Matka

Andien kätkemät – viinimatkalla Boliviassa

02.07.2019 Mika Niiniranta + kuvat Susa Junnola

Trooppisilla leveysasteilla sijaitsevan Bolivian ei edes pitäisi olla viinimaa. Mutta sen viinitarhat alkavat sieltä, mihin ne muualla maailmassa loppuvat. Kahden, jopa kolmen kilometrin korkeudessa tehdään maagisen hyviä viinejä, joista harva on edes kuullut.

Bolivian laajalla ylängöllä laaksotkin ovat korkealla. Cintin laaksoa reunustavat rinteet nousevat kohti taivasta jyrkkinä punaisina lateriittikerrostumina. Tänne aikojen saatossa asettuneet ihmiset ovat nähneet niiden muodoissa hevosia, leijonia, paholaisia ja pyhimyksiä. Syvällä laakson pohjalla virtaavan joen partailla on paratiisimaisen vehreää. Lähellä huippuja vain muhkeat kaktukset jaksavat kohotella käsivarsiaan.

Valle de cinti on ainutlaatuisten ilmasto-olosuhteidensa ansiosta Bolivian ja kenties koko Etelä-Amerikan erikoisin viinialue. Näin korkealla kasvavat rypäleet saavat maksimaalisen annoksen auringon säteilyä erittäin viileässä ilmanalassa. Tuloksena on eurooppalaisia viileän vyöhykkeen viinejä muistuttava ryhdikäs happorakenne yhdistyneenä uhkean aromaattiseen ja trooppisen hedelmäiseen makupalettiin.

MUUALTA TULLEITA ihmisiä, eläimiä ja kasvejakin, jotka selviytyivät uuden maailman olosuhteissa, kutsutaan kreoleiksi, espanjaksi criollo. Criollo-viiniköynnökset kehittivät sopeutuessaan mutaatioita, jotka poikkeavat alkuperäisistä eurooppalaisista kannoistaan. Näitä perinteisiä rypälelajikkeita on viljelty yli 450 vuotta: Moscatel de Alejandríaa, Vischoqueñaa, Misioneraa ja Rosadaa.

Ensimmäiset köynnökset istutettiin pian espanjalaisten valloittajien kukistettua inkakuningas Atahualpan 1500-luvun puolivälissä. Katolinen kirkko vaati ehtoollisviininsä, mutta rypäleitä tarvittiin pian myös toiseen käyttöön. Valtavissa, edelleen toimivissa kaivoksissa louhittiin tonneittain hopeaa kokalehtien ja Moscatel de Alejandria -rypäleestä tislatun väkijuoman, singanin, voimalla. Kokaa ja singania arvostaa myös maan uumenissa asusteleva paholaismainen jumala El Tio, jolle kaivosmiehet antavat uhrilahjoja.

Doña Victoria, Tarijan viinikuningatar

Cintin laaksosta on parin tunnin automatka kiemuraisia teitä pitkin ja huikeiden vuoristomaisemien halki Tarijan vihreään laaksoon. Siellä toimivat Bolivian suurimmat viinintuottajat, sellaiset kuin Arajuez, Campos de Solana ja Kohlberg. Ne edustavat lajissaan modernia ja laadukasta eteläamerikkalaista viinityyliä. Mutta laakson persoonallisin viinintekijä on takuuvarmasti doña Victoria Quiroga. Leningin helmat heiluvat, kun ”doña Vita” emännöi La Casa Viejaa, jesuiittojen ammoin rakentamaa kaunista taloa, jossa nyt toimii bodegan lisäksi suosittu ravintola. Tänne ei kannata tulla maistamatta talon erikoisuutta, Chancho en la Cruzia, eli ”ristiinnaulittua porsasta”.

DOÑA VITA on omassa valtakunnassaan yhdistelmä pyörremyrskyä ja auringonpaistetta. Hän ehtii kaikkialle ja valvoo kaikkea. Vieras tuntee saavansa energialatauksen, jonka voimalla jaksaa hymyillä viikon. Mutta doña on toki myös piinkova bisnesnainen, joka laajentaa viinintuotantoaan järjestelmällisesti. Siistien köynnösrivien päissä kasvavat ruusupensaat. Ne kertovat luonnonmukaisesta viljelystä, sillä tuholaiset iskevät ensin niihin, ja viljelijä ehtii pelastaa köynnökset ilman kemiallisia torjunta-aineita. La Casa Viejan bodegaan on hankittu uudet terästankit, ja uusi pullotuslinja odottaa vielä purkamistaan. Pihan perällä on pieni vaja, josta löytyy muutama saviruukku ja pölyttynyt tynnyri.

”Näillä minä aloitin viininteon”, doña Victoria kertoo. ”Ensialkuun minulla oli vain pari ruukkua, ja myin viinini torilla. Kun ihmiset pitivät siitä, hankin kolme tynnyriä, ja niin bodega lähti kasvamaan.”

ALKUPERÄISVÄESTÖÖN KUULUVA nainen, joka on luonut tilansa lähes tyhjästä, herättää ymmärrettävästi sekavia tunteita alueen perinteisissä viinin- tuottajissa. Ala on paitsi erittäin miehinen, myös tiukasti vanhojen espanjalaissukujen hallussa. Mutta Victoria Quirogan tahdolla ja taidoilla varustettu voimanainen on omiaan näyttämään, millaista viinintuotanto voi olla tulevaisuuden Boliviassa. Hän ei kilpaile kansainvälisillä rypäleillä kuten Tarijan isot viinitalot, vaan luottaa vankasti maan omiin perinteisiin. La Casa Vieja tuottaa mainiota viiniä myös Cotagaitan kylässä lähes kolmen kilometrin korkeudessa kasvaneista Misionera-rypäleistä. Sen korkeammalla rypäleet eivät selviä edes Boliviassa. Kun doña Victorialle kaadetaan viiniä kuvausta varten, hän käskee täyttämään lasin reunojaan myöten. ”Viini on iloa, mitä sitä säästelemään!”

Tierra Roja siirtyi pojalta isälle

Toisin kuin Tarijassa, Valle de Cintin bodegat ovat perinteisesti pieniä perhetiloja. Moni niistä sijaitsee laakson eteläosassa Villa Abecian pikkukaupungin liepeillä. Niin myös yksi kaikkein arvostetuimmista, Tierra Roja. Meidät ottaa vastaan harmaantuva herra, don German Villamor. Tilan köynnökset on istutettu jyrkkään, inkojen tyylin kivimuureilla pengerrettyyn rinteeseen, josta aukeaa henkeäsalpaavan hieno näköala laaksoa halkovalle joelle. Don German kertoo tehneensä poikansa Christianin kanssa vaelluksen Macchu Picchulle, mistä saatiin vaikutteita pengerryksiin. Viinitila olikin ennen kaikkea Christianin projekti, ennen kuin kohtalo puuttui peliin ja Christian kaksi vuotta sitten menehtyi äkillisesti. Isän silmät kostuvat, kun puhe kääntyy poikaan.
”Hän opetti minulle kaiken. En ole ammatiltani viinintekijä, mutta jatkan sitä minkä poikani aloitti.”

PERHETRAGEDIASTA HUOLIMATTA Tierra Rojan viinit ovat säilyttäneet laatunsa ja maineensa. Niitä on tarjolla Etelä-Amerikan huippuravintoloissa, kuten Noman toisen perustajan Claus Meyerin La Paziin avaamassa Gustussa. Kun myöhemmin tapaamme Gustussa työskentelevän sommelierin, Wei Chawin, hän vahvistaa asian.

GERMAN VILLAMORIN bodegassa pääsemme maistamaan erinomaista punaista vischoqueñaa, Negra Criolla -rypäleen variaatiosta tehtyä viiniä. Rypäle on ohutkuorinen ja tuottaa hauskasti pinot noirin oloisia viinejä hiukan mausteisella ja trooppisen hedelmäisellä twistillä. Pinot Noirin tapaan Vischoqueñan parhai- den ominaisuuksien esiin taikominen vaatii viinintekijältä osaamista, siksi sitä pidetään täällä usein – ja aivan turhaan – toisen luokan rypäleenä, joka kelpaa vain halpoihin pöytäviineihin. Onneksi rypäleellä on myös ymmärtäjiä, koska se on lajike, joka kykenee välittämään kotiseutunsa ainutlaatuiset kasvuolosuhteet vivahteikkaasti ja persoonallisesti.

CHRISTIAN VILLAMOR haki oppinsa Euroopasta, josta hän toi mukanaan biodynaamisen viljelyn filosofian. Sitä tilalla noudatetaan edelleen tunnontarkasti. Don German painottaa, että viini tehdään ennen kaikkea tarhalla, laadukkaat rypäleet ovat hyvän viinin ehdoton edellytys. Christian on yhä läsnä, hänen viimeinen lepopaikkansa on rinteessä viinitarhojen keskellä ja tilan ykkösviini on nimetty hänen mukaansa Don Christianiksi.

Rypäleitä rosepippuripuussa

Cepa de Oron viinitilalla Camargossa on vihantaa kuin viidakossa. Vanha isäntä, don Jaime Rivera vie meidät katsomaan kaikkein perinteisintä tapaa kasvattaa rypäleitä korkealle puihin kiipeävissä köynnöksissä. Laaksosta löytyy vielä kourallinen tarhoja, joissa vanhat, jopa yli kaksisataavuotiaat köynnökset kiertyvät paksuina ja muhkuraisina rosepippuri- ja chañarpuiden ympärille.

Alun perin menetelmä kehittyi rypäleiden suojaamiseksi ylängön polttavalta auringolta, ja puiden sanotaan myös suojaavan köynnöksiä kasvitaudeilta ja tuholaisilta. Puulajit ovat valikoituneet köynnösten kumppaneiksi, koska niiden juuret kasvavat alaspäin kuten viininkin. Rosepippuripuun sanotaan myös antavan oman makuvivahteensa Moscatel-rypäleestä tehtyihin valkoviineihin.
Rypäletertut roikkuvat harvakseltaan latvuksissa, joten sadonkorjuu on melkoista kiipeilyä. Ei ihme, että Cepa de Oronkin rypäleistä suurin osa kasvaa nykyään tavallisissa matalaksi leikatuissa köynnösriveissä.

Cepa de Oron tilukset joutuvat aika ajoin tulvivan joen peittämiksi, ja pahimmillaan tulva voi tuhota sadon. Don Jaimen mukaan joki on hiljalleen täyttynyt vuorilta valuneesta maaperästä, ja siksi tulvat ovat nykyään toistuvia.

DON JAIME ja hänen poikansa Jaime Andres Rivera tekevät varsin tyylikkäitä viinejä perinteisistä lajikkeista. Tilalla satsataan myös matkailuun ja odotetaan Tarijan ja Potosin välisen vastikään kunnostetun tieyhteyden kasvattavan viiniturismia. Bolivian viinimaine on ansaitussa kasvussa ja valtiokin tukee matkailupalvelujen kehittämistä, joten toiveilla on myös katetta.

Alkuperäisyyden asialla

Monella pienelläkin viini- ja singanitilalla on viime vuosina investoitu rakennuksiin ja ajantasaiseen tekniikkaan. Niin on tehty myös La Casona de Molinan viinitilalla, jonka isäntä Mario Molina uskoo, että laadulla pärjää paremmin kuin määrällä. ”Haluamme viineillämme turvata paikallisen kulttuurin jatkuvuuden”, Mario kertoo. Hän on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä alueen viinien virallista alkuperämerkintää, jonka kriteerit kattavat varsin laajasti tuotannon ekologisuuden ja eettisyyden. ”On äärimmäisen tärkeää mitä viinimme kertovat meistä”, hän painottaa.
Virallinen D.O. Valle de Cinti -alkuperämerkintä heijastelee myös bolivialaisten suhtautumista ympäristöön. Ainoana maana maailmassa Pachamamalle, Äiti Maalle, on kirjattu lakiin samat oikeudet kuin ihmisille.

BOLIVIA ON Etelä-Amerikan viinijättiläisten Chilen ja Argentiinan rinnalla edelleen kirpun kokoinen tuottaja. Se on kuitenkin löytänyt oman luonnon saneleman ainutlaatuisuutensa. Kun istuu Camargon pimenevässä illassa lasillinen vischoqueñaa edessään ja katselee kuinka vuorten ääriviivat sulautuvat yötaivaaseen voi ihmetellä historian kiemuroita. Kullanhimoiset konkistadorit samosivat käsittämättömien taipaleiden taakse etsimään Andien tarumaista aarretta, mutta taisivatkin tuoda sen itse mukanaan.

Vastaavia artikkeleita

Millainen viininystävä olet, metallimuusikko Antti Hyyrynen?

09.07.2019 Eeva Turunen + Artikkelikuva: Sakara Records

Tölkit tulevat – oletko valmis?

01.07.2019 Mika Vanne + Kuva Shutterstock

Pidot enkelten kaupungissa

10.05.2019 Kalle Kirstilä + kuvat Robert Seger