Mikä Trebbiano?
Trebbiano-nimisiä valkoisia lajikkeita on useita, mutta kaikki eivät ole sukua keskenään. Italiassa on kuusi eri Trebbianoa, ja niillä tietysti vielä joukko synonyymejä. Trebbiano d’Abruzzoa viljellään Abruzzin maakunnassa. Trebbiano Giallo on puolestaan Rooman seudun lajike. Emilia-Romagnassa viljellään Trebbiano Romagnoloa. Pohjois-Italian Trebbiano di Lugana ja Trebbiano di Soave puolestaan ovat oikeasti Verdicchiota.
Vanhin ja eniten viljelty on Trebbiano Toscano. Siitä on merkintöjä jo 1500-luvulta, jolloin se ilmeisesti on siirtynyt myös Ranskaan, kenties Paavin mukana.
Sitkeä lajike pärjää erilaisissa olosuhteissa
Trebbiano Toscano on maailman yhdeksänneksi eniten viljelty lajike. Selitys suurelle viljelyalalle löytyy lajikkeen ominaisuuksista. Treebiano Toscano avaa silmunsa myöhään, mikä helpottaa viileän alueen viljelijää. Kevään halloista ei tarvitse olla kovin huolissan.
Trebbiano Toscano pärjää monenlaisissa maaperissä ja on myös suurisatoinen lajike. Hyvä vastustuskyky härmälle ja botrytis cinerea -homeelle on myös plussaa.
Suurimmat viljelykset löytyvät nykyään Ranskasta Cognacin ja Armagnacin seuduilta. Ranskalaisille Trebbiano Toscano on harhaanjohtavasti St. Émilion tai yleisemmin Ugni blanc, joka viinikirvan jälkeen valloitti lähes koko Cognacin. Vanha lajike Folle Blanche kun on herkkä lähes kaikille kasvitaudeille.
Tislausta vai lajikeviinejä?
Trebbiano on loistava tislauslajike. Se säilyttää hapokkuutensa pitkään ja tuottaa raikasta, melko neutraalia vähäaromista viiniä. Riittävän aikaisin kerättynä viinin alkoholipitoisuus jää matalaksi, mikä on hyödyksi tisleelle. Tislaus kun tiivistää kaikkea, myös aromeja. Mitä vähemmän alkoholia, sitä enemmän muut ainesosat tiivistyvät ja voimistuvat tislauksen aikana.
Trebbiano Toscanosta tehtyjä lajikeviinejä on niukalti. Joitain toki on viime aikoina näkynyt. Inhorealisti voisi sanoa, että jos ovat hyviä, mukana saattaa olla jotain muutakin. Moni nimittäin allekirjoittaa väitteen, että Trebbiano on yksi Italian tylsimmistä lajikkeista.
Kun Toscanan DOC-sääntöjä luotiin, Trebbiano Toscano ja muutkin vaaleat lajikkeet kasvoivat tarhoilla punaisten seassa. Kaikki kerättiin ja tehtiin viiniksi yhtaikaa. 1960-luvulla voimaan tulleiden DOC-sääntöjen mukaan vaaleita rypäleitä oli pakko sekoittaa punaiseen chiantiin. Tosin silloinkin se parempi valkoinen oli Malvasia Bianca Lunga.
Pakosta päästiin eroon vasta 1996, mutta edelleen peruschiantiin saa lisätä maksimissaan 10 prosenttia Trebbianoa. Chinati Classicossa se kiellettiin 2006. Lienee sallittua todeta, ettei valkoinen Trebbiano ainakaan paranna punaisen peruschiantin laatua. Suurisatoisena se toki lisää viinin määrää ja sitä kautta tuottoa – ainakin lyhyellä aikavälillä.
Trebbiano Toscano on levinnyt ympäri maailmaa aina Kaliforniaa, Argentiinaa ja Australiaa myöten, mutta harvoin, jos koskaan siitä syntyy kovin erikoista viiniä. Enimmäkseen sen tehtävänä on tuottaa halpaa viiniä halpoihin sekoituksiin.
Valitettavasti Trebbiano Toscanon maine neutraalina lajikkeena pitää paikkansa ja maistuu myös siitä tehdyissä viineissä. Valkoviineissä on useimmiten mukana muitakin lajikkeita, mutta harvemmin niistä on pelastajaksi. Sen sijaan Toscanan makeissa Vin Santoissa Trebbiano Toscano on enemmän kotonaan ylläpitämässä keveyttä usein noin kolmanneksen osuudella.