”No, roseesamppanjahan on vähän sellainen tyttöjen juttu.”
Mielikuva istuu lujassa, ainakin vetämieni kuluttajatastingien perusteella. Sinänsä en ihmettele: roseesamppanjaa on monesti markkinoitu vaaleanpunaisia unelmia tarjoilevilla mielikuvilla. Mutta kun muistelen vuosien varrella tapaamiani vinofiilejä, pahiten roseesamppanjaan tuntuvat hurahtaneen aikuiset miehet.
Olenkin monesti miettinyt, johtuuko se siitä, että miehet ovat keskimäärin valmiita laittamaan enemmän rahaa viininautintoihinsa? Voi olla. Roseesamppanjoista saa nimittäin pulittaa vähintään parikymmentä prosenttia enemmän kuin ei-roseista.
Hinta selittyy työläämmällä valmistusprosessilla eli korkeammilla tuotantokustannuksilla, eikä trendikkyyslisääkään sovi unohtaa. Kasvava kysyntä on lisännyt samppanjantekijöiden painetta tuottaa kuplimatonta punaviiniä, jota käytetään assemblage- eli sekoitusmenetelmällä valmistettavaan roseesamppanjaan. Ja punaviinin tekeminen viileässä Champagnessa on haaste. Vaikka roseeta tuotetaan selvästi aiempaa enemmän, sen osuus Champagnen koko tuotannosta on vasta kymmenkuntaprosenttia.
Monopolimme hyllyiltälöytyy muutama huokeampikin pullote, mutta omaan makuuni istuvien roseesamppanjoiden hinnat alkavat 60–70 eurosta. Ilahduttavia poikkeuksia ovat biodynaamisen pioneerin, Leclerc Briantin, rosee sekä Pierre Paillardin hieno Grand Cru Rosé Extra-Brut. Molemmat assemblage-metodilla (perusviiniin sekoitetaan 5–20 prosenttia Champagnen alueenpunaviiniä) valmistetut rutikuivat herkut irtoavat vielä alle viidelläkympillä.
Teenkin hankintani mieluummin paikan päällä Champagnessa, jossa valinnanvaraa riittää niin tyylillisesti kuin hinnallisesti. Etenkin voimakkaan viinillisten, toisinaan jopa tanniinisten saignée-samppanjoiden (harvinainen maseraatiomenetelmä) ystävälle Reimsin ja Épernayn parhaat putiikit tarjoavat kosolti mielenkiintoista maistettavaa.
Yksi lempisaignéistani on Olivier Collinin Les Maillons Rosé, upean tummanpunainen samppanja melko tuntemattomalta Val du Petit Morinin alueelta. Hyvin kuivissa tai makeuttamattomissa saignéissa liputan myös Larmandier-Bernierin, Vouette & Sorbéen ja Benoît Lahayen puolesta. Enkä kiistä, etteikö Roedererin Cristal Rosé olisi taiten tehty viini. Se vain vaatii aivan toisenlaisen lompakon – sekä pidempää pinnaa kellaroinnin suhteen.
Viimeisimpiä löytöjäni on Antoine Bouvet’n ihastuttavan tinkimätön Saignée de Mareuil, joka hurmaa jo hintansakin puolesta. Viiniä pääsiäisenä maistanut ystäväni totesi sen ensin ”aika tiukaksi”, mutta kun saimme appeet pöytään, hänen lasinsa tyhjeni ennen kuin huomasinkaan. Yhdistelen mieluusti eri maiden klassikkoviinejä ja -ruokia, ja Bouvet’n rubiininpunainen herkku loisti salviavoin ja tagliatellen kanssa. Marnen laaksosta löytyy muitakin kivoja oman rahan saignéita, kuten Jerôme Bourgeois-Diazin RS ja Geoffroyn Rosé de Saignée.
Vaikka tuotantomäärät ovat pieniä, saignée tuntuu olevan trendikästä laatutietoisten pientuottajien keskuudessa. Tyylinä se on vaativa. Parhaimmillaan pöytään voi sattua jotakin vavahduttavan upeaa, pahimmillaan kulmikas ja karvas tekele, jota ei pelasta yksikään ruoka.
En silti koe tarvetta julistautua yhden roseemetodin kannattajaksi – etenkään, kun sitä ei aina edes erota lopputuloksesta. Sitä paitsi upeimmat assemblage-roseet ovat ikimuistoisia. Omassa maku-universumissani Anselme SelossenBrut Rosé on se Elämää Suurempi Viini. Myös Raphaël & Vincent Bérêchen Campania Remensis Rosé kuuluu roseesamppanjoiden kuningatargalleriaan.
Tammettamattomien sekoiteroseiden aateliin rankkaan Rodolphe Pétersin hienostuneen ja klassisesti makeutetun Rosé for Albane -samppanjan. Siinä kiehtoo jo tekotapa: Le Mesnilin kylän chardonnayhen on punaviinin sijaan sekoitettu Marnen laaksossa valmistettua saignéeta.
Natukuplien ystävän taas kannattaa suunnata katseensa Aubeen ja maistaa Charles Dufourin roseesamppanjaa. Myös Emmanuel Lassaignen mielipiteet jakaviin harvinaisuuksiin, L’Exercice- ja Le Flacon de l’Incertitude -roseisiin voi tuurilla törmätä jo Helsingissäkin.
Aina ei kuitenkaan ole mahdollisuutta tai edes tarvetta korkata kuriositeetteja. Jos Alkon hyllyltä pitää poimia kiireessä jokin rosee, koriin päätyy runsas ja tyylikkään paahteinen, assemblage-menetelmällä tehty Bollinger Rosé tai Laurent-Perrierin terästankeissa käynyt saignée. Olemukseltaan kaksi ääripäätä, ja molemmat lajissaan yhtä onnistuneita.
Sanna Pöyry
Samppanja-asiantuntija Sanna Pöyry pohtii kolumneissaan kuohujuomien ympärillä pyöriviä ilmiöitä.
