Viikon viinivinkki

Intensiivisen reheväarominen ja raikas Leydan Sauvignon Blanc

32 / 2013 Antti Rinta-Huumo

Arvio

Tämän viikon raikkaassa chileläisessä valkoviinissä on intensiivinen ja hyvin aromaattinen tuoksu. Siinä on raparperihilloa, karviaista, mustaherukkapensasta ja raikasta vihreän omenan aromia. Kuiva maku on suutuntumaltaan rapsakka ja allekirjoittaa tuoksun rehevän aromikkuuden. Mausta voi lisäksi erottaa mineraalisuutta ja raastettua sitruunankuorta. Intensiivisen aromikas kokonaisuus jättää pitkään maistuvan, hennon yrttisen ja veden kielelle nostattavan jälkivaikutelman.

Raikas rapusalaatti viimeistelee täyteläisen keiton

Sesongin herkun ravun voi nauttia myös maukkaan keiton lisäkkeenä. Tämän viikon viinille suosittelisin kokeilemaan katkarapukeittoa rapusalaatin kera.

Aloita rapusalaatin esivalmistelulla. Irrota keitetyistä ravuista pyrstöt kulhoon. Lisää pieniksi kuutioitua punaista omenaa ja aavistuksen verran sekä pieneksi kuutioitua fenkolia että hienonnettua chiliä. Purista joukkoon hieman appelsiinin ja limen mehua, sekä runsaasti hienonnettua tilliä. Sekoita ja jätä maustumaan.

Keittoa varten kuullota kattilassa öljyssä hienonnettua sipulia, valkosipulia, porkkana- ja sellerikuutioita sekä katkarapuja. Lisää hieman tomaattipyreetä ja jatka kuullottamista.

Lorauta kattilaan hieman konjakkia ja reilusti valkoviiniä. Anna kiehua noin puoleen. Lisää yhtä paljon kanalientä ja kuohukermaa. Keitä jälleen hieman kasaan.

Siivilöi keitto ja lisää joukkoon kylmää voita sauvasekoittimella ”poraten”. Tarkista maku.

Nostele lusikalla lautasen keskelle rapusalaattia ja kaada kuumaa keittoa ympärille. Tarjoile patongin tai muun vaalean leivän kera.

Lasiin tiivisluonteista Leydan Garuma Sauvignon Blancia ja herkku on valmista nautittavaksi.

Aiemmat viinivinkit

Uunijuures-kanasalaatti ja mausteisen hedelmäinen pinot gris

Paahdettu juuressalaatti valmistuu helposti yhdessä uunivuossa tai pellillä. Viimeistele salaatti aromikkaaksi kukkaisen sitruksisella sumakki-mausteella, jota käytetään paljon Lähi-idän keittiössä. Alsacelainen pinot gris täydentää aromimaailmaa vaivattomalla eleganssilla. Katso viikon viinivinkki!

Kuohkeat blinit ja viiden tähden samppanja

Tirisevän kuumat blinit ovat aromikasta talviruokaa. Klassiset lisukkeet mäti, sipuli ja smetana muodostavat viehättävän herkullisen makuparin sitruksisen, persikkaisen, hennon paahteisen ja kukkaisenkin samppanjan kanssa. Kausiherkuttelua parhaimmillaan. Katso viikon viinivinkki!

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Herkullisen runsas talven Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.