Ihmiset

Master of Wine – matkalla mestareiksi?

15.04.2021 Sanna Pöyry + kuvat Tero Ahonen ja Robert Seger

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, Suomi saa lähivuosina viisi uutta Master of Winea. Titteli on kovan työn takana ja vaatii valtavan määrän paneutumista asiaan. Kävimme kysymässä, miltä opinnot tuntuvat ja mitä opiskelijat odottavat tulevalta.

Teemu Rinta-Mänty

Master of Wine -opiskelija Teemu Rinta-Mänty

”Maistamisen tekninen suorittaminen on ehkä se helpoin osa tätä opiskelua. Vastausten kirjoittaminen vaadittavaan muotoon on isompi haaste. MW-tenttejä ei läpäistä oikeilla tiedoillakaan, jos vastauksen rakenne ei ole kohdallaan. Samalla oman asiantuntijuuden on kuuluttava vastauksessa.

Myös jotkut viininviljelyyn ja -tekoon liittyvät asiat ovat hankalia sisäistää – etenkin kun reissut paikan päälle on koronan vuoksi peruttu. Lisäksi motivaatiota on koetellut viinitapahtumien peruuntuminen ja ensimmäinen tentin siirtyminen vuodella. Siksi tiivis opiskelu Martinin ja Robinin kanssa on ollut tosi tärkeää. Sparraamme toisiamme.

Vaikka MW-opinnot tulevat viemään suuren osan ajastani tulevina vuosina, en koe joutuvani luopumaan mistään, sillä diggaan näistä opinnoista, viinikirjoittamisesta ja -kouluttamisesta sekä päivätyöstäni. Teen viisi päivää viikossa fysioterapeutin hommia omalla vastaanotollani. Kaiken muun ajan opiskelen. Myös viinitapahtumat, joissa käyn, ovat opiskelua. Ja silloinkin, jos nautin lasin viiniä ihan muuten vain, pohdin heti, missä ja miten se on tehty.

Toisin kuin joskus luullaan, Master of Wine -tutkinto ei ole sommelier-tutkinto vaan tähtää viinimaailman ymmärtämiseen kokonaisuudessaan. Tässä yrittäjätaustani on hyötyä: se tuo näkemystä ja ymmärrystä liike-elämän lainalaisuuksista.

Hain tähän ohjelmaan, koska haluan jonain päivänä olla yhtä kovan luokan viiniasiantuntija kuin tapaamani MW:t, jotka ovat tehneet suuren vaikutuksen osaamisellaan ja sillä, miten he vievät viinimaailmaa eteenpäin. Se motivoi minua – kunnianhimoni ohella.”

Martin Nordell

Master of Wine -opiskelija Martin Nordell

 

”Olen kauppatieteiden tohtori – ja ikuinen opiskelija. Viininmaistajana en ole paras, mutta olen looginen tavassa, jolla maistan: annan lasin kertoa, mitä siellä on. Edes Master of Wine -tasolla ei tarvitse tietää eksaktisti, mikä viini ja vuosikerta. Tärkeämpää on kuvata aukottomasti, millainen viini lasissa on.

Hyvänä päivänä maistan äärimmäisen hyvin, surkeana päivänä en. Tässä riittää petrattavaa. Opiskelenkin Teemun ja Robinin kanssa liki viikottain. Kerran kuussa pidämme 12 viinin sokkopruuvin, johon kukin tuo neljä pulloa. Lisäoppia saan täällä Turussa siitä, kun tutut ravintolat sokottavat minua erilaisilla viineillä.

MW-opintojen vuoksi olen luopunut vapaa-ajasta ja hivenen myös kaverisuhteista. Silti tuntuu, ettei aika tahdo riittää, koska töitäkin on tehtävä. Hain MW-ohjelmaan, sillä halusin haastaa itseni. Toki tässä motivoi ajatus, että jos minusta tulisi Master of Wine, voisin tehdä viinimaailmassa mitä vain globaalilla tasolla. Ajallista tavoitetta en ole asettanut; haluan vain suorittaa tämän tutkinnon jonain päivänä.

Ensimmäisen vuoden tentin siirtyminen vuodella koetteli motivaatiota. Kesti hetken ennen kuin sain taas strukturoidusta opiskelusta kiinni. Kesän pidin lomaa opinnoista.

Akateemisena ihmisenä olen tottunut lukemaan paljon ja nopeasti englanniksi. MW-esseiden kirjoittamisessa taustastani ei ole suurta hyötyä – brittiformaatti on ihan oma juttunsa. Tämä tutkinto vaatiikin palavaa halua, määrätietoisuutta ja fokusta. Mutta onhan tämä siistiä!”

Liisa Huttu-Hiltunen

Master of Wine -opiskelija Liisa Huttu-Hiltunen

”Päästyäni Master of Wine -ohjelmaan hankin kakkosasunnon Lontoosta, sillä täällä on niin paljon enemmän – ja parempia – tastingeja. Tai piti olla. Korona ja lockdown sotkivat kaiken.

Nyt odotan sitä, että pääsen taas maistamaan opiskelukaverien kanssa. Meillä on täällä Länsi-Lontoossa viiden hengen study group, jossa käymme läpi vanhoja tenttikysymyksiä ja vastaustekniikkaa sekä relevanttia kirjallisuutta. Ryhmä tuo struktuuria opiskeluuni.

En pidä itseäni supermaistajana, mutta olen hyvä kirjoittamaan ja omaksumaan laajoja kokonaisuuksia. Myös siitä on apua, että olen työskennellyt isojen kaupallisten viinibrändien parissa – joskin globaalin viinimarkkinan haltuunotto MW-opinnoissa vaatii hurjasti töitä.

Akateemisesta taustasta (musiikin maisteri Sibelius-Akatemiasta) ja sujuvasta englannin taidostani on hyötyä tässä. Mutta tenteissä vastatessa pitää olla todella nopea, koska aikaraja on tiukka. Sain tuta tämän pyrkiessäni ensi kertaa MW-ohjelmaan. Sen jälkeen aloin treenata vastaamista kellon kanssa.

Ajankäytöllisiä haasteita asettaa se, että minulla on lapsi. Työ- ja opiskeluaikaa ovat ne tunnit, kun hän on koulussa. Yrittäjänä olen nyt kieltäytynyt monista töistä. Jos kerran opiskellaan, opiskellaan täysillä!

Olen tehnyt niin pitkään töitä yksin, että menisin mieluusti taas työnantajalle hommiin. Kunhan tyttäreni kasvaa, toivon olevani kansainvälisissä viinialan asiantuntijatehtävissä. Master of Wineja headhuntataan tosi mielenkiintoisiin tehtäviin.”

Tomi Naarvala

Master of Wine -opiskelija Tomi Naarvala

”Keväällä 2017 voitin viininmaistamisen Suomenmestaruuden Kimmo Räntilän kanssa. Syksyn MM-kisoissa joukkueemme sijoittui viidenneksi. Kilpaileminen motivoi opiskelemaan sellaisiakin viinialueita, joita en niin entuudestaan tunne. Hyvistä kilpailuhermoistani tulee varmasti olemaan hyötyä Master of Wine -tason maisteluissa.

Maistaminen onkin vahvuuteni näitä opintoja ajatellen. Mutta vastaustekniikka on saatava kuntoon, koska MW-tenteissä aikaa on hyvin vähän – ja silti pitää ehtiä tulkita viinin laatua, alkuperää, valmistustapaa ja kaupallista potentiaalia. Siksi olen aloittanut perehtymisen katselemalla vanhoja tenttikysymyksiä ja koulutuswebinaareja.

Hain tähän opinto-ohjelmaan, koska haluan tehdä viinikoulutuksia ja -matkoja elääkseni. Wineserver-yritykseni kautta järjestän viinien parissa työskenteleville sekä viineistä kiinnostuneille 1-3 tasojen WSET-kursseja ja Wine Scholar Guild -koulutuksia.

10 vuotta sitten ensimmäisiä omia viiniopintoja aloitellessani ajatus siitä, että hurjia määriä viinejä pystyy analysoimaan todella nopeasti ja tarkasti, tuntui kaukaiselta. Matkan varrella on tullut fiilis, että jos muut pystyvät siihen, pystyn minäkin. Suomessa MW-status ei välttämättä vaikuta työmarkkinoilla sijoittumiseen, mutta maailmalla titteli avaa lukuisia ovia.”

Robin Salmi

Master of Wine -opiskelija Robin Salmi

”Tulin viinialalle kuusi vuotta sitten palattuani Suomeen. Tuolloin en tiennyt juuri muuta kuin että on olemassa valko-, puna- ja kuohuviiniä. Olin valmistunut kauppatieteiden kandiksi amerikkalaisyliopistosta ja kilpaillut golfissa kansainvälisellä tasolla. Uusi myyntityö Cisa Drinksillä imaisi saman tien mukaansa, ja nyt olen meidän Product Development Manager.

Master of Wine -opintokokonaisuudessa koenkin olevani vahvoilla business-puolen jutuissa. Eniten opittavaa tällä hetkellä on viininviljelyosiossa, ja lisähaastetta tuovat nykyiset matkustusrajoitteet, sillä teorian sisäistäminen ilman käytännön oppia on vaativaa.

Maistajana koen itseni tasaisen varmaksi ja kokemukseeni nähden hyväksi. Toki paljon on vielä matkaa sinne, missä näen valmiin Master of Winen olevan. Lähden joka tenttiin asenteella, että olen valmistautunut hyvin. Päivätyö on kuitenkin nyt pääroolissa, joten hyväksyn sen, jos valmistuminen kestää pidempään. Ajan opiskeluun otan vapaa-ajastani.

MW-opintojen laajuus edellyttää opiskelijalta systemaattista ajankäyttöä, minkä nykyinen elämäntilanteeni onneksi mahdollistaa. Olen myös huomannut englanninkielisen opiskelutaustani tukevan vahvasti näitä opintoja. MW-titteli on minulle henkilökohtainen ambitio – ja meriitti, joka avaa uusia mahdollisuuksia.”

Hakukriteerit Master of Wine -ohjelmaan

* WSET Diploma -tutkinto tai vastaava viinitutkinto

* Kolmen vuoden työkokemus viinien parista

* Suosittelija (MW)

* Pääsykoe = essee + neljän viinin analyysi: viinit ilmoitetaan etukäteen, tentti tehdään netissä

Master of Wine -tutkinto käytännössä

* Pääosin itsenäistä opiskelua tenttiä varten: muutama seminaari ja koulupäivä vuodessa (tällä hetkellä etänä).

* Jokainen opiskelija saa oman mentorin (MW).

* Nelipäiväinen MW-tentti sisältää kolme 12 viinin maistelukoetta + viisi teoriakoetta eri osa-alueilta.

* Kun tentti ja 10 000 sanan Research paper on hyväksytty, opiskelijasta tulee IMW:n (Institute of Masters of Wine) jäsen.

Vastaavia artikkeleita

Pasi Ketolainen – Suomen tuorein Master of Wine

04.06.2020 Elisa Johansson + Kuvat Ville Palonen

Mitä kuuluu, saksalaiset viinit?

03.01.2020 Kalle Naatula

Essi Avellan – Laadukas kuohuviini voittaa monesti halvan samppanjan

16.12.2019 Riikka Huotari + Kuva Outi Törmälä