Viinin maistelu on parempaa aivojumppaa kuin ristisanatehtävät tai sudokujen täyttäminen. Tätä mieltä on Yalen yliopiston aivotutkija Gordon Shepherd. Viinien maistelulla hän tarkoittaa sellaista toimintaa, jossa keskitytään viinin aromien tunnistamiseen ja arvioimiseen. Pelkkä alkoholijuoman kurkusta alas kaataminen ei paljon aivoja stimuloi.

Pari vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan Neuroenology. How The Brain Creates The Taste of Wine (eli suomeksi Neuroenologia. Kuinka aivot luovat viinin maun) Shepherd kuvaa, mitä ihmisen hermojärjestelmässä tapahtuu, kun hän maistelee viiniä.

Kun viinin molekyylit pääsevät stimuloimaan ihmisen haju- ja makureseptoreja, alkaa aivoissa tapahtua: siellä syntyy kuhinaa, kun hermojärjestelmämme pyrkii tunnistamaan näitä signaaleja — eikä ainoastaan tunnistamaan niitä vaan myös nauttimaan niistä. Tuo prosessi on perin monimutkainen ja vaativa, ja siksi viinien maistelu on oivaa jumppaa aivoille.

Tätä ei Shepherd sano, mutta arvioisin, että lasi viiniä vastaa helposti kolmea keskivaikeata sudokua.

Aivot saavat Shepherdin mukaan kelpo treeniä myös siitä syystä, että juuri aivot luovat viinin aromit. Siinä sitä onkin ihmisaivoilla aikamoinen homma. Mikään ei nimittäin itsessään maistu miltään, ei sinappi, ei viini, ei mansikka eikä kaalikääryle. Kaikki maut syntyvät vasta aivoissa.

Kun kaadamme suuhumme kalifornialaista pinot noiria, viinin molekyylit alkavat stimuloida aivojamme, ja meidän aivomme alkavat luoda kalifornialaisen pinot noirin makua sen kaikkine vivahteineen.

Tähän perustuu myös osaltaan se, että sama viini maistuu erilaiselta erilaisista laseista: lasin muoto vaikuttaa siihen, millä tavalla viinin molekyylit meidän reseptoreihimme lirahtavat.

Makuja ei siis oikeastaan ole olemassa ennen kuin ne syntyvät meidän aivoissamme. Tai, jos saivarrella halutaan, makuja ei ole olemassa ennen kuin meidän aivomme luovat ne. (Me teologit olemme nimittäin tottuneet tekemään tarkan erottelun syntymisen ja luomisen välillä).

Makujen luomisen prosessi aivoissamme muistuttaa värien näkemisen prosessia: myös värit syntyvät aivoissa eikä niitä oikeastaan ole olemassa sellaisenaan. Maut ja värit ovat aivojen tulkintoja tietyistä signaaleista, joita hermojärjestelmämme reseptorit ottavat vastaan ja välittävät perille päänkuoren alle.

Viinien maistelu on mahtavaa aivojumppaa myös siitä syystä, että aivoilla riittää askarreltavaa paitsi makujen, myös tuoksujen ja värien kanssa.

Viiniköynnös kasvaa maassa ja tuottaa hedelmää eli rypäleitä. Rypäleet puristetaan mehuksi, joka käy viiniksi. Viini pullotetaan, ihminen avaa pullon, kaataa viiniä lasiin ja nuuhkii sitä lasissaan. Sitten hän purskuttelee viiniä suussaan ja maistelee sen aromeja. Lopulta hän nielaisee sen.

Biologia selittää viiniköynnöksen kasvamisen. Kemia selittää viinin molekyylit. Neurotieteet selittävät, mitä nuo molekyylit saavat aikaan ihmisen hermojärjestelmässä. Psykologia selittää, miten kokemus viinin nauttimisesta syntyy.

Mikään näistä ei kuitenkaan selitä viinin nauttimista loppuun asti, ei edes yhteen laitettuna. Viinin nauttiminen on aina enemmän kuin yksittäisten palastensa yhteenlaskettu summa. Viini on parhaimmillaan nautittuna, ei selitettynä.

Katalonialaisen kirjailijan Quim Monzon romaanissa Koskettava murhenäytelmäon useamman sivun mittainen rakastelukohtaus, joka on kuvattu pelkästään päähenkilön fyysisten reaktioiden kautta, sekä ulkoisten että sisäisten. Kun rakastelusta riisutaan kaikki tunteet, jopa fyysinen kosketus, jää jäljelle vain joukko mitattavia muutoksia ihmisen kehossa. Rakkaudesta ei voida niiden mittausten perusteella sanoa yhtään mitään, rakastelustakin vain vähän ja kovin pintapuolisia asioita.

Sama pätee viinistä nauttimiseen. Pystymme selittämään ja kuvaamaan, mistä siinä fyysisesti, neurologisesti ja psyykkisesti on kyse, mutta itse kokemuksen syvyys on kuitenkin lopulta selittämätön. Se ylittää kaikki selitykset.

Jaakko Heinimäki

Jaakko on pappi, mandoliinimies ja Kirkko ja kaupunki -median päätoimittaja. Hän on myös Viinilehden pitkäaikainen kolumnisti.