Viikon viinivinkki

Devil’s Rock Riesling

10 / 2011 Aki Björklund2

Arvio

Kevättä aistivan maaliskuun viikon viinisuositukseksi olen valinnut maukkaan hedelmäisen valkoviinin Saksasta. Devil’s Rock Rieslingin tuoksu on kypsän hedelmäinen, vaikkakin aromeiltaan hieman hillitty. Siinä on erotettavissa kypsää omenaa, hieman kukkaisuutta ja persikan kiveä. Tuoksua seuraava maku on lähes kuiva ja tuntuvasti eksoottisen hedelmäinen. Siinä on tuoksun aromien lisäksi hunajaa ja tuoretta aprikoosia. Makua ryhdittää eloisa sitrusmainen hapokkuus ja mineraalisuus. Puhdaspiirteinen kokonaisuus jättää tasaisen jälkivaikutelman.

Viinin seuraksi

Täyteläinen, runsashedelmäinen valkoviini sopii aromikkaan, talvellakin maistuvan perunasalaatin ja mehevän uunimakkaran seuraksi. Kuutioi perunasalaattia varten kiinteitä perunoita varsin pieniksi, noin 0,5 cm kuutioiksi. Kypsennä perunakuutiot nopeasti suolalla maustetussa vedessä. Leikkaa perunoiden kanssa samankokoisia kuutioita myös suolakurkusta, punaisesta omenasta ja salottisipulista. Hienonna reilusti persiljaa ja tee myös saksanpähkinästä hakkelusta. Sekoita kulhossa kaikki esivalmistelemasi ainekset. Lisää joukkoon kapriksia. Mausta salaatti maun mukaan dijon-sinapilla (voit käyttää tasaista tai kokonaisia sinapinsiemeniä sisältävää sinappia), rouhaisulla mustapippuria ja tarvittaessa ripauksella suolaa. Halutessasi voit sitoa salaatin muutamalla lusikallisella majoneesia. Salaatin seurassa tarjottavaksi uunimakkaraksi voit valita mieleisesi herkun. Mitä lihaisempi, sitä paremmin se viinin seuraan istuu. Voit halutessasi tehdä makkaraan viiltoja ja leikata niihin voimakasta Mustaleima Emmentalia. Nauti rustiikkisesta makkara-annoksesta ja suunmyötäisestä Devil’s Rockin Rieslingistä.

Aiemmat viinivinkit

Kesäinen parsasalaatti ja hedelmäinen Bordeaux’n kupliva

Ihanan kesäinen parsasalaatti saa säväyksen gorgonzolasta ja uppomunasta. Tässä salaatissa raaka-aineet pääsevät oikeuksiinsa – annos on raikas, kevyt ja täynnä makua. Puhdaspiirteisen hedelmäinen, omenainen ja sitruksisen mineraalinen Bordeaux’n kupliva ryhdittää

Vadelma-raparperi-jogurtti-juustokakku ja marjaisen makea kupliva

Herkullinen juustokakku saa makunsa vadelmista, raparperista ja jogurtista. Marjaisen kuplivan vadelmainen, mansikkainen ja kirsikkainen aromimaailma sointuu täydellisesti jogurttisen juustokakun vivahteisiin. Viinin miellyttävät kuplat ryhdittävät kokonaisuutta. Tämä herkku kruunaa kesän ensimmäiset

Tähtianis-currykana ja makean mausteinen ranskalainen

Tähtianiksella, inkiväärillä ja hunajalla maustettu currykana valmistuu uunissa omassa leivinpaperipaketissaan. Mausteisessa ruoassa Aasian aromit ja kotikeittiön helppous kohtaavat herkullisella tavalla. Gewürztraminerin makea mausteisuus, kukkaisuus ja hunajainen hedelmäisyys ovat täydellinen pari

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Roseenpunainen ja sesongin herkuilla lastattu Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.