viinilehti-rgb Created with Sketch.

Tilaa Suomen ainoa viiniin keskittynyt aikakauslehti!

TILAA

Tilaa Suomen ainoa viiniin keskittynyt aikakauslehti!

TILAA
Mustion linna
Matkat

Matkusta Raaseporiin! Mustion linnassa olet kuin ulkomailla

20.05.2022 Viinilehden toimitus + kuva Mustion Linna

Raaseporissa sijaitseva Mustion linna on tunnettu varsinkin häidenviettopaikkana, mutta parisataavuotias linna puutarhoineen on varsin hurmaava kohde myös minilomalle tai autoretkelle.  

Mainos – sisältö jatkuu alla

– Sisältö jatkuu –

Mustion ruukkialueen historia ulottuu 1500-luvulle ja linnankin lähes 250 vuoden taakse. Kartanon päärakennus valmistui 1792. Varsinkin 1900-luvun alussa linnassa vietettiin loistokasta elämää, kun Hjalmar Linder omisti paitsi linnan myös 64 000 hehtaaria maata lähiseuduilta.

Komeassa päätalossa eli linnassa järjestetään nykyään maksullisia kävelykierroksia, joiden aikataulut kannattaa selvittää etukäteen – linnaan ei nimittäin pääse kiertelemään itsekseen. Sisätilojen lisäksi aikaa kannattaa varata ehdottomasti laajan puistoalueen kiertämiseen.

Mustion linna portti

Linnan puistoa alettiin rakentaa 1780-luvulla ja nykyisen, englantilaistyylisen ulkonäkönsä se sai 1800-luvun lopulla. Puutarhaan istutettiin eksoottisia kasveja ja rakennettiin erilaisia tunnelmia luovia rakenteita. Kun pihapiirin patsaat, huvimaja, uusgoottilaistyyliset tiilirakennukset, lumpeet ja kukkaistutukset on katsottu, kannattaa suunnata lammen taakse metsän suuntaan. Siellä risteilee kapea polku mäen päällä seisovalle ritarityyliselle huvimajalle sekä niityn keskellä kohoavalle temppelipergolalle.

Mustion linna krouvi

Kävelyretken jälkeen maistuu ruoka. Punatiiliseen, tunnelmaiseen Linnankrouvi-ravintolaan kannattaa piipahtaa ainakin lounaalle. Ravintola suosii lähituotettuja raaka-aineita ja annokset ovat kauniita. Myös paikan viinilista on houkutteleva. Krouvi tuo myös itse maahan muutamia kiinnostavia viinejä.

mustionlinna.fi

Lue lisää

Kotimaanmatkailua pohjoisessa – ruskamatka Lappiin!

01.09.2022 Teksti ja kuvat Ville Palonen

Keski-Suomi tutuksi: kesämatka Suomen keskipisteeseen

04.07.2022 Teksti ja kuvat Ville Palonen

Kotimaanmatkailua: lähiruokaa ja lempeitä löylyjä Pihlajapuussa

29.04.2022 Teksti ja kuvat Ville Palonen

Tule mukaan ja nauti!

Tilaa tästä