Viikon viinivinkki

Quinta das Setencostas

2 / 2010 Aki Björklund2

Arvio

Maukas ja mehevä, maanläheisen marjainen portugalilainen punaviini on tämän viikon viinisuositus. Tuoksuteltaessa viiniä, voi siitä aistia avointa, muhevaa ja hyvin tummasävytteistä tuoksua. Sitä seuraava varsin täyteläinen maku on myös erittäin muheva. Siinä on kypsää marjaisuutta, kuten lähes hillottua kirsikkaa. Pehmeät tanniinit ja eloisa hapokkuus ryhdittävät suutuntumaa. Kokonaisuus jättää hieman parfyymisen, makean mausteisen ja yrttisen nahkaisenkin jälkivaikutelman.

Viinin seuraksi

Quinta das Setencostas on maanläheisessä hedelmäisyydessä ja rustiikkisuudessaan erinomainen ja monikäyttöinen viini esimerkiksi pitkään haudutettujen, yrttisten, vaikkapa naudanpaistista valmistettujen pataruokien kanssa. Kuutioi liha, reilusti pekonia, selleriä, porkkanaa, puna- ja valkosipulia. Pilko herkkusieniä sekä punaista ja keltaista paprikaa. Ruskista paistinpannulla lihakuutiot ja pekoni. Kuumenna pata ja freesaa siinä sipulit ja hieman tomaattipyrettä. Lisää juurekset, sienet ja jatka kuullottamista. Nosta joukkoon lihat ja pekoni. Kaada päälle punaviiniä ja lihalientä niin että raaka-aineet peittyvät. Lisää paprikat, hieman kaprista, reilusti timjamia ja kokonaisia mustapippureita. Hauduta miedolla lämmöllä kunnes liha on kypsää ja mureaa. Tarkista lopuksi maku ja mausta tarvittaessa. Valmista lisäkkeeksi mehevää pottumuusia tai voit halutessasi tarjoilla padan esimerkiksi riisin kera. Viimeistele pata ennen tarjoilua muutamalla lusikalla smetanaa.

Aiemmat viinivinkit

Pensasmustikka-burratasalaatti ja kukkaisen hunajainen riesling

Mieto pensasmustikka ja kermainen burrata laulavat samassa äänialassa. Hunajainen balsamicokastike viimeistelee kevätsalaatin suloiset soinnut. Puolikuivan rieslingin persikkaiset ja hunajaisen kukkaiset aromit täydentävät suuntäyttävän burratan ja mustikan yhdistelmää. Katso viikon viinivinkki!

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Kesän Viinilehti on ilmestynyt. Yöttömän yön numeron löydät kauppojen lehtihyllyiltä.