Viikon viinivinkki

Muheva ripasso ja herkullinen munakoiso-tomaattirigatoni

32 / 2021 Antti Rinta-Huumo

Tällä viikolla hypätään nojatuolimatkalle Italian Venetoon. Neljän rypälelajikkeen mehevän muheva italiaano muistuttaa aromeiltaan kuivattuja hedelmiä, paahteisuutta ja makeaa mausteisuutta – myös orastavaa nahkaisuutta. Mehukkaan suunmyötäinen viini ja herkullinen munakoiso-tomaattirigatoni yhdessä ovat pala kaivattua Italiaa. Buon appetito!

Alkon tuotesivu

Munakoiso-tomaattirigatoni

Munakoiso-tomaattirigatoni

4 annosta
kasvis, munaton
20 min + 20 min paistamiseen ja keittämiseen

Ainekset:
1 pieni munakoiso
1 tl suolaa
500 g terttukirsikkatomaatteja
3 valkosipulinkynttä
3 rkl öljyä
1 dl tomaattimehua
1 rkl kasvisfondia
1 dl oliiveja
1 dl tuoreita basilikan lehtiä
2 rkl oreganoa hienonnettuna

Lisäksi:
250 g rigatoni-pastaa
vettä
suolaa
1 dl pecorino-juustoa raastettuna

Valmistusohje:
1. Pese munakoiso ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Levitä munakoisoviipaleet leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele päälle suolaa. ”Itketä” munakoisoja 10 minuuttia.
2. Pyyhi munakoisojen pinta kuivaksi talouspaperilla. Paahda munakoisoviipaleita 225-asteisessa uunissa 12–15 minuuttia munakoisoviipaleiden paksuudesta riippuen, kunnes munakoisot ovat kuivahtaneet ja ruskistuneet hieman.
3. Pese kirsikkatomaatit. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet.
4. Kuumenna öljy paistinpannulla. Lisää pannulle valkosipulit ja munakoisot. Paista pari minuuttia.
5. Lisää pannulle kirsikkatomaatit terttuineen, tomaattimehu, kasvisfondi ja oliivit. Jatka paistamista keskilämmöllä vielä viisi minuuttia, kunnes tomaatit ovat hieman pehmenneet.
6. Lisää joukkoon basilikanlehdet ja oregano. Nosta pannu liedeltä ja peitä kannella.
7. Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaisen ajan. Valuta pasta lävikössä.
8. Kaada pasta tarjoilukulhoon. Sekoita joukkoon munakoiso-tomaattiseos. Lisää päälle raastettua pecorinoa.

Aiemmat viinivinkit

Papu-mustekalasalaatti ja mineraalinen godello

Papu-mustekalasalaatti kuljettaa Portugalin aurinkoon. Luumuinen, päärynäinen ja hennon mausteinen godello täydentää maukkaasti välimerellisen salaatin aromimaailmaa. Viinin hennon suolainen luonne viimeistelee onnistuneen yhdistelmän. Katso viikon viinivinkki!

Gruyére-viritetty mac & cheese ja kreikkalainen valkoviiniherkku

Lohtuisa juustomakaroni taipuu viikonloppuruoaksi, kun korvaat peruscheddarin pähkinäisen aromikkaalla gruyérellä. Mehevä klassikkoruoka saa viinin sitruksisuudesta ja yrttisyydestä mukavaa lisämaustetta. Malagousian runsas hapokkuus ja mineraaliset sävyt ryhdittävät juustoisen annoksen täyteläistä suutuntumaa.

Peruna-inkiväärikeitto ja veden kielelle nostava riesling

Peruna-inkiväärikeitto on ihanan lämmittävää talviruokaa. Keittoon lorautettu riesling ja soseutettu inkivääri tuovat Saksan Rheingaussa valmistetusta viinistä upeasti esiin puhdaspiirteisen hedelmäisyyden. Viinin hienovarainen kukkaisuus, sitruksisuus ja kielellä kutitteleva kaino hiilidioksidisuus tasapainottavat

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Herkullisen runsas talven Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.