Savun tummentama saunamökki odottaa koivujen katveessa, pienen puron rantatörmällä. Majatalo Pihlajapuun emäntä Minna Murtonen johdattaa minut pukuhuoneeseen, ja katoaa sitten vieressä olevaan kotaan valmistelemaan illallista. Vedän päähän seinällä roikkuvan kalevalaistyylisen saunahatun ja astun löylyhuoneen puolelle. Savusaunan seinät ovat noen mustaamat ja puolentoista kuution kokoinen kiuas sihahtaa äkäisesti, kun kiville heittää kauhallisen.

Kipakoiden löylyjen jälkeen pulahdus puroon tuntuu autuaalta. Uimapaikassa on hiekkapohja, ja hellepäivän iltana vesi on juuri sopivan raikasta. Seuraavat löylyt ovat jo miedommat, ja kolmannet ihanan pehmeät ja savuiset. Nokisilla lauteilla viihtyisi pidempäänkin, mutta on aika siirtyä illalliselle.

Majatalo Pihlajapuussa suurin osa keittiön raaka-aineista saadaan suoraan luonnosta – mitä lähempää, sen parempi. Pihlajapuussa vieraat saavat maistella niin mustikkakukkoja, hirvigulassia kuin pihlajanlehdistä uutettua nimikkojuomaakin. Aamiaispöytä notkuu tuoreista sämpylöistä ja hengästyttävästä valikoimasta hilloja: on kesäkurpitsa-sitruunaa, raparperi-inkivääri-kardemummaa ja omenachutneyta.

Kipakoiden löylyjen jälkeen pulahdus puroon tuntuu autuaalta.

Nyt kodan keskellä olevan nuotion liekit kypsyttävät tirisevää loimulohta. Murtonen tarjoaisi mieluiten vain lähiruokaa, mutta haukea ei voi loimuttaa – kokeiltu on. Loimulohen lisukkeet sen sijaan ovat paikallisia herkkuja: uusia perunoita tuorejuusto-villikalatahnan kera, karjalanpiirakkatäytteellä kuorrutettuja sämpyläpalloja eli pyöröjä, ja jälkiruoaksi muurikkapannulla paistettuja lettuja raparperihillolla.

Illallisen jälkeen on aika suunnata kapean järven vastarannalla odottavaan majataloon. Paluumatka käy kuten savusaunalle tullessakin: peilityynen järven yli kanootilla meloen.