Peltola Blue on sinivalkoinen savolainen

Kauden juusto

Suomi ei voi kerskua yhtä pitkällä ja kirjavalla juustohistorialla kuin Keski-Eurooppa, mutta maassamme tehdään lukuisia herkullisia juustoja, joista on syytä olla ylpeä. Yksi suomalaiseen makuun tehty lempeän kermainen sinihomejuusto Peltola Blue syntyy Suonenjoen mansikkapitäjässä.

Peltola Blue valmistetaan Peltolan tilan omien lehmien maidosta. Lehmät saavat ravinnokseen vain tilalla itse luomuviljeltyä puna-apilaa. Isäntä Matti Kärkkäisen mukaan puna-apilan erityinen piirre on pilkkoa maidon rasvaa niin, että maidosta valmistettavat tuotteet saavat samettisen rakenteen.

Peltola Blue -sinihomejuuston resepti on varsin yksinkertainen. Maito keitetään ja keiton aikana juustomassan joukkoon lisätään pieni määrä homebakteeria. Jotta juuston joustava, kermainen rakenne ei kärsisi, juustoharkkoja ei puristeta, vaan niiden annetaan tiivistyä muutaman päivän ajan omalla painollaan. Sinihomejuusto saa lopullisen täyteläisen maun kahdeksan viikkoa kestävän varastoinnin aikana.

Peltola Blue sopii myös herkuttelijoille, jotka vierastavat sinihomejuuston voimakkaan kirpeää tuoksua ja makua. Suonenjokelainen herkku on kermaisen täyteläinen, lempeä ja miellyttävän suolainen.

Tyylikäs valinta miedon sinihomejuuston rinnalle on trooppisen makea riesling-viini Mosel-joen rantatörmiltä. Dr Loosenin Beerenauslesessa on kypsälle rieslingille tyypillinen aprikoosinen ja trooppinen tuoksu. Pikku pullossa myytävä riesling on maultaan hunajaisen makea, mutta Moselin tyyliin uskollinen hapokkuus tekee kokonaisuudesta tasapainoisen raikkaan.

Viinisuositus:

Dr. Loosen Riesling Beerenauslese 2013

515072, Alkon tuotesivu
Valkoviini / Prädikatswein Mosel / Saksa
Dr. Loosen
Riesling
16,75 € (0,187 l)
Katso Viinistä viiniin -viiniarvio

Mainos, sisältö jatkuu alla

Nostot

84,90€

Tule mukaan ja nauti!

Tilaa lehti ja liity mukaan Viini-lehden kasvavaan tilaajajoukkoon.

Saat vuosikerran kestotilauksena hintaan 84,90 €. Vuosikerta sisältää 9 lehteä ja lisäetuna 2 erikoisteemanumeroa sekä Viinistä viiniin -vuosikirjan. Lisäetujen arvo on yhteensä 45,70 €.

Tilaa tästä