Barolo ja Barbaresco nauttivat pitkään perinteisten klassikkoalueiden maineesta, mutta viineille ei tahtonut silti löytyä kysyntää. Kansainväliset viinijulkaisut antoivat huippuarvosteluja vuosikerta toisensa jälkeen, mutta kuluttajalle se tarkoitti lähinnä isoa hintalappua ja viiniä, joka olisi nautittavissa vasta muutaman vuosikymmenen jälkeen.
Nykyään La Spinetta -perhetilan johtavaa viinintekijää Giorgio Rivettiä tämä kismitti jo koulunpenkillä 1970-luvulla.
”Opiskeluaikoina Albassa ihmettelin suuresti, kun kaupungissa ei saanut myytyä helposti baroloa kymmenellä eurolla, mutta sadan euron bourgogne tai bordeaux vietiin käsistä. Mietin, miten tämä voi olla mahdollista”, Giorgio kertoo Helsingin-vierailullaan.
Barolo Boys muutoksen etunenässä
Giorgio otti tehtäväkseen maistaa läpi lähes kaikki alueen viinit, minkä jälkeen syy huonoon menekkiin alkoi valjeta.
”Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta barolot olivat tuohon aikaan kamalia, oksidoituneita ja likaisia. Kun pullon avasi – boom – ihan kuin marsalaa,” Giorgio kertoo.
Tästä tuohtuneena Giorgio pakkasi laukkunsa ja lähti Ranskaan. Hän halusi ymmärtää, mitä he voisivat tehdä toisin. Vuonna 1981 Giorgio työskenteli Château Margaux’n tiluksilla Bordeaux’ssa ja seuraavana vuonna työpaikaksi valikoitui Bourgognen maineikas viinituottaja Domaine de la Romanée-Conti.
”Viinien laatu oli eittämättä poikkeuksellinen, ja lopputulos viinilasissa heijasti tehtyä työtä viinitarhoilla. Nimenomaan viljely on viinissä kaiken a ja o.”
Piemonteen palattuaan Rivetti tapasi joukon samanmielisiä viinintekijöitä: Elio Altaren, Sandronen ja Chiara Boschisin. Nykyään he ovat kaikki kuuluisuuksia, mutta tuolloin he olivat lähes tuntemattomia.
Uhmakkuutta ja intoa huokuva ryhmä tuli 1990-luvun alkupuolella tunnetuksi nimellä ”Barolo Boys”. Vuosikymmeniä hiljaiseloa viettänyt laatuviinialue alkoi piristyä.
”Suurin muutos tapahtui aluksi viinitarhoilla. Kaikki väittivät, että me vain vaihdoimme vanhat isot tammitynnyrit uusiin ja pienempiin. Se ei pidä paikkaansa. Viinistä 95 prosenttia tehdään viinitarhoilla ja vain viisi prosenttia kellarissa, joten hyvän viinintekijän täytyy olla myös loistava maanviljelijä. Parhaimmatkin tammitynnyrit ovat turhia, jos sinulla ei ole laittaa mitään laadukasta niiden sisälle.”
Kohti modernia viinintuotantoa
Luomuviljelyyn siirtyminen ja rypälesadon karsinta jo viinitarhoilla olivat La Spinettalle tärkeitä askelia kohti aiempaa laatutietoisempaa viinintuotantoa. Osa alueen viinitiloista vastusti aluksi uutta, ”modernia” viinityyliä.
”Meille sanottiin, että olimme liian kaupallisia. Siihen aikaan osa tuottajista valmisti 10 000 pulloa per hehtaari, mutta me pudotimme tuotantomme 400 pulloon per hehtaari. Liian kaupallista?”
”Rehellisesti sanottuna: jos satuit matkustamaan Piemonteen 1990-luvulla, niin yksi viikko riitti mainiosti hyvien viinitilojen kiertämiseen. Nyt tarvitset siihen vähintään kaksi kuukautta.”
Perinteistä kynsin ja hampain kiinni pitävien viinitilojen vastahakoisuuden taustalla oli nykyäänkin laatuviineihin erikoistuneissa viinipiireissä vallitseva käsitys siitä, ettei huippuviini voi olla helposti lähestyttävä jo nuorena.
”Kun maistat laadukasta baroloa tai barbarescoa, niin huomaat ensimmäisenä Nebbiolon omaleimaisen aromaattisen vivahteen. Jos et saa siitä tuoksusta ja mausta kiinni, kun viini on nuori, niin viini on yksinkertaisesti huono. Kun odottelet pullokypsytyksestä syntyviä sekundaarisia aromeita, menetät kaiken hyvän mitä itse rypäleellä on tarjota. Mielestäni tämän asian ymmärtäminen oli avainasia sekä barololle että barbarescolle.”
Ei pelkkää punaista
La Spinetta tunnetaan nykyään erityisesti tyylikkäistä punaviineistään, mutta alun perin viinitila tuotti pirskahtelevia ja helposti lähestyttäviä moscato d’asti -valkoviinejä. Niistä Giorgiolla on lämpimiä lapsuusmuistoja.
”Meitä oli perheessä kolme poikaa ja tyttö, joten hälinää riitti, äidin mielestä välillä ehkä liikaakin. Joskus hän valmisti meille erikoista kesäkeittoa, joka oli puoliksi moscato d’astia, puoliksi vettä ja leipää. Kuumana kesäpäivänä söimme kylmänä tarjoillun sopan hymyssä suin.”
Ei mennyt tuntiakaan, kun sisarukset olivat nukahtaneet päiväunille. Giorgio muistelee olleensa tuolloin kuusi- tai seitsemänvuotias.
”Saatoimme joskus myös livahtaa kuumuutta karkuun viinikellariin. Siellä imimme pienellä letkulla moscatoa suoraan tynnyristä. Se oli kylmää, makeaa ja pirskahtelevaa. Herranjumala, niin herkullista”, Giorgio nauraa.
Vähitellen Giorgion suhde moscato d’astiin jalostui kielletystä herkusta viinintekijän silmäteräksi.
”Moscatosta tehdään viinejä ympäri maailmaa, mutta vain moscato d’astista löytyy hyvin tarkka tasapaino makeutta, hapokkuutta ja mineraalisuutta. Se on helposti lähestyttävä nuorena, mutta se kypsyy myös erinomaisesti. Poikani sokkomaistatti minulla äskettäin meidän Moscato d’Asti Bricco Quagliamme vuosikerran 2003. Vau!”
Maanviljelyä ja vallankumousta
Siirtyminen mutkattomien, pirskahtelevien valkoviinien valmistamisesta punaviineihin oli vaikeaa, mutta Giorgion mukaan barolon ja barbarescon tuottaminen on jokaisen viinintekijän unelma.
”Kun valmistimme ensimmäisen barbarescomme vuonna 1995, olimme vielä suhteellisen nuori viinitila. Meillä ei ollut sadan vuoden kokemusta Nebbiolosta. Hyvin siinä kuitenkin kävi, koska tämä on maanviljelyä ja sen me osaamme.”
Vuonna 2001 La Spinetta laajensi toimintaansa Tosacanaan ja perusti Terricciolan kuntaan Casanova della Spinetta -viinitilan. Nykyään La Spinetta omistaa myös maineikkaan piemontelaisen Contratto-kuohuviinitalon. Uusien ala-alueiden, kuten Alta Langan, potentiaalin tutkiminen kiinnostaa viinintekijää, jonka energisyydellä ei tunnu olevan rajoja. Valkoisen Timorasson kaltaiset, tuntemattomammat paikalliset rypäleet ovat myös lähellä Giorgion sydäntä.
”Timorasso on erittäin hapokas ja tyylikäs rypäle. Se on Piemonten Riesling. Rakastan myös Toscanaa ja Sangiovesea.”
Avoimesti ja uteliaasti viinejä maistelevaa Giorgiota miellyttää se, että tuhtiuden sijasta nykyään keskitytään aiempaa enemmän viinien nautittavuuteen ja raikkauteen.
Giorgio myöntää avoimesti olevansa osaltaan syyllinen Barolon ja Barbarescon alueiden laatuvallankumoukseen.
”Minulle oli alusta asti tärkeää valmistaa helposti lähestyttäviä viinejä, jotka pystyvät tarjoamaan yhtä lailla herkullisen makuelämyksen niin nuorena kuin muutaman vuosikymmenen jälkeen. Eihän tässä olisi muuten mitään järkeä.”
