Viinin tekeminen Douron jokilaaksossa ei ole lähtökohtaisesti helppoa. Pirstaloituneet viinitarhat vaikeakulkuisessa ja jyrkkärinteisessä jokilaaksossa, lukemattomat sopimusviljelijät ja loputon määrä vaikeasti lausuttavia rypälelajikkeita muodostavat yhdessä kaoottisen kokonaisuuden. Myös sadonkorjuu on yleensä poikkeuksellisen vaikea. Kaaoksesta syntyy kuitenkin kaikkien viiniblendien äiti.
Tämä vuosi ei ole ollut poikkeus. Oman vaikeutensa on tuonut koronavirus, joka on saanut viinitalot varpailleen monella tavoin. Mutta kuten historia on meille opettanut, rypäleet kypsyvät ja viiniä tehdään – lensi ilmassa sitten liittoutuneiden pommikoneita tai pisaratartuntana leviävää virusta.
Helmikuu oli Dourossa kuuma, joten kasvukausi otti varaslähdön maaliskuun ensimmäisten päivien aikana eli noin kolme viikkoa etuajassa. Kevään runsaista sateista ja homeriskistä saatiin torjuntavoitto, mutta keskikesän juhla São João toi mukanaan Douroon helvetilliset 40 asteen helteet, jotka polttivat karrelle osan viinitarhoista.
Korona näkyi lähinnä sadonkorjuukäytännöissä. Douron perinteinen ja paikallisten rakastama rypäleiden polkeminen lagares-kivialtaissa lopetettiin paikoin viruksen leviämisen pelossa. Turvavälejä kun on vaikea pitää rypäleiden päällä tanssiessa. Koneellinen “poljenta” oli isojen viintalojen pelastus, mutta pienemmät viinitalot joutuivat tyytymään vain rypäleet murskaavaan “corte”-poljentaan.
David kieltäytyi diplomaattisesti arvioimasta vuosikerran 2020 laatua, koska se on hänen mielestään tässä vaiheessa hyödytöntä.
“Haastavina vuosina portviini näyttää usein todelliseen luonteensa. Tämä vuosikerta tulee olemaan vaihteleva. Viileämmät viinitarhat ovat tänä vuonna avainasemassa laatua mitattaessa”, David pyörittelee vastausta.
Portviini on kuitenkin siitä erikoinen eläin, että sillä on tapana tippua jaloilleen, vaikka vuosi olisi haastava. Tasapainottavia elementtejä kun voidaan hakea lukuisista paikallisista rypälelajikkeista, viinitarhoista, ala-alueista, kypsytysmenetelmistä, eri vuosikerroista ja jopa kilpailevien viinitalojen viineistä. Täydellinen vuosikerta saadaan vangittua pulloon vintage-portviininä. Aika ja viinien sekoittaminen mahdollistaa joskus epätäydellisen vuosikerran muuttamisen täydelliseksi tawny-portviinien muodossa. Työskennellessäni nuorempana Douron viinitarhoilla huomasinkin nopeasti, että vuosikertojen jakaminen mustavalkoisesti vain hyviin tai huonoihin on mielikuvitukseton tapa lähestyä viiniä.
Jos viinimaailmassa jaettaisiin pisteitä viinin valmistuksen vaikeusasteesta ja monitahoisuudesta, Douro saisi Champagnen kuohuvat ja Jerezin solera-menetelmäkin näyttämään lapsen sormivärimaalauksilta. Tästä on kuitenkin turha “triggeröityä”, sillä yksityiskohtaiset ja mutkikkaat valmistusmenetelmät eivät takaa hyvää viiniä. Viinimasokistina huomaan kuitenkin löytäväni suurimmat (viini)nautintoni sieltä, missä viinin valmistus on vaikeaa – eikä järin hohdokastakaan. Kuten juuri Dourosta.
