viinilehti-rgb Created with Sketch.

Tilaa Suomen ainoa viiniin keskittynyt aikakauslehti!

TILAA

Tilaa Suomen ainoa viiniin keskittynyt aikakauslehti!

TILAA
Sivut

Maistaminen

Tapoja on monia ja maistamalla oppii etsimään viinistä hyvinkin erilaisia ominaisuuksia. Yleensä viiniä ensin katsellaan – ikään kuin tutustutaan siihen. Sitten viiniä haistellaan, jolloin tehdään jo vähän lähempää tuttavuutta. Edellyttäen, että tähän mennessä kaikki on kunnossa uskalletaan viiniin koskea huulilla ja lopuksi maistellaan – vähän niin kuin treffeillä: ensin katsellaan ja haistellaan, sitten kosketetaan ja vasta lopuksi maistetaan.

Ennen kuin alamme katsella ja tutkia viiniä tarkemmin kokeile seuraavaa temppua.

Ota kunnon kulaus viiniä suuhusi. Pyörittele ja purskuttele sitä suussasi, aivan kuin pesisit hampaitasi. Viini alkaa lämmetä, ja se kulkeutuu kielen ympärille ja ikeniin. Ryystä tämän jälkeen hieman ilmaa huuliesi läpi – vähän samaan tapaan kuin mummo ennen vanhaa ryystäessään tassilta kahvia. Älä kuitenkaan ojenna leukaasi ylös päin – muuten viini saattaa kulkeutua väärään kurkkuun ja seuraukset voivat olla äkillisiä.

Huomaat, että viinin maku voimistuu ja saattaa jopa tuntua epämiellyttävältä. Olipa aistimus mielestäsi miellyttävä tai ei, havaitset todennäköisesti ainakin, että maku muuttuu. Kyseessä ei oikeastaan ole maun voimistuminen vaan tuoksujen irtoaminen viinistä. Viinissä olevat tuoksut ja tuoksuja kuljettavat aineet alkavat kemiallisesti hajota, kun viini lämpenee suussa. Hajoaminen voimistuu edelleen kun happi pääsee viinin kanssa tekemisiin. Tällöin viinistä irtoavat tuoksut kulkeutuvat nielun kautta nenäonteloomme, jossa hajuja aistiva elin, hajuepiteeli rekisteröi ne. Sieltä tiedot siirretään edelleen aivokoppaan, jossa ne toivon mukaan taltioidaan. Haistamme viiniä siis myös silloin kun maistamme sitä.

Kokeile samaa temppua uudelleen, mutta sulje ensin sieraimesi etusormen ja peukalon väliin. Ota kulaus viiniä. Voit taas ryystää ja purskutella, mutta pidä nenästä kiinni siihen asti kunnes olet nielaissut viinin. Saatat havaita, että sierainten ollessa suljettuina, että viini maistuu vain hapokkaalta ja karvaalta sekä kenties makealta ja hieman polttavalta, mutta tuntuu silti jotenkin mitättömältä. Nielaise viini ja avaa sen jälkeen nenäsi. Huomaat, että maku tulee vasta avattuasi nenän – siitäkin huolimatta, että viini on jo kulautettu kurkusta alas! Viini on tuoksujen, makujen ja tuntoaistimusten kokonaisuus.

Tule mukaan ja nauti!

Tilaa tästä