Blogikirjoitukset

Heinimäki: Viini kuin sinä

Jaakko Heinimäki pohtii kolumnissaan ihmisen luonnetta. Hän ei usko horoskooppeihin, vaan itse kehittelemäänsä baroloskooppiin.

Olen syntynyt sellaisten tähtien alla, että olen horoskoopiltani leijona. Ei siitä sen enempää, sillä pidän horoskooppia pelkkänä hömppänä ja huuhaana. Sellaisia me leijonat olemme.

Ajatus siitä, että ihmisen luonne määräytyisi joistakin täysin hänestä itsestään tai hänen ympäristöstään, lähipiiristään tai geeneistään riippumattomista asioista, kiehtoo tietenkin kovasti. Se tuntuu kumman helpottavalta: minä nyt vain olen tämmöinen. Minkäs sille voi. Tähdet määräävät.

Aristoteles ja monet muut antiikin kreikkalaiset filosofit väittivät, että ihminen ei voi vedota luonteeseensa, sillä luonnettaan voi kehittää. ”Mä nyt satun olemaan luonteeltani epäreilu tyyppi” ei kelpaisi heille selitykseksi sikamaisuudelle, sillä jokainen voi opetella ja harjoitella oikeudenmukaisuuden tapaisia luonteen hyveitä.

Ihmisen persoonallisuudessa on kyllä myös melko lailla pysyvä vire. Sitä kutsutaan temperamentiksi, ja sillä on nykytutkimuksen mukaan vankka biologinen perusta. Jo vastasyntyneet ihmislapset ovat omia persoonallisia yksilöitään: toiset ovat lähestyvämpiä, toiset vetäytyvämpiä, toiset sopeutuvat uusiin asioihin nopeammin kuin toiset ja toiset kiihtyvät hitaammin kuin toiset. Sellaisia me olemme, omia kiehtovia itsejämme. Temperamentti vaikuttaa siihen, kuinka helppoa luonteen kehittäminen ja luonteen hyveiden harjoitteleminen itse kullekin on.

Vaikka horoskoopit ovatkin silkkaa hömppää, niitä ei välttämättä tarvitse kantaa vaarallisten asioiden ongelmajätevarastoon. Elämässä pitää nimittäin olla välillä myös vähän hömppää.

Horoskoopit tulivat mieleeni, kun lueskelin vanhojen viinivuosikertojen kuvauksia. Etsin 50-vuotislahjaa eräälle viinin ystävälle, ja päähäni pälkähti etsiä hänelle viiniä, joka saattaisi vielä 50-vuotiaana olla hyvinkin juotavissa. Siis niin, että juojan lisäksi myös se viini olisi 50-vuotiasta.

Pohjois-Italian barolot tunnetaan pitkäikäisyydestään, joten ryhdyin katselemaan, mitä vuoden 1969 baroloista ja niiden juomakelpoisuudesta verkon viinisivustoilla sanotaan. ”Tasapainoinen, melko vahva, tuoksultaan hienovaraisen herkkä, hyvää tavaraa edelleen.” Aivan mahtava kuvaus —päivänsankarista.

Pakko katsoa, mitä omasta syntymävuodestani sanotaan: ”Tasapainoinen, melko vahva, tuoksultaan voimakas ja miellyttävä.” Nappiin! Ensi vuonna viisikymppisiään viettävän pikkuveljeni vuosikerrasta 1970 Barolo-sivuston arvio lausuu seuraavaa: ”Majesteettinen. Erinomainen vuosikerta. Voimakas, valmiiksi kehittynyt tuoksu. Samettinen, säihkyvän tasapainoinen.” Son mun veli, mun veljeni.

Nämä esimerkit riittivät minulle.

”Päätin tästä lähin uskoa itse keksimääni baroloskooppiin, jossa ihmisen persoonallisuutta kuvataan hänen syntymävuotensa Barolon luonnehdinnoilla.”

Paitsi silloin, kun Barolossa oli susisurkea vuosi, kuten esimerkiksi vuosina 1960, 1963 ja 1972.

Näissä tapauksissa baroloskoopissa käännetään katse jonnekin miellyttävämpään.

Vuoden 1960 kohdalla baroloskooppi kannattaa suunnata Portugaliin päin, sillä sen vuoden vuosikerta-portviineistä sanotaan näin: ”Erittäin hyvä vuosikerta, jonka tuotteet ovat vuosikymmenten kuluessa saavuttaneet mahtavan laadun. Ylivertainen yhdistelmä kypsää hedelmää ja ajan myötä kehittynyttä eleganssia. Kestää vielä vuosikymmeniä.”

Vuoden 1963 luonnehdintaa taas kannattaa hakea Bourgognen valkoviineistä: ”Kohtalaisen hyvä vuosikerta, huomattavan hyvin ikääntyneitä.” Vuoden 1972 persoonallisuusarviot kannattaa hakea saman vuoden Bourgognen punaviineistä: ”Hyvä, syvä väri. Voimakas hapokkuus on auttanut säilymään erinomaisesti läpi vuosien. Tuottaa mielihyvää edelleen, jos vain onnistut jostain hankkimaan, sillä tätä on enää harvoin tarjolla.”