Keneltäkään ei varmaan ole jäänyt huomaamatta, että olutkulttuuri on viime vuosina muuttunut. Ennen vanhaanhan olut oli vain olutta, samalla tavalla kuin kahvi oli ”sumppia” ja leipä ”kuivaa kyrsää”. Mutta sittemmin leivästä tuli gluteenitonta ciabattaa, kahvista erikoispavuista valmistettua frappuccinoa ja oluesta mikropanimossa valmistettua pale alea. Tämä on sinänsä hyvä asia, joka viestii ruoka- ja juomakulttuurin kehityksestä.
Mutta miten tästä eteenpäin? Nyt kun kaikki tunnistavat Ipan ja Apan eron jo sadan metrin päästä, on vakavasti otettavan olutharrastajan kaivauduttava vielä syvemmälle ollakseen uskottava vielä ensi vuosikymmenellä. Siksi tässä tulee mystisen Kasperdamuksen ennuste siitä, miten olutkulttuuri tulee muuttumaan vuoteen 2020 mennessä. Esittelyssä viisi tärkeintä kohtaa.
Vaahtotaide. Kahvimaailmassa on jo kauan järjestetty kilpailuja siitä, kuka luo näyttävimmän ”latte artin” kahvijuoman pintaan. Olutmaailma- on ottanut asian suhteen vasta haparoivia askelia, lähinnä niin, että Guinness-tuoppinsa vaahtoon voi saada pienen neliapilan. Tapa yleistyy kuitenkin lähivuosina. Tulevaisuuden jäähallissa lätkä-barista voikin loihtia ottelun tilanteen bissen vaahtoon, jos yleisö ei malta pysyä katsomon puolella. Sen jälkeen ei ole enää paluuta entiseen, logottomaan oluenjuontiin.
Retrokaljoittelu. Tähän asti oluenjuonti on jatkuvasti erikoistunut ja juomien repertuaari laajentunut. Vuonna 2020 tulemme kuitenkin näkemään olutharrastajia, jotka eivät juo olutta niinkään maun vuoksi, vaan ennemmin, koska näkevät ns. ”pussikaljoittelun” häviävänä kulttuurin muotona, jota on suojeltava. Siksi tulevaisuuden retrokaljoittelija hakee lähikaupasta ”kymppisäkin” – eli kymmenen ruskeassa lasipullossa myytävää lämmintä lagerolutta – jonka hän nauttii tovereineen ulkosalla hyisessä ilmassa tai mahdollisesti kunnallisen asukaspuiston leikkimökissä.
Retrokaljoittelijan perinteitä kunnioittavaan vokabulääriin kuuluu, ettei hän suinkaan ”juo olutta” vaan ”louhii ruukkua”.
Uusvanha olutsanasto. Retrobuumi lyö laajemminkin läpi olutmaailmassa. Lähivuosina yhä isompi joukko olutihmisiä ilmoittaa, ettei välitä onko olut pohjahiivaa vai pintahiivaa, vaan lähinnä, onko se ”keskiketterää” vai ”nelosta”. Samassa aallossa palaavat vanhat hyväksi koetut nimitykset oluelle, niin kuin ”bini”, ”börsta” ja ”gepardi”.
Oluen nauttimisen jälkeisenä aamuna nämä perinneihmiset eivät niinkään muistele EBU-arvoja, vaan ennemminkin vertailevat sitä, miten paljon ”tukkaan sattuu”.
Hillopurkki. Jo pidemmän aikaa smoothie- ja drinkkimaailmassa on pidetty täysin naurettavana ajatuksena sitä, ettei juomaa tarjoiltaisi hillopurkista. Tämä muoti siirtyy ensi vuosikymmenellä myös olutmaailmaan. Mutta koska olutta juodaan lähtökohtaisesti enemmän kuin kaksi desilitraa, tulevaisuudessa ei ole tavatonta nähdä harrastajien juovan olutta kahden kilon muovisista Dronningholm-kipoista. Juominen ei ehkä ole aivan yhtä esteettistä kuin jos sen tekisi lasisesta purkista, mutta tarpeeksi artesaanihenkistä, jotta se juuri ja juuri hyväksytään.
Suurpanimo-oluiden paluu. Kaikki muodit menevät sykleissä. Pienpanimoiden artesaani-oluet ovat olleet muodissa jo useamman vuoden. Siksi todelliset olutedelläkävijät ovat jo siirtämässä katseensa monikansallisten jättien tuotantoon. Ne kun valmistavat tasalaatuisia, laajan yleisön makuun viritettyjä helposti juotavia light-oluita. Nyt saattaa tietenkin tuntua ouodolta, että vuonna 2020 ajatellaan, että mitä isompi panimo, sen parempi – mutta niin tuntuivat myös olkatoppaukset tultaessa 1980-luvulle.
Kaiken kaikkiaan olutkulttuuri siis elää ja monipuolistuu ensi vuosikymmenellä, mikä on kaikkia rikastuttava asia. Eläköön huurteinen tulevaisuus!
