”Suomen festivaalit ovat viinitarjonnaltaan ihan kärkipäässä Euroopassa, sanoo Fullsteam Agencyn toimitusjohtaja ja tapahtumajärjestäjä Tuomo Tähtinen. Hän on ollut aiempina vuosina järjestämässä muun muassa Sideways-festivaalia.
Suomalaiset festivaalit näyttävät hyvin erilaiselta kuin kymmenen vuotta sitten. Sekä valikoima että asiakkaiden odotukset ovat kasvaneet. Festarikävijät haluavat valita viineistä muunkin kuin punaisen ja valkoisen välillä.
”Suomessa festivaaleilla juodaan viinejä huomattavasti enemmän kuin monessa muussa maassa. Tämä heijastuu siihen, että valikoimat ovat kehittyneet. Suomessa uskalletaan tuoda myös lasikaatoon mielenkiintoisia viinejä.”
Viinikokemuksia festareilla
Tähtinen ideoi jatkuvasti uusia tapahtumakonsepteja. Tämän vuoden uutuuksia ovat kesäkuinen Teurastamo Festivaali Helsingin Kalasatamassa ja elokuinen À la Park Helsingin Kaivopuiston viereisessä Meripuistossa. À la Park on suunniteltu niin, että musiikki, ruoka ja juoma pääsisivät tasapuolisesti oikeuksiinsa.
”Emme halunneet tehdä musiikkifestivaalia, jossa on saatavilla ruokaa, tai ruoka- ja viinitapahtumaa, jossa on myös musiikkia. Mietimme, miten saisimme kokemuksesta sellaisen, että kaikki osa-alueet pääsevät loistamaan.”
À la Parkin viinibaareissa on tarjolla yli 60 viiniä klassisemman tyylin edustajista natuviineihin ja myös lasikaatoina poikkeuksellinen valikoima. Viinilista painottuu eurooppalaisiin viineihin. Osa viineistä on saatavilla rajoitetusti, sillä joitakin viiniharvinaisuuksia saattaa tulla tapahtumaan vain muutama pullo.
”Tapahtumaan tullakseen ei tarvitse olla viinitietäjä, mutta haluamme haastaa myös viiniharrastajia valikoimallamme. Festareilla korostuvat usein kepeät ja kesäiset juomat. Esimerkiksi roseekuohuvat ovat olleet kovamenekkisiä muutaman vuoden.”
Huippukokkien festariruokaelämys
À la Parkin ravintolakokonaisuuden on kuratoinut kokki Pipsa Hurmerinta. Tapahtumaan saapuu kymmenen ravintolaa, kuten Maukku, Café Tampopo, Ravintola 305 ja SicaPelle, jotka tarjoavat maistelukokoisia annoksia.
Yksi À la Parkin vetonauloista on kokki Toni Toivasen ja Juho Ekegrenin pop up -ravintola Koti, joka perustetaan kahdeksi päiväksi vain tähän tapahtumaan. Toivanen on työskennellyt useasti maailman parhaaksi valitussa ravintola Nomassa Kööpenhaminassa. Koti tarjoilee viiden ruokalajin menun, jota ei pääse maistamaan missään muualla.
”Se on mitoitettu maltillisesti noin kahden tunnin pituiseksi kokemukseksi, jotta ruokailija pääsee kokemaan myös muun festivaalin.”
Tähtisen viime aikojen kokonaisvaltaisesti parhaita kokemuksia kesätapahtumissa on viimekesäinen Kyröfest Isossakyrössä.
”Se oli poikkeuksellisen kiva ja inspiroiva tapahtuma upeassa miljöössä järjestäjän omilla tiluksilla. Tapahtuma onnistui yllättämään erinomaisella tunnelmallaan jopa tällaisen kohtuullisen kokeneen festivaalikävijän.”
Kesän ruoka- ja viinitapahtumia:
Turun Ruokaviikot 26.5.–15.6.2025, Turku

Turku juhlistaa ruokia ja juomia alkukesällä Turun ruokaviikkojen aikana. Muista esimerkiksi Neitsytperunafestivaali, joka järjestetään 13.–14.6.2025 Turussa Panimoravintola Koulun sisäpihalla. Myynnissä on saariston aamulla nostettua varhaisperunaa ja tarjolla maisteluannoksia ja kylmiä juomia.
Wine by Helsinki Drink Festival 13.–14.6.2025, Helsinki
Uusi kesäinen ja rento viinifestivaali Wine by Helsinki Drink Festival pidetään Helsingin Valkoisessa Salissa. Tapahtumassa pääsee maistelemaan viinejä eri puolilta maailmaa ja oppimaan samalla, miten ne taipuvat cocktaileiksi tai yhdistyvät täydellisesti ruokaan. Wine Talks by Alko -keskusteluissa jutellaan viinimaailman ajankohtaisista aiheista, ilmastonmuutoksesta ja tulevaisuuden trendeistä. Juontajana toimii viinivaikuttaja Ilkka Sirén.
Teurastamo Festivaali 14.6.2025, Helsinki
Ensimmäistä kertaa järjestettävä Teurastamo Festivaali levittäytyy Teurastamon vehreän sisäpihan ympäristöön Helsingin Kalasatamassa. Esiintyjiä voi fiilistellä kolmella ulkolavalla, ja lisäelämyksiä löytyy terasseilta, ravintoloista ja taidegalleriasta.
Taste of Archipelago 14.6.2025, Naantali

Taste of Archipelago -tapahtuma Naantalissa on oodi hyvälle ruoalle ja juomalle, rennolle tunnelmalle ja yhdessäololle. Tapahtuman järjestää ravintola Tammiston Kuulas, jonka omenapuiden alla pääsee varmasti kesätunnelmaan. Festivaali ja ravintolan kehittämä Piknik Omenapuun alla -konsepti palkittiin valtakunnallisesti Vuoden Ruokamatkailutuotteena 2023. Ihanaa saaristotunnelmaa!
Kesän viinitastingit Vallisaari, Helsinki
Viinitastingit Helsingin Vallisaaressa olivat viime kesänä loppuunmyytyjä. Tänä kesänä tastingeja on joka viikonloppuna. Vallisaareen pääsee 20 minuutin lauttamatkalla Helsingin Kauppatorilta. Saaressa odottaa terassi merimaisemalla, jossa on tarjolla viinejä ja tapasbuffet. Sopii kaikentasoisille viininystäville.
Turun viinijuhlat 27.–28.6.2025, Turku

Turun viinijuhlat järjestetään Uittamon Kansanpuistossa kivenheiton päässä kaupungin keskustasta. Herkullisia viinejä, ruokaa, musiikkia ja meren tuoksua keskikesään.
Kuopio Wine Festival 27.6.–5.7.2025, Kuopio
Kuopion satamatorilla pyörii kahdeksan päivän ajan Kuopio Wine Festival. Suosikkiviinin kaveriksi löytyy melodinen festarimenu popin, rockin, räpin ja iskelmän muodossa.
Porvoon viinijuhlat 11.–12.7.2025, Porvoo
Lappeenrannan viinijuhlat 24.–26.7.2025, Lappeenranta
Lappeenrannan viinijuhlat juhlitaan hienolla paikalla vanhan linnoituksen ympäristössä. Tänä kesänä festarit panostavat viinitarjontaan tastingeilla ja yli sadalla erilaisella viinillä.
Espoon viinijuhlat 25.–26.7.2025, Espoo
Espoon viinijuhlilla voi fiilistellä suosikkiartistinsa keikalla ja nauttia samalla ruoasta ja viinistä Espoon Haukilahden rannassa.
Little Italy Festival 23.6.–9.8.2025, Helsinki, Turku ja Tampere
Little Italy Festival on Suomen suurin Italia-teemainen festivaali. Se laajenee tänä vuonna kolmeen kaupunkiin: Helsinkiin (23.–26.7.), Turkuun (30.7.–2.8.) ja Tampereelle (6.–9.8.) Paikkasi on täällä, jos rakastat italialaista ruokaa, viiniä ja kulttuuria.
Saimaa Food Fest 29.–31.7.2025, Mikkeli
Saimaa Food Fest -ruokatapahtumassa Mikkelipuistossa soi letkeä livemusiikki. Herkkusuille löytyy viiniä, ruokaa ja panimotuotteita.
À la Park 1.–2.8.2025, Helsinki

Uusi kesäfestari À la Park levittäytyy Helsingin Meripuistoon, Kaivopuiston kupeeseen. Luvassa on huippukeikkoja, ykkösluokan ravintoloita ja ruoka- ja viinielämyksiä. Ravintolat tarjoavat maisteluannoksia, jotta juhlija pystyy testaamaan useita erilaisia ruokia. Erityinen kokemus on Toni Toivasen ja Juho Ekegrenin Koti-ravintolan viiden ruokalajin menu, joka on tarjolla vain À la Parkissa ja jonka kattaukset varataan etukäteen. Tämä fine dining -menu herkutellaan pitkissä pöydissä yhteisölliseen communal table –tyyliin.
Ilomantsin Villiruokafestarit 15.–16.8.2025, Ilomantsi

Villiruokafestarit on pop-up-ravintolatapahtuma, jossa pääsee maistelemaan villi- ja lähiruokaa. Festareiden ideana on levittää villiruokaan liittyvää tietoa. Mitä olisi kesä ilman näitä omaperäisiä tapahtumia?
Kyröfest 16.8.2025, Isokyrö
”Festarit vai hiukka suuruurenhullut pihajuhlat?” kuvailee Kyrö Distillery Kyröfest-tapahtumaa, joka järjestetään tislaamon pihapiirissä Kyrönjoen rannalla. Tislaamofestareilla tunnelma on lämmin ja juomat kylmiä. Mahtava pihajuhla festivaalin muodossa.
Smaku Festivals 18.–30.8.2025, Porvoo
Smaku-ruokatapahtumassa Porvoossa pääsee herkuttelemaan huippuravintoloiden maisteluannoksilla. 5–10 euron annoshinnoilla on kiva testata useampikin ravintola. Järjestäjä esittelee annokset kuvien kanssa lähempänä tapahtumaa, joten kannattaa seurata myös tapahtuman somekanavia @smakufestivals.