalkoinen valokuva, jossa nyrkkeilijä Muhammad Ali nousee uima-altaasta. Otos on osa kuulua potrettisarjaa, jossa tuolloin vielä Cassius Claynä tunnettu Ali nyrkkeili veden alla. ”Amerikassa rasismin määrä yllätti minut. Se on jotain, mitä en ymmärrä enkä voi hyväksyä. Ali oli suuri urheilija, mutta myös poliittinen johtaja, joka seisoi vakaumuksensa takana”.

Oven vierustalla on kuva kahdesta Ferrarista. ”Ne ovat esimerkkejä autoista, joihin minulla ei ole ikinä varaa. Nuo autot voittivat kisoja 1950- ja 1960-luvuilla ja niitä ajoivat aikansa vauhdikkaimmat kuskit. Nyt ne omistaa Ralph Lauren. Ne ovat muotoilultaan tyypillistä Bauhausia.” Työhuoneessa on myös edesmenneen formulatähti Ayrton Sennan kypärä, kenties vuodelta 1989 tai 1992. ”Kasvoin aikana, jolloin Ayrton Senna oli suurin formulatähti. Silloin formuloissa oli vielä ajaja tärkeämpi kuin auto. Vaimoni on Brasiliasta ja poikani puoliksi brasilialainen, joten Senna on siksikin tärkeä.”

Työpöytää vastapäätä on iso mustavalkoinen valokuva Concorden prototyypistä, joka on törmännyt koelennollaan kiitoradan aitaan. ”Minullakaan ei ole joskus jarruja. En ikinä ehtinyt lentää Concordessa. Olin Pariisissa vuonna 2000, kun kone putosi. Unelmani olisi ollut lentää sillä tuona vuonna New Yorkiin. Se unelma ei koskaan toteutunut.”

Ja tietenkin työhuoneesta löytyvät myös kuvat Rosana-vaimosta ja kahdesta lapsesta. ”Teen parhaani, jotta he kiinnostuisivat perheyrityksestä”, Maximilian Riedel sanoo. ”Isäksi tuleminen on saanut minut arvostamaan enemmän kaikkea, mitä vanhemmat ovat tehneet vuokseni.”

RIEDELIN LASEJA SUOMESSA EDUSTAVA DECANTER OY ON VIINILEHDEN SISARYRITYS.