Viikon viinivinkki

Tilia Pinot Grigio

32 / 2011 Aki Björklund2

Arvio

Tämän viikon viinivinkkini on argentiinalainen, puhdaspiirteisen eloisa valkoviini. Tuoksuteltaessa viiniä voi siitä erottaa kypsän hedelmäisiä, varsin raikkaita aromeja. Siinä on päärynää, kypsää omenaa ja kukkaisuuttakin. Tuoksua seuraava maku on keskitäyteläinen ja kuiva, mutta sekin runsaan hedelmäinen. Tuoksun aromien lisäksi maussa on aistittavissa mausteisia vivahteita. Tasainen suutuntuma ryhdittyy sitrusmaisen hapokkuuden ansiosta. Maukas kokonaisuus jättää hieman suuta supistavan jälkivaikutelman.

Viinin seuraksi

Valmista tämän Pinot Grigio –lajikkeesta valmistetun viinin seuralaiseksi vaikkapa herkullista siikaa. Puhdista fileestä ruodot ja mikäli file on iso, leikkaa se haluamiisi annospaloihin. Valmista lisäke esimerkiksi risoton tapaan valmistetuista rikotuista ohraryyneistä, jota löytyy hyvin varustetuista ruokakaupoista. Esikeitä rikotut ohraryynit hummeriliemessä, jonka voit valmistaa vaikkapa fondista, eli liemitiivisteestä. Kuullota kattilassa tai padassa tilkassa öljyä hienonnettua valko- ja salottisipulia. Kun sipulit alkavat pehmentymään, lisää joukkoon esikeitetyt, siivilöidyt ohraryynit. Lorauta joukkoon valkoviiniä ja sekoita. Aivan kuten risotonkin teossa, sekoita taajaan ja lisää nestettä pienissä erissä. Käytä nesteenä hummerilientä. Loppuvaiheessa lisää joukkoon raastettua parmesaania ja löysäksi vatkattua kermavaahtoa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Kuivaa siikapalat hyvin ja mausta suolalla. Kuumenna paistinpannulla tilkka öljyä ja voita. Nosta kalapalat pannulle nahkapuoli alaspäin. Lisää pannulle muutama leikattu sitruunalohko tai –viipale. Anna siian paistua pannulla rauhallisesti nahkapuoli alaspäin, kunnes filepala alkaa olla lähes kypsä ja nahkapuoli rapea. Käännä kala hetkiseksi lihapuoli alaspäin. Lusikoi lautaselle ohralisäkettä ja nosta siika ohralisäkkeen päälle rapea nahka ylöspäin. Tarjoa lisäkkeenä esimerkiksi esikeitettyjä ja sen jälkeen voissa kuullotettuja tuoreita herneitä.

Aiemmat viinivinkit

Mac & cheese lantusta

Perinteinen mac & cheese saa hurmaavan säväyksen, kun klassikon päärooliin nousee makean maanläheinen lanttu. Lopputulos on täyteläinen, lohdullinen ja juuri sopivan yllätyksellinen. Itävaltalainen kuohuva grüner veltliner pippurisessa mausteisuudessaan ja yrttisyydessään

Rapubouillabaisse ja mausteinen provencelainen

Syvän aromikas ja mehevän samettinen äyriäiskeitto sopii niin juhlapöytään kuin arjen hemmotteluhetkeen. Appelsiinin, fenkolin ja harissan viimeistelemä keitto saa ihastuttavan seuralaisen ryhdikkäästä ja rodukkaasta provencelaisesta roseesta, jonka aromeissa on punaherukkaa,

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Kuplivan herkullinen kevään Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.