Viikon viinivinkki

Proseccoa ja mansikkasalaattia

32 / 2019 Antti Rinta-Huumo

Arvio

Varsin puhdaspiirteinen, omenaa, päärynää, persikkaa ja sitruksiakin aromeiltaan muistuttava tuoksu. Maku on lähes kuiva ja kypsän hedelmäinen. Viinissä on tuoksun puhdaspiirteisten aromien lisäksi hentoa yrttisyyttä. Suutuntumaa ryhdittävät hienovaraiset kuplat jotka kantavat kokonaisuutta persikan kiveä aromeiltaan muistuttavaan, tasaiseen jälkivaikutelmaan.

Alkon tuotesivu

Maukas mansikka taipuu myös mehevän maukkaaksi salaatiksi

Ainekset

1 pkt (100 g) lasinuudeleita (esim. Santa Maria)

1–2 l vettä

½ kurkku

5–6 dl (300 g) mansikoita

½ chili tai ½ tl kuivattua chilirouhetta

½ ruukkua korianteria

3 rkl cashew-pähkinöitä

*

Kastike:

1 limetin mehu

1 rkl soijakastiketta

1 rkl seesamiöljyä

ripaus sokeria tai hunajaa

Valmistusohje

  1. Keitä lasinuudelit vedessä pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Valuta ja jäähdytä nuudelit.
  3. Suikaloi kurkku esimerkiksi juustohöylällä. Poista mansikoista kannat ja leikkaa 2–3 osaan. Hienonna chili ja korianteri varsineen.
  4. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
  5. Laita kaikki salaatin ainekset kulhoon, lisää kastike ja pyörittele sekaisin.

Aiemmat viinivinkit

Mac & cheese lantusta

Perinteinen mac & cheese saa hurmaavan säväyksen, kun klassikon päärooliin nousee makean maanläheinen lanttu. Lopputulos on täyteläinen, lohdullinen ja juuri sopivan yllätyksellinen. Itävaltalainen kuohuva grüner veltliner pippurisessa mausteisuudessaan ja yrttisyydessään

Rapubouillabaisse ja mausteinen provencelainen

Syvän aromikas ja mehevän samettinen äyriäiskeitto sopii niin juhlapöytään kuin arjen hemmotteluhetkeen. Appelsiinin, fenkolin ja harissan viimeistelemä keitto saa ihastuttavan seuralaisen ryhdikkäästä ja rodukkaasta provencelaisesta roseesta, jonka aromeissa on punaherukkaa,

Rustiikkinen kana-papukeitto ja vaaleanpunaiset kuplat

Rustiikkinen kana-papukeitto on champagnelaista arkiruokaa parhaimmillaan. Kotoisa ja lempeän makuinen keitto lohduttaa silloinkin, kun kevät etenee epäröiden. Pariksi sopii hienostunut roseesamppanja, jonka vadelmaiset ja kirsikkaiset kuplat yrttisillä vivahteilla tuovat annokseen

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Kuplivan herkullinen kevään Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.