Juustot

Peltolan Blue -sinihomejuusto ja kolme täydellistä juomaa

14.10.2020 Antti Uusitalo + Kuva Laura Riihelä

Suonenjoki on Suomen tunnetuin mansikkapitäjä ja myös kermaisen Peltolan Blue -sinihomejuuston koti.

Mielenkiintoista Peltolan Blue -sinihomejuustossa on se, että sen raaka-aineena käytetään yksinomaan Peltolan maatilalla asuvien lehmien maitoa. Tilan isännän Matti Kärkkäisen mukaan karjan hoidossa ja ruokinnassa jokainen eläin huomioidaan yksilönä ja päivittäinen ulkoilu kuuluu tilan lehmien arkeen.

Myös lehmien syömällä ravinnolla on tärkeä rooli maidon laadussa ja niinpä navetan asukkaat herkuttelevat puna-apilalla, joka myös kasvatetaan tilalla ja vieläpä luonnonmukaisin menetelmin. Matti Kärkkäinen kertoo, että puna-apilan erityinen piirre on pilkkoa maidon rasvaa niin, että maidosta valmistettavat tuotteet saavat samettisen rakenteen. Puna-apilaravinnon ansiosta juustossa on myös tavallista enemmän Omega-3-rasvahappoja.

Matkaa navetasta juustolaan on vain muutama sata metriä, joten raaka-aine on raikasta ja tuoretta. Homejuuston valmistus ei juurikaan poikkea muiden pehmeiden juustojen valmistuksesta. Merkittävin ero on juustomassaan lisättävä muutaman gramman pussillinen homeitiöitä. Itiöt heräävät kypsytyksen aikana henkiin ja synnyttävät juustoon sinertävän, marmorisen rakenteen ja takaavat juuston ainutlaatuisen aromin. Sinihomejuusto saa lopullisen täyteläisen maun kahdeksan viikkoa kestävän kypsytyksen aikana.

Matti Kärkkäinen kehitti Peltolan Bluen aikoinaan suomalaiseen makuun. Se ei ole liian voimakas tai suolainen, vaan hillitysti homeen marmoroima, pehmeä ja lempeä.

YKSI JUUSTO – KOLME JUOMAA

Chapoutier Bila-Haut Banyuls 2016
Alko 333956, 19,98 € (0,5 l)

Peltola Blue -sinihomejuusto ja juomasuositus

Banyulsin viinialue tunnetaan väkevöidyistä ja suloisen makeista punaviineistä, jotka ovat erinomaisia kumppaneita sinihomejuustolle tai tummalle suklaalle. Tumman viinin tuoksusta voi erottaa kypsiä mustaherukoita ja aavistuksen suklaata. Koska Banyuls on väkevöity ja aavistuksen hapettunut viini, se säilyy avattuna viileässä jopa viikkoja.

Monte Del Frá Monastero Passito Bianco 2014
Tilausvalikoima 945544, 22,37 € (0,375 l

Peltola Blue -sinihomejuusto ja juomasuositus

Myös vaaleat, makeat viinit tulevat hyvin juttuun suolaisten sinihomejuustojen kanssa. Tämän viinin Garganega, Sauvignon Blanc ja Chardonnay -rypäleitä kuivataan muutamia viikkoja ennen puristusta. Tuoksu on runsas sekoitus hunajaisuutta, kuivattuja hedelmiä ja pähkinäisyyttä. Erinomainen kumppani monelle suolaiselle juustolle.

Mallaskoski Lingonberry Sour
Alko 907224, 3,99 € (0,33 l)

Peltola Blue -sinihomejuusto ja juomasuositus

Mallaskosken panimo on Suomen pienpanimoiden pioneereja. Lingonberry Sour on miellyttävän hapan ja kirpeän marjaisa kausiolut. Puolukat on Itä-Suomen metsistä ja olut on hapattunut kattilassa pitkään. Punertavassa oluessa tuoksuu ja maistuu kirpeä puolukka. Miedon humaloinnin ansioista trendikäs hapanolut sopii hyvin mietojen juustojen kanssa.

Vastaavia artikkeleita

Keisarin juusto ja 3 juomasuositusta

17.09.2020 Antti Uusitalo + Kuva Laura Riihelä

Aika kaivaa jälkiruokaviinit kaapista! Katso makuparit jalohomeisille viineille

02.09.2020 Ulla Häkkinen + kuva Shutterstock

Emmental ja 3 x juomasuositus

25.05.2020 Antti Uusitalo + kuva Laura Riihelä