Viikon viinivinkki

Kahden lajikkeen toscanalainen

6 / 2016 Antti Rinta-Huumo

Karitsan paahtopaistia lämpimän bataattisalaatin kera

Puhdista karitsan paahtopaisti ylimääräisistä kalvoista. Valmista lihalle marinadi. Sekoita sitä varten kulhossa öljyä, balsamietikkaa, punaviiniä sekä hienonnettua valkosipulia ja minttua. Viimeistele marinadi mustapippurirouhaisulla, suolalla, ripauksella sokeria sekä runsaalla määrällä hienonnettua timjamia.

Laita puhdistetut lampaanpaistit esimerkiksi pakastepusseihin ja kaada marinadi päälle. Marinoi lihaa noin 6 tunnin ajan välillä pusseja käännellen.

Valmista lisukkeeksi lämmin bataattisalaatti. Kuori ja leikkaa bataatit reiluiksi, noin 1,5–2 cm kuutioiksi. Leikkaa myös puna- ja valkosipulia reiluiksi paloiksi. Nosta bataattikuutiot ja sipulit kulhoon ja pyörittele ne oliivi- tai rypsiöljyssä. Mausta suolalla. Levitä kuutiot uunipellille leivinpaperin päälle ja kypsennä noin 175-asteisessa uunissa. Nosta bataatit ja sipulit uunipelliltä laakeaan kulhoon. Sekoita joukkoon sormin revittyä rucolaa ja purista päälle hieman sitruunanmehua. Tarkista maku.

Poista liha pusseista ja kuivaa ylimääräinen marinadi pinnasta pois. Kuumenna paistinpannulla loraus öljyä ja nokare voita. Lisää pannuun muutama timjaminoksa. Paista lihaan reilu pintaväri pannulla. Kun käännät lihan, lisää vielä uusi nokare voita ja lusikoi pannulle syntyvää voivaahtoa paisteille. Voit kypsentää paistit loppuun asti pannulla tai halutessasi uunissa. Vältä kypsentämästä liikaa. Liha olisi hyvä jättää punertavaksi. Anna vetäytyä noin 10 minuuttia ennen leikkaamista.

Nostele bataatti-sipulilisuketta lautaselle. Leikkaa vetäytynyt liha ohuiksi viipaleiksi ja asettele lisukkeen päälle tai viereen. Annos ei välttämättä kaipaa kastiketta, mutta voit halutessasi tarjota vaikkapa raastetulla sitruunankuorella maustettua majoneesia. Korkkaa maukkaan rustiikkinen Rompicollo ja nauti!

Aiemmat viinivinkit

Nizzansalaatti ja klassinen Provencen rosee

Yksinkertaiset raaka-aineet pääsevät loistamaan kesäkeittiön klassikkosalaatissa. Tässä Välimeren helmessä yhdistyvät tonnikala, keitetyt kananmunat, perunat ja raikkaat vihannekset mutkattomasti ja ilman keittiömaratonia. Leveän marjainen ja aromikas roseeviini istuu mitä herkullisimmin perinteisen

Haukiburgeri ja herkullisen marjainen roseeviini

Hauki hyppää kesäisen burgerin väliin – eikä todellakaan jää sivurooliin. Viimeistele burgeri miso-sitruuna-aiolilla ja marinoidulla punakaalilla, jotka tuovat makuun särmää. Viinipariksi sopii Viinilehden Vuoden roseeviini, jonka kypsän marjainen ja yrttinen

Paahdettu sydänsalaatti ja mineraalisen pirtsakka riesling

Tässä saattaa olla uusi suosikkisi kesäkattauksiin. Paahdettu sydänsalaatti on yhtä aikaa kaunis ja rento kesäherkku. Sen kruunaavat herkullinen burrata ja aromaattinen yrttimarinadi. Burratan suuntäyttävä mehevyys saa ryhtiä eloisan raikkaasta ja

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Roseenpunainen ja sesongin herkuilla lastattu Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.