Juustot

Kesäiset makuparit: 3 x juusto ja roseeviini

23.05.2019 Antti Uusitalo + Kuva Laura Riihelä

Roseeviinit sopivat suviaterian ruokajuomaksi tai kesäisten juustojen seuraan.

Roseeviineillä oli Suomessa pitkään arveluttava maine. Vielä kymmenkunta vuotta sitten sanottiin, että rosee on viini niille, jotka eivät osaa valita valko- ja punaviinin väliltä. Onneksi tilanne on muuttunut ja kesäkaudella Alkon hyllyille ilmestyy nykyään kirjava mutta laadukas joukko roseeviinejä. Tunnetuimmat roseeviinit syntyvät edelleen Etelä-Ranskan viinialueilla lähellä Välimeren rannikkoa. Maailmankatsomusta kannattaa kuitenkin avartaa myös Saksan ja Itävallan suuntaan. Pohjoisten viinialueiden jokilaaksoissa syntyvät modernit roseet ovat yllättäneet monet vannoutuneetkin ranskalaisten viinien fanit.

Laadukkaassa roseeviinissä yhdistyvät raikkaus, hilpeä hedelmäisyys ja viehättävä marjaisuus. Vaikka suurin osa tämän päivän roseista on kuivia, hedelmäisyyttä viineissä on reilulla kädellä. Ja juuri hedelmäisyys tekee niistä monipuolisia juuston kumppaneita. Kepeää roseeviiniä voi tarjota raikkaan mozzarellan tai ricotta-juustosalaatin kanssa. Mehukas hedelmäisyys on taas avainsana grillissä tirisevän halloum-juuston kanssa. Runsaampia roseeviinejä voi sovittaa kypsien ja kovien juustojen kanssa. Esimerkiksi moneen makuun sopiva hollantilainen gouda ja rosee tulevat hyvin juttuun keskenään.

3 x Juusto-roseeviinipari

MOZZARELLA + Roche Lacroix Provence Rosé 2017, Alko 452397, 14,99 €
Aito, tuore, pehmeä ja runsas italialainen buffalo-mozzarella on kesäinen tuorejuusto vailla vertaa. Kokeile mozzarellan kanssa heleän vaaleanpunaista Provencen roseeta, jonka herkän persikkainen, raikas ja aavistuksen mineraalinen maku on kuin luotu kesään.

JUUSTOPORTIN CHÈVRE +Stadlmann Rosé St. Laurent 2017, Alko 436157, 13,90 €
Jalasjärveläisessä juustolassa syntyy suomalaiseen makuun tehty mieto ja miellyttävän hapokas vuohenmaitojuusto. Parhaalta suomalainen chevre maistuu kevyesti grillattuna kesäisen vihreän salaatin kanssa. Korkkaa kaveriksi pullo St. Laurent -lajikkeesta valmistettua modernia itävaltalaista roseeta.

GOUDA + Casal Garcia Rose, Alko 946107, 8,99 €
Monet tuntevat vaalean ja miedon leivän päälle laitettavan goudan, mutta juustolaudalle kannattaa leikata pitkään kypsynyttä, tummankeltaista ja herkullisen pähkinäistä XO-goudaa. Vahvan ja suolaisen klassikkojuuston rinnalle sopii puolikuiva ja mukavan mansikkainen portugalilainen roseeviini.

Vastaavia artikkeleita

3 aromaattista viiniä, 3 juustoa – katso parhaat makuparit

19.06.2019 Antti Uusitalo + Kuva Laura Riihelä

Kesän paras roseeviini on tässä!

15.05.2019 Kuva Laura Riihelä

Samppanja on erinomainen juustoviini

11.04.2019 Antti uusitalo + Kuva Sami Piskonen