Mineraalisuudesta on tullut valtavirtaa viinien kuvailussa, mutta geologi Alex Maltman toivoo malttia termin käytössä. Maaperä toki vaikuttaa viinin makuun, mutta kiviaineksien aromeja emme lasistamme voi löytää.

Kun kuohuviini tai valkoviini on kotoisin viileän ilmaston alueilta, kuten Champagnesta, Chablista tai Moselista, sitä arvioidessa mainitaan usein mineraalisuus ja näiden alueiden kalkkiset ja liuskekiviset maaperät. Vaikka viinejä on kuvailtu varsin proosallisesti läpi kirjoitetun historian, mineraalisuus näyttää tulleen mukaan kirjoittamiseen vasta viime aikoina.

Vuosikymmenen alussa geologi Alex Maltman lähti tutkimaan mineraalien osuutta viininviljelyssä ja pullotetuissa viineissä. Hän julkaisi tänä vuonna aiheesta kirjan Vineyards, Rocks, and Soils: The Wine Lover’s Guide to Geology.

Maltman löytää tutkimuksessaan ensimmäiset maininnat mineraalisuudesta vuosituhannen vaihteesta. Termi ei välittömästi saavuttanut suurta yleisöä, mutta 2010-luvulla viinilehdistö otti sen omakseen. Ranskalaisen La Vigne -lehden mukaan Wine Spectatorin arvioissa mineraalisuus esiintyy jo useammin kuin tammisuus, hedelmäisyys tai kukkaisuus. Kansainvälinen Decanter-lehti mainitsi mineraalisuuden 112 kertaa neljän aukeaman jutussaan heinäkuussa 2012.

Mitä mineraalit sitten ovat? Wikipedia antaa määritelmäksi seuraavan:

Mineraali eli kivennäinen on luonnossa kiinteässä muodossa esiintyvä alkuaine tai epäorgaaninen yhdiste, jolla on tietty koostumus ja tavallisesti säännöllinen kiderakenne. Mineraalin rakenne vaihtelee puhtaista alkuaineista yksinkertaisiin suoloihin ja hyvin monimutkaisiin silikaatteihin.

Myös ruoka-aineista puhuttaessa viitataan usein mineraaleihin, jolloin termillä tarkoitetaan yksittäisiä elementtejä kuten sinkkiä tai kalsiumia. Maaperässä esiintyvät mineraalit ovat pääosin monimutkaisempia yhdisteitä ja käytännössä liukenemattomia. Maapallon ja sen viinitarhojen kiviaines koostuu pääosin mineraaleista.

Vaikka puhe mineraalisuudesta on selkeästi lisääntynyt kuluvan vuosikymmenen aikana, mineraalien määrä viineissä ei kuitenkaan ole kasvanut. Maltman epäilee mineraalisuuden terminä korvaavan osittain viinitermistössä käytettyä kalkkisuutta (chalky), rakeisuutta (austere), ruutisuutta (flinty) ja teräksisyyttä (steely). Ehkä mineraalisuudelle on ollut erityisesti terminä kysyntää?

Viineistä toki löytyy mineraaleja, mutta mitatut määrät ovat hyvin vähäisiä. Vuonna 2013 julkaistussa tutkimuksessa Maltman käy yksityiskohtaisesti läpi viineissä esiintyvät mineraalit, niiden konsentraatiot sekä ihmisen kyvyn aistia niitä.

Päätelmissään Maltman toteaa, että ihmisen on mahdotonta aistia olemattomia määriä pääosin hajuttomia ja mauttomia epäorgaanisia mineraaleja nesteestä, joka on täynnä voimakkaan aromaattisia ja helposti aistittavia orgaanisia ja haihtuvia yhdisteitä.

Samaan hengenvetoon tutkimuksessa kuitenkin muistutetaan, että vaikka suoraa yhteyttä maaperän mineraalien ja aistittavan mineraalisuuden välillä ei ole, eri elementtien on todistettu vaikuttavan epäsuorasti viinin makuun, muun muassa käymisprosessin kautta.

Mikä tässä siis on ongelma? Onhan viinejä aina kuvailtu erilaisten kielikuvien kautta. Tunnistamme viinistä esimerkiksi omenan, sitruksen, mausteiden ja sikarilaatikon aromeja, vaikka tiedämme, ettei mikään niistä ole itse pullon sisältöä. Ongelma onkin se, että moni kirjoittaja antaa kuvan, että maaperän mineraaleja myös todella löytyy lasista. Osa viinikirjoittajista on jopa sitä mieltä, että he osaavat tarkentaa, mikä mineraali tai kivilaji viinissä maistuu. Ja tässä kohtaa geologin kulmakarvat kohoavat

Matlman haluaakin ennen kaikkea kiinnittää huomiota siihen, miten alhainen kynnys monella kirjoittajalla on julistaa yhteys maaperän ominaisuuksien ja viinien aromimaailman välille. Ja aivan ilman perusteluita tai lähteitä. Luonnon monimutkainen kiertokulku epäorgaanisista aineksista orgaanisiin prosesseihin saatetaan yksinkertaistaa vain parin muuttujan peliksi. Lopputuloksena on ehkä proosallinen ja markkinointiin sopiva kirjoitus, mutta tieteellisestä näkökulmasta epäuskottava ja parhaimmillaan harhaanjohtava. Maaperällä on toki suuri merkitys viinin makuun sekä laatuun, mutta liialla yksinkertaistamisella ei Maltmanin mukaan luoda ymmärrystä.

Maltmanin kirja on oiva hankinta tietoa janoavalle viiniharrastajalle. Vaikka kirjassa avataan tieteellistä termistöä, se ei ole uuvuttavan oppikirjamainen. Kirja kertoo maapallon maa-aineksen kiertokulun tarinan ja kietoo sen kiehtovasti viininviljelyn ympärille.

Ja seuraavalla kerralla, kun sinulle kerrotaan, kuinka mineraalirikas maaperä tuo mineraalit viinitarhalta lasiisi, voitkin ohjata kertojan Maltmanin puheille.