Viikon viinivinkki

Luomuvalkkaria helpolle kesäherkulle

24 / 2016 Antti Rinta-Huumo

Savukala viimeistelee sitruunalla maustetun krossiperunan

Tämän viikon viinivinkin seuraksi suosittelisin valmistamaan kesäisen yksinkertaista herkkua. Voit hankkia kaupasta lämminsavulohta tai halutessasi tietenkin voit savustaa lohen myös itse.

Valmista ensimmäiseksi kylmänä tarjottava kastike maustumaan. Sekoita kermaviilin joukkoon hieman sinappia, kuutioitua suolakurkkua ja hienonnettua ruohosipulia. Rouhaise myllystä mustapippuria ja anna maustua.

Keitä uudet perunat ja anna niiden hieman kuivahtaa. Nosta ne kulhoon ja lisää reiluja nokareita voita. Purista perunoille myös sitruunan mehua. Murskaa perunat haarukalla reiluiksi paloiksi. Lisää joukkoon runsaasti hienonnettua ruohosipulia, rouhaise hieman mustapippuria ja mausta suolalla. Tarkista maku.

Kauho lautaselle krossiperunaa, nosta mehevä savulohipala päälle ja tarjoa kermaviilikastikkeen sekä Xarel.lo -lajikkeesta valmistetun Savia Vivan kera.

Aiemmat viinivinkit

Rustiikkinen kana-papukeitto ja vaaleanpunaiset kuplat

Rustiikkinen kana-papukeitto on champagnelaista arkiruokaa parhaimmillaan. Kotoisa ja lempeän makuinen keitto lohduttaa silloinkin, kun kevät etenee epäröiden. Pariksi sopii hienostunut roseesamppanja, jonka vadelmaiset ja kirsikkaiset kuplat yrttisillä vivahteilla tuovat annokseen

Mango-sitruunatartaletit ja makean maukas jalohomeviini

Raikas sitruunatäyte hyppää halaamaan makeaa mangokuutiota. Mango–sitruunatartaletit ovat kirpeän makea kevätherkku, joka saa hymyilemään. Seuraan sopii jalohomeinen viini, jonka aromeissa on kuivattua aprikoosia, appelsiinimarmeladia, hillottua ananasta ja karvasmantelia. Unohtumaton makunautinto.

Mantelikana ja kypsän marjainen pinot noir

Tässä juhlavassa annoksessa kana saa ylleen herkullisen mantelikruunun. Anna kanan ensin levätä yön yli aromikkaassa marinadissa ja viimeistele se tarjoilupäivänä paahdetulla mantelikuorrutteella. Tarjoile se kypsän marjaisen pinot noirin kanssa. Viinin

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Hersyvän herkullinen kevään Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.