Viikon viinivinkki

Makeaa Montepulcianon Vinsantoa

36 / 2014 Antti Rinta-Huumo

Arvio

Tämän viikon suosituksessani, makeassa italialaisessa valkoviinissä on tiivisarominen ja hieman kehittynyt tuoksu. Siitä voi erottaa paahteista aromikkuutta, hentoa kahvia, pähkinää ja mausteisuutta. Makea maku on suuntäyttävä. Siinä on tuoksun aromien lisäksi kukkaisuutta ja sokerihuurrettua ananasta. Makea maku saa tarvittavaa ryhtiä tiiviistä hapokkuudesta, ja kokonaisuus jättää pitkään maistuvan, hunajaa ja hillottua sitruunaakin aromeiltaan muistuttavan jälkivaikutelman.

Haudutetut persikat kruunataan suklaakeksimurulla ja paistetulla valkosuklaalla

Makean italialaisen seuraan valmistuu tällä kertaa erittäin helppo mutta herkullinen jälkiruoka-annos.

Leikkaa tuoreet persikat reilun kokoisiksi lohkoiksi. Kuumenna kattilassa nokare voita ja lisää persikkalohkot kattilaan. Pyörittele persikoita hetkinen voissa ja lisää joukkoon halkaistun vaniljatangon puolikas. Lorauta joukkoon Sangalloa, hieman sokeria ja hauduttele hiljaisella lämmöllä hetkinen. Viimeistele haudutetut persikat lusikoimalla joukkoon hieman aprikoosihilloa.

Paloittele valkosuklaata reiluiksi paloiksi leivinpaperin päälle. Kuumenna uuni noin 200 asteiseksi ja paista valkosuklaata noin 5 minuutin ajan tai kunnes valkosuklaa on saanut kauniin rusehtavan värin. Anna jäähtyä ja leikkaa paistettu suklaa hieman pienemmiksi paloiksi.

Lusikoi lautaselle lämpimiä, haudutettuja persikanlohkoja. Nosta keskelle esimerkiksi vaniljajäätelöpallo. Viimeistele herkullinen annos suklaakeksistä käsin rikotuilla paloilla ja paistetun valkosuklaan muruilla. Nauti Sangallon ja hymyn kera.

Aiemmat viinivinkit

Ahven-bao bun ja vastavalittu Viinilehden Vuoden valkoinen hanaviini

Ahven- bao bunit syntyvät näppärästi tuoreesta ahvenesta tai kalaonnen puuttuessa myös savukalasäilykkeistä. Bao bunin makumaailmaa täydentää oivallisesti vastavalittu Viinilehden Vuoden valkoinen hanaviini. Viinin kesäinen aromikkuus, sitruksisuus, herukkaisuus ja yrttisyys antaa

Kesäinen parsasalaatti ja hedelmäinen Bordeaux’n kupliva

Ihanan kesäinen parsasalaatti saa säväyksen gorgonzolasta ja uppomunasta. Tässä salaatissa raaka-aineet pääsevät oikeuksiinsa – annos on raikas, kevyt ja täynnä makua. Puhdaspiirteisen hedelmäinen, omenainen ja sitruksisen mineraalinen Bordeaux’n kupliva ryhdittää

Vadelma-raparperi-jogurtti-juustokakku ja marjaisen makea kupliva

Herkullinen juustokakku saa makunsa vadelmista, raparperista ja jogurtista. Marjaisen kuplivan vadelmainen, mansikkainen ja kirsikkainen aromimaailma sointuu täydellisesti jogurttisen juustokakun vivahteisiin. Viinin miellyttävät kuplat ryhdittävät kokonaisuutta. Tämä herkku kruunaa kesän ensimmäiset

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Roseenpunainen ja sesongin herkuilla lastattu Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.