Näin loihdit juustonkanteista herkullisen keiton

Juuston viemää – kaupallinen yhteistyö

Älä heitä kuivahtaneita juustonpalasia pois, vaan valmista niistä herkullinen juustokeitto sommelier Antti Uusitalon ohjeella. Yhteistyössä Viini-lehti ja Valio.

Juusto on erinomaisesti säilyvä elintarvike, joka säilyy täysin syömäkelpoisena vielä pakkauksen parasta ennen -päivämäärän jälkeenkin. Aina silloin tällöin kimpaleiden pintaan saattaa muodostua kosteuden synnyttämää hometta. Ohutta homehuntua ei kannata säikähtää, sillä sen voi huoletta leikata pois. Homepisteiden alta paljastuu lähes aina täysin syötäväksi kelpaava herkku.

Myöskään jääkaappiin jääneitä pieneksi kutistuneita juustokimpaleita ei kannata heittää hukkaan. Esimerkiksi fondue on oiva tapa käyttää kaappiin jääneet juustojen kantapalat. Ne voi myös pilkkoa ruokaisaan lounassalaattiin tai upottaa juustokeittoon. Parmesaanin kantapalan voi heittää pastan keitinveteen, johon se antaa juuri sopivasti makua. Kun pasta on valmis, kantapalan voi hyvällä omallatunnolla heittää biopussiin.

Tuhdin täyteläinen juustokeitto oli keskiajan Keski-Euroopassa tyypillinen aamiaisruoka, josta saatiin reilusti energiaa päivän puuhiin. Jotta nälkä lähtisi jo heti aamutuimaan, keiton joukkoon murustettiin edellisen päivän leipää. Moderni versio keskiaikaisesta keitosta syntyy jääkaapin juustonkanteista ja Valion hedelmäisestä Keisarinna-juustosta, sieni-tomaattisalaatista ja rapeista krutongeista.

Keisarillinen juustokeitto

4–6 hengelle

2 jauhoista perunaa
3 salottisipulia
6 valkosipulinkynttä
1 fenkoli
10 cm pala purjosipulia
tilkka oliiviöljyä
2 dl kuivaa valkoviiniä
1 l kanalientä
2 dl kuohukermaa
300 g juustoa (juustonkanttien lisäksi voit käyttää esimerkiksi Valio Keisarinna-juustoa.
suolaa ja mustapippuria

leipäkrutonkeja (keiton pinnalle)

Sieni-tomaattisalaatti

kourallinen mustiatorvisieniä
2 tomaattia
pieni nippu persiljaa
pieni nippu basilikaa
tilkka oliiviöljyä
tippa balsamicoa
suolaa ja mustapippuria

Kuori peruna, salotti- ja valkosipulit. Pilko kaikki vihannekset.
Kaada tilkka oliiviöljyä kattilaan ja nosta kattila liedelle. Freesaa pilkottuja vihanneksia öljyssä noin kymmenen minuuttia, kunnes ne pehmenevät hiukan.
Lisää kattilaan valkoviini ja jatka freesausta vielä hetki.
Lisää kanaliemi sekä kuohukerma. Anna vihannesten hautua kypsiksi.
Pilko juusto kuutioiksi. Säästä noin kourallinen juustokuutioita sieni-tomaattisalaattiin.
Soseuta vihannekset sauvasekoittimella ja lisää juustokuutiot sosekeiton joukkoon.
Nosta kattila takaisin liedelle ja anna juuston sulaa miedolla lämmöllä välillä sekoittaen.
Mausta juustokeitto suolalla ja mustapippurilla.

Valmista lopuksi sieni-tomaattisalaatti. Freesaa puhdistettuja mustia torvisieniä hetki paistinpannulla öljytilkassa.
Pilko tomaatit ja hienonna persilja sekä basilika. Sekoita freesatut sienet, pilkottu tomaatti, persilja, basilika sekä kourallinen Keisarinna-juustoa keskenään.
Mausta salaatti tilkalla oliiviöljyä, muutamalla tipalla balsamicoa sekä suolalla ja mustapippurilla.
Nosta sieni-tomaattisalaattia juustokeiton päälle ja viimeistele annos paahdetuilla leipäkrutongeilla.

Voit käyttää juustokeittoon myös muita kovia, voimakkaita ja kypsytettyjä juustoja. Keitto on mainio tapa käyttää jääkaappiin jääneet pienet juustopalat hyödyllisesti. Juustokeittoa voi lämmittää uudestaan, mutta lämmittäminen kannattaa tehdä erittäin varovasti miedolla lämmöllä.

Viinisuositus

Samettinen juustokeitto kaipaa rinnalleen valkoviinin, jossa on luonnetta ja aavistus suolaista makua kesyttävää makeutta.

Josmeyer Pinot Gris Grand Cru Brand 2008

504517, Alkon tuotesivu
Valkoviini / AC Alsace Grand Cru / Alsace, Ranska
Josmeyer
Pinot Gris
40,36 € (0,75 l)
Biodynaaminen, luomu
Katso Viinistä viiniin -viiniarvio

Herkullisen runsaassa valkoviinissä tuoksuvat kypsät aprikoosit, hunaja ja salaperäinen kukkaisuus. Puolikuiva, täyteläinen ja eloisan hapokas pinot gris -viini on täydellinen keisarilliselle juustokeitolle.

Jatka juustoilla herkuttelua Valion verkkosivuilla.

Mainos, sisältö jatkuu alla

Nostot

84,90€

Tule mukaan ja nauti!

Tilaa lehti ja liity mukaan Viini-lehden kasvavaan tilaajajoukkoon.

Saat vuosikerran kestotilauksena hintaan 84,90 €. Vuosikerta sisältää 9 lehteä ja lisäetuna 2 erikoisteemanumeroa sekä Viinistä viiniin -vuosikirjan. Lisäetujen arvo on yhteensä 45,70 €.

Tilaa tästä