Viikon viinivinkki

Sisilialainen vuoden aloitus

1 / 2014 Antti Rinta-Huumo

Arvio

Vuoden ensimmäisen viinisuositukseni, sisilialaisen punaviinin tuoksu on muhevan multainen, nuorekas ja muistuttaa muun muassa tummista marjoista, kuten mustaherukoista ja karhunvatukoista. Melko runsas maku on sekin muheva ja nuorekas. Viiniä sävyttää myös luumuinen aromi. Suutuntuma on hedelmäinen ja lievä hedelmähapokkuus ryhdittää kokonaisuutta. Viini jättää lämminhenkisen, hieman suuta kuivattavan jälkivaikutelman.

Mustaleima viimeistelee lämpimän voileivän

Uusi vuosi alkaa ja pakastimeen on saattanut päätyä joulun makuja, kuten kinkkua tai kalkkunaa. Tämän huikopalan avulla pääset herkuttelemaan näitä makuja vielä kerran.

Leikkaa kinkusta tai kalkkunasta haluamasi kokoisia kuutioita. Sekoita kulhossa niiden joukkoon hienonnettua salotti- ja valkosipulia, hieman kuutioitua omenaa, pieniä kapriksia ja hienonnettua lehtipersiljaa. Lisää muutama lusikallinen sinappia.

Raasta kulhoon vielä reilusti mustaleimaemmentalia, rouhaise mausteeksi mustapippuria ja riko joukkoon kananmuna tai kaksi. Sekoita.

Nosta uunipellille leivinpaperin päälle reiluja, voilla voideltuja viipaleita maalaisleivästä tai vaaleasta vuokaleivästä. Nostele kulhosta täytettä leiville ja viimeistele raastamalla päälle vielä hieman mustaleimaa.

Nosta pelti uuniin ja paista leipiä noin 200 asteessa. Voit myös gratinoida leipiä uunivastusten alla, kunnes täyte saa kauniin pintavärin.

Valmista leipien seuraksi iltapalalle raikas salaatti sekoittamalla erilaisia aromikkaita salaatteja ja valmistamalla salaatinkastikkeen öljystä, viikunahillosta, balsamietikasta ja rouhaisemalla joukkoon mustapippuria.

Nostele lautaselle raikasta salaattia ja laita lämmin voileipä viereen. Nauti tammikuun ensimmäisestä viikosta ja mehevästä Sisilian punaviinistä.

Aiemmat viinivinkit

Kesäinen parsasalaatti ja hedelmäinen Bordeaux’n kupliva

Ihanan kesäinen parsasalaatti saa säväyksen gorgonzolasta ja uppomunasta. Tässä salaatissa raaka-aineet pääsevät oikeuksiinsa – annos on raikas, kevyt ja täynnä makua. Puhdaspiirteisen hedelmäinen, omenainen ja sitruksisen mineraalinen Bordeaux’n kupliva ryhdittää

Vadelma-raparperi-jogurtti-juustokakku ja marjaisen makea kupliva

Herkullinen juustokakku saa makunsa vadelmista, raparperista ja jogurtista. Marjaisen kuplivan vadelmainen, mansikkainen ja kirsikkainen aromimaailma sointuu täydellisesti jogurttisen juustokakun vivahteisiin. Viinin miellyttävät kuplat ryhdittävät kokonaisuutta. Tämä herkku kruunaa kesän ensimmäiset

Tähtianis-currykana ja makean mausteinen ranskalainen

Tähtianiksella, inkiväärillä ja hunajalla maustettu currykana valmistuu uunissa omassa leivinpaperipaketissaan. Mausteisessa ruoassa Aasian aromit ja kotikeittiön helppous kohtaavat herkullisella tavalla. Gewürztraminerin makea mausteisuus, kukkaisuus ja hunajainen hedelmäisyys ovat täydellinen pari

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Kuplivan herkullinen kevään Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.