viinilehti-rgb Created with Sketch.

Tilaa Suomen ainoa viiniin keskittynyt aikakauslehti!

TILAA

Tilaa Suomen ainoa viiniin keskittynyt aikakauslehti!

TILAA
Viikon viinivinkki

Signorellia ankanrinnan tanssittajaksi

35 / 2014 Antti Rinta-Huumo

Punaviini Veneto

Arvio

Tämän viikon suosituksessani, italialaisessa punaviinissä on aromeiltaan monivivahteinen, vaikkakin varsin hillitty tuoksu. Siinä on kuivattuja hedelmiä ja makeiden mausteiden vivahteita. Melko täyteläinen maku seuraa aromeiltaan tuoksua. Maussa aromikkuus tulee kuitenkin selkeämmin esiin. Mehevää suutuntumaa ryhdittää eloisan hapokkuuden lisäksi pehmeä tanniinisuus. Kokonaisuus jättää pitkään maistuvan, hieman nahkaisen, kypsän kirsikkaisen ja hennon yrttisen jälkivaikutelman.

Sienet, ohratto, savuarominen ankka ja kirsikkainen punaviini ovat lyömätön yhdistelmä

Tämä rustiikkishenkinen punaviini maistuu hyvin erilaisten liharuokien seurassa. Tällä kertaa suositukseni on mehevä, kevyesti savuarominen ankanfilee risoton tapaan valmistettavan ohran kera.

Valmista aluksi lisäke rikotuista ohrasuurimoista. Kuullota kattilassa tilkassa öljyä hienonnettua sipulia ja valkosipulia. Lisää ohrasuurimot, reiluiksi paloiksi pilkottua herkkusientä, hienonnettua tuoretta timjamia ja pyörittele vielä hetkinen öljyssä. Lorauta joukkoon tilkkanen valkoviiniä.

Aloita lihaliemen lisääminen vähitellen. Lisää nestettä pikku hiljaa ja kerrallaan vain niin paljon että ohra juuri ja juuri peittyy. Muista sekoittaa taajaan.

Kun ohra alkaa olla hieman yli ”al dente” -kypsyyden, lisää joukkoon hienonnettua lehtipersiljaa, loraus sitruunanmehua ja viimeistele ohratto ranskankermalla ja rouhaisulla mustapippuria.

Leikkaa huoneenlämpöisiin ankanrintafileisiin rasvapuolelle ristiviillot ja mausta fileet suolalla sekä mustapippurilla. Ota fileisiin hyvin nopea pintasavu (noin minuutin ajan) savustuspöntössä tai -pussissa.

Laita fileet kylmälle paistinpannulle rasvapuoli alaspäin. Kun pannu kuumenee, se sulattaa ylimääräisen rasvan pois. Paahda kunnes rasvapuoli on saanut kauniin ja rapean pinnan. Käännä ja paista lihapuolelta pinta nopeasti ”kiinni”.

Nosta rintafileet uunivuokaan, ripottele päälle hieman balsamiviinietikkaa ja kypsennä noin 175 asteisessa uunissa kunnes sisälämpötila on 52 astetta. Nosta folion sisään vetäytymään.

Lusikoi lautaselle mehevää ohrattoa, leikkaa rintafileet ohuiksi viipaleiksi ja asettele ne annokseen. Nauti mehevän aromikkaan Signorellin kera.

Edellisen viikon viinivinkki

Herkullista Rieslingiä Hunawihristä

Riesling Lieu-Dit Muehlforst 2013

Valkoviini Alsace
Lue lisää

Tule mukaan ja nauti!

Tilaa tästä