Leivän ja viinin perässä Helsingissä

Ravintolat

Juurileipä on nyt se juttu. Trendikkäissä leipomo-kahviloissa se leivotaan paikan päällä. Aamiaisella leipä nautitaan pienpaahtimokahvin kanssa, illalla pöytään katetaan viinilasit.

St George Bakery

Helsingin katukuvaan viime aikoina ilmestyneet uuden aallon katujalkaleipomot leipovat juurileipää aidoista raaka-aineista aikaa säästämättä. Toukokuussa avatussa St George Bakeryssa tuoretta leipää on tarjolla aamuvarhaisesta alkuiltaan asti. Leipä ja leivonnaiset leivotaan paikan päällä Bakeryn ja St Georgen hotellin ravintoloiden tarpeisiin. Tunnelma on hienostuneen eurooppalainen ja huomattavan kansainvälinen.

”Sana on kiirinyt, muutkin kuin hotellin ja lähialueen asukkaat ovat löytäneet paikan. Hauska ilmiö on, että monet ulkomailla asuvat suomalaiset ovat hakeneet meiltä tuliaisleipiä kotiin viemisiksi. Tavallaan olemme siis jo levinneet ulkomaillekin”, hymyilee Bakeryn esimies Ilkka Lehtola.

Saaristolaisleipää lukuun ottamatta St George Bakeryn leivät leivotaan juureen. Leipien valmistaminen juuresta leiväksi kestää puolitoista vuorokautta. Juurileivän, leivonnaisten ja kahvin lisäksi myös viinit ja erityisesti alkuviinit ovat osa St George Bakeryn konseptia.

 

St George Bakery & Bar
St George Bakery & Bar
Yrjönkatu 13, Helsinki.


Way Bakery & Wine Bar

Leipomon ja viinibaarin yhdistelmä toimii, sen todistaa Helsingin Kallioon syyskuussa avautunut Way Bakery & Wine Bar. Arkiaamuna leipomossa käy kuhina. Pöydissä syödään aamupalaa: itse tehtyä jogurttia, haudutettua spelttipuuroa, kananmunia, Good Life Coffeen pienpaahtimokahvia ja sitä kuuluisaa hapanjuurileipää. Way Bakeryn juurileivän valmistuminen vie kaksi vuorokautta ja maistuu taivaalliselta kirnuvoin kanssa.

”Leipä ja viini ovat minulle rakkaita asioita ja ravintolan pyörittäminen Kalliossa on ollut pitkään unelmana. Leipomoa perustettaessa kävi vielä ilmi, että samassa liiketilassa on aikoinaan sijainnut Elannon leipomo. Olemme palanneet kirjaimellisesti juurille”, Toni Feri, yksi Wayn neljästä omistajasta, kertoo. Muut osakkaat ovat ravintola Grönistä tutut Toni Kostian ja Lauri Kähkönen sekä Good Life Coffeen Lauri Pipinen.

Juurille on palattu myös viinien suhteen. Tarjolla on vain alkuviinejä.
”Kuten leivässäkin, haluamme tarjota viinejä, jotka on tehty kiireettä ja lisäämättä yhtään mitään turhaa. Kaikkia viinejä saa laseittain ja valikoima vaihtuu tiuhaan. Viikon päästä puolet valikoimasta on jo uutta ja kahden viikon kuluttua kaikki viinit ovat vaihtuneet. Aina löytyy uutta maistettavaa”.

Toni Feri vastaa Way Wine Barin viineistä ja Tiia Dahlman leipoo kenties kaupungin herkullisimmat juurileivät.

Way
Agricolankatu 9, Helsinki.


Levain

Levainin leipomo-baarista Punavuoresta kaikki alkoi vuonna 2017. Vielä reilu vuosi sitten vain harva kahvila tarjosi aamupalaa, vielä harvempi tuoretta paikan päällä leivottua leipää saati viiniä ja oli auki iltamyöhään. Tämän vuoden toukokuussa aukesi Levainin toinen leipomo-ravintola Töölöön. Konsepti on tuttu, aamiaista, lounasta ja illalla bistroruokaa viinin kera. Leipomotuotteet ja tuore leipä ovat keskiössä, lähes kaikissa annoksissa on leipä mukana jossakin muodossa.

”Leipäjuuria on tällä hetkellä käytössä viisi; ruisjuuri on mummoilta peritty, levainjuuresta tehdään nimikkoleipämme, villimixjuuri on sekoitus monesta juuresta, alkuviljoista tehty juuri ei sisällä ollenkaan nykyvehnää ja gluteenittoman leipäjuuren leipä sopii myös keliaakikoille. Leipien valmistuminen kestää vuorokauden mutta hyvät juuremme kestävät myös pidemmän kohotuksen ja paistamme leipää pitkin päivää. Myös iltapäiväasiakkaat saavat uunituoretta, lämmintä leipää”, leipuri Kaisa Johansson kertoo.

”Haluamme, että tuotteet hipovat täydellisyyttä, silloin myös raaka-aineiden merkitys korostuu. Käytämme esimerkiksi luomuvehnäjauhoja pöytyäläiseltä Riihipuodilta, jotka jauhavat jauhot kivimyllyllä”, Kaisa jatkaa ylpeänä tuotteistaan.

Kahvi tulee Kaffa Roasteryn pienpaahtimolta ja pientuottajat näkyvät myös viinilistalla. Viinivalikoima elää sesongin ja ruokatuotteiden mukaan. Viinit ovat korttelileipomo-ravintolan henkeen helposti lähestyttäviä, turhan hienostelun voi unohtaa.

 

 

 

 

 

Levain
Levain
Runeberginkatu 29, Helsinki.


Muista myös

Patisserie Teemu & Markus
Patisserie Teemu & Markus avasivat leipomon kauppaan, kauppakeskus Redin K-supermarketissa leivotaan nyt juurileipää. Tarjolla on tuoretta leipää aamusta iltaan ja viikonloppuisin myös pullaa sekä burgerisämpylöitä. Kokeile suosittua Malmgårdin jauhoista leivottua Emmerlevain-leipää.

Leipävallankumous
Haluaisitko itse leipoa hapanjuurileipää? Eliisa Kuuselan Leipävallankumous-kirja auttaa alkuun ja opastaa juurileivän saloihin. Ensimmäinen suomalainen juurileipään keskittynyt teos on saavuttanut suuren suosion ja yhä useamman kotileipurin kotona ruokitaan perheen lisäksi leipäjuurta.

Eliisa Kuusela: Leipävallankumous, hapanjuuren paluu. Readme.

Mainos, sisältö jatkuu alla

Nostot

84,90€

Tule mukaan ja nauti!

Tilaa lehti ja liity mukaan Viini-lehden kasvavaan tilaajajoukkoon.

Saat vuosikerran kestotilauksena hintaan 84,90 €. Vuosikerta sisältää 9 lehteä sekä Viinistä viiniin -vuosikirjan. Lisäetujen arvo on yhteensä 19,90 €.

Tilaa tästä