Ravintolat

Yhdelle tai kahdelle Helsingissä

14.12.2018 Riikka Huotari + Elisa Johansson + Kuvat Sami Piskonen ja Mika Levälampi

Helsinkiin on avautunut syksyn aikana monta kiinnostavaa baaria ja ravintolaa. Listasimme niistä muutaman – poikkea lasilliselle!

Helsinkiin on avautunut syksyn aikana monta kiinnostavaa baaria ja ravintolaa. Listasimme niistä muutaman – poikkea lasilliselle!

Pientä kivaa

Muutaman vuoden Helsingissä ja Espoossa toiminut Pien-olutkauppa on nyt myös baari. Lähes parin sadan oluen valikoimasta suurin osa on pullo- ja tölkkioluita, joita voi ostaa kotiin tai juoda paikan päällä vain euron avausmaksua vastaan. Hanassa on lisäksi kahdeksaa olutta, joita voi ostaa myös 1,5 dl pikkuannoksina. Hanaoluthinnasto on linkitetty Untapped-sovellukseen ja myytävien oluiden keskiarvopisteet näkyvät suoraan asiakkaille. Pien on sisustukseltaan ja tunnelmaltaan hyvin moderni – sopii siis myös heille, jotka vierastavat perinteistä kapakkatunnelmaa.

Pien Shop & Bar
Ateneuminkuja, Helsinki


Mannermaiset etkot

Tummia värejä, samettia, pehmeää valoa. Korkeavuorenkadulle avattu Goldfish on tyylikäs paitsi sisustukseltaan, myös juomalistaltaan. Cocktail-baari tähtääkin korkealle ja aikoo olla 50 maailman parhaan joukossa kahden vuoden sisällä. Tarjolla on 28 erilaista cocktailia, ja lisää toki sekoitetaan asiakkaan toiveiden mukaan. Juomasekoituksissa käytetään erityisesti sesongin raaka-aineita. Myös samppanjaa ja viinejä on saatavilla pitkältä listalta – tosin laseittain vain muutamia.

Goldfish
Korkeavuorenkatu 21


Kännykät kaappiin

Tummien lasien ja ovikellon taakse kätkeytyvä Chihuahua Julep on hurmaava, menneen maailman charmia ja salakapakkahenkeä tihkuva cocktail-baari. Koska paikassa on täydellinen kännykänkäyttökielto, siellä on helppo rauhoittua hyvän juoman – ja seuran – äärelle. Cocktail-listalla on erityisesti amerikkalaishenkisiä ”isojen makujen” juomasekoituksia. Giniä ei täältä saa, mutta mezcaleita ja rommeja sitäkin enemmän. Myynnissä laseittain myös viiniä, samppanjaa ja olutta. Kännykän voi sulkea vierailun ajaksi lukolliseen kaappiin latautumaan.

Chihuahua Julep
Erottajankatu 9


Kukkiva Harju

Kalliolainen kulmabaari Harju8 hurmaa heti valoisalla ja rennolla tunnelmallaan.  Tarjolla on usein vaihtuva lista natural-viinejä, olutta ja mukavan edullisia ,mutta erittäin herkullisia, ruoka-annoksia.  Baari on myös kukkakauppa! Pöydissä olevia pullokukkia voi ostaa mukaan ja kimppujakin on myytävänä.

Harju8
Harjutori 8


Poikkea myös:

Gohan

Joulukuun alussa Sofiankadulle avautunut Gohan on sakeen ja viineihin keskittynyt ravintola Helsingin torikorttelissa. Fat Ramen -omistajien uusi ravintola tarjoaa myös maistuvia pikkuannoksia, joiden makumaailmassa on viitteitä eri puolilta maailmaa.
gohan.fi

Bar Cón

Suosittu tapasravintola Bar Cón avasi marraskuun lopulla toisen ravintolansa Kallioon. Tarjolla on viinien, oluiden ja cocktailien lisäksi myös erityisen laaja valikoima vermutteja.
bar-con.fi

Penélope

Mikonkadulle marraskuun lopussa avautunut Pénelope on ennen kaikkea tapastyylinen ruokaravintola, mutta tyylikäs sisustus ja rento tunnelma houkuttelevat myös lasilliselle. Jos talon chilinen nimikkococktail tuntuu liian eksoottiselta, tarjolla on esimerkiksi kolmea eri samppanjaa laseittain.
ravintolapenelope.fi

Vastaavia artikkeleita

Pop up -viinibaarit – ravintolamaailman seuraava muoti-ilmiö?

22.11.2019 Kalle Naatula

Huurteista kesää – 5 parasta uutuusolutta!

19.06.2019 Anikó Lehtinen Kuva: Shutterstock

Bordeaux – klassikko kaikilla mausteilla

16.04.2019 Sanna Pöyry + Kuvat Ville Palonen