Tomaatti-gryuèrepiirakassa on muhevasti makuja ja rohkeasti hapokkuutta. Kauden kasvissadon inspiroima piiras saa kaverikseen espanjalaisen roseeviinin. Rehevän marjainen ja terhakka viini muistuttaa kesäistä villiyrttipeltoa ja pehmenee suunmyötäiseksi hapokkaan piiraan seurassa.
Tomaatti-gryuèrepiirakka

Ainekset:
1 esipaistettu piirakkapohja
Täyte:
700 g erilaisia ja erivärisiä lihaisia tomaatteja (esim. häränsydäntomaatti, ruskea tomaatti)
hienoa merisuolaa
150 g gryuèrejuustoa
2 rkl dijonsinappia (kokojyvä)
2 rkl hienonnettua ruohosipulia
2 rkl hienonnettua timjamia
200 g varrellisia kirsikkatomaatteja
1 rkl oliiviöljyä
Koristeluun:
tuoretta timjamia
Valmistusohje:
1. Tee ensin piirakkapohja. Valmista täyte piirakan paistuessa.
2. Valitse piirakkaan mahdollisimman lihaisia, kiinteitä tomaatteja. Leikkaa tomaatit noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Lado ne vierekkäin leivinpaperille tai uunipellille ja ripottele päälle suolaa molemmin puolin. Raasta juusto.
3. Kun suola on vaikuttanut kymmenen minuuttia, kuivaa tomaattiviipaleet talouspaperilla. Tomaattien itkettämisen ansiosta piirakkapohja ei vetisty.
4. Levitä sinappi tasaisesti esipaistetulle piirakkapohjalle. Ripottele päälle juusto ja yrtit. Lado itketetyt tomaatit päälle limittäin. Kypsennä piirakkaa 180-asteisessa uunissa ensin 10 minuuttia.
5. Laita sillä välin kirsikkatomaatit varsineen uuninkestävään asiaan ja pirskottele päälle oliiviöljyä ja ½ tl suolaa. Kun piirakka on paistunut 10 minuuttia, nosta tomaatit uuniin. Kypsennä piirakkaa ja tomaatteja vielä 10 minuuttia.
6. Ota piirakka uunista ja nosta kirsikkatomaattitertut sen päälle. Anna jäähtyä. Koristele tuoreella timjamilla.