Alex Nurmi, kaiken kokenut tv-kokki

Yleinen

Alex Nurmi on kokki ja ruokastylisti, joka on esiintynyt ja tuottanut tv:n kokkiohjelmia yli kymmenen vuotta. Televisiouran varrella on sattunut useampia sähkökatkoja ja muita kommelluksia.

Miten päädyit kokiksi?
Lukio ei ollut juttuni, sillä olen aina halunnut tehdä työtä käsillä. Parturi-kampaaja oli toinen vaihtoehtoni mutta valitsin kokkilinjan, vaikka se ei tuolloin ollutkaan pop ja hip.

Olet tunnettu kasvo televisiosta, mistä alkoi ura TV-kokkina?
Ensiesiintyminen telkkarissa oli 2000-luvun alussa aamutelkkarin suorassa lähetyksessä. Mitä tänään syötäisiin -ohjelmassa olen ollut mukana lähes 9 vuotta ensin tuottajana ja nyt myös kokkina. Mitään toista ruokaohjelmaa Suomessa ei ole tehty yhtä montaa jaksoa.

Mieleenpainuvin kommellus telkkarissa?
Aamu-tv:n suoran lähetyksen alkuun oli 20 sekuntia, kun savipata murtui. Ohjelma alkoi, kaadoin öljyt pataan, josta ne valuivat liedelle ja syttyivät palamaan. Kameramies tarkensi padan sisään, tein ruoan vaikka ympärillä savusi. Katsojat eivät tainneet huomata mitään.

Sinulta on juuri ilmestynyt ensimmäinen keittokirja, millainen se on?
Alexin keittiössä -kirjassa on ruokaohjeita suoraan sydämestäni, ohjeita joista voi myös oppia jotakin. Kirjaan liittyvistä videoista saa vinkkejä ja raaka-aineet löytyvät lähikaupasta.

Jos voisit opettaa suomalaisille jotakin ruoanlaitosta, mitä se olisi?
Kyllä se olisi kypsymislämpötilojen opettamista. Lihoja kypsennetään yleensä liian kauan ja ne ovat kuivia. Matalalämpökypsytys on tämän päivän juttu. Terävä veitsi, atulat ja digitaalinen lämpömittari pitäisi löytyä kaikilta.

Mitä seuraavaksi, oma ravintola?
Joo. Perustan ravintolan sitten, kun voin tehdä sitä harrastuksena. Tosiasiassa ravintolan pyörittämisessä on niin valtavasti työtä, ettei sen aika ole ainakaan nyt.

Mainos, sisältö jatkuu alla

Nostot

84,90€

Tule mukaan ja nauti!

Tilaa lehti ja liity mukaan Viini-lehden kasvavaan tilaajajoukkoon.

Saat vuosikerran kestotilauksena hintaan 84,90 €. Vuosikerta sisältää 9 lehteä ja lisäetuna 2 erikoisteemanumeroa sekä Viinistä viiniin -vuosikirjan. Lisäetujen arvo on yhteensä 45,70 €.

Tilaa tästä