”Vaasisi!” sanoivat skoolatessaan vanhat onnettomat ystävykset Juhani Peltosen novellissa Metsästys joulun alla. Se ilmestyi vuonna 1976 kokoelmassa The End, jossa on muutama muukin sydänjuuria helkyttävä teksti. Viinilehden lukijoille suosittelen erityisesti kuvitteelliseen itäeurooppalaiseen Bargiin sijoittuvaa novellia Maanäären viinitarhurit, jossa skoolataan sanomalla ”kostrobuihevoltzow”. Se on luultavasti kirjailija Peltosen itse keksimää kieltä. Olen pitänyt tapanani, varsinkin tiukkaa viinaa kippistellessäni, käyttää tuota ilmaisua.
Onomatopoieettista siansaksaa se on hölkynkölkynkin. Äänteellisesti se kaiketi jäljittelee lasissa hölskyvän juoman ja toisiaan vasten kilisevien lasien ääntä. Ensiarvaamalta sama pätee Italiasta maailmalle levinneeseen cin-ciniin, mutta ensiarvaama ei aina pidä paikkaansa. Cin-cin – tai miten se kiinaksi kirjoitetaankaan – on nimittäin mandariinikiinankielinen onnentoivotus, joka tuli renessanssiaikana Aasiasta Eurooppaan löytöretkeilijöiden, lähetyssaarnaajien ja kauppiaiden matkassa. Ehkä se vakiintui kippistelyfraasiksi juuri sen vuoksi, että sekin kuulostaa vähän lasien kilinältä.
Joskus on väitetty, että skandinaavisissa kielissä käytetty skål ja sen eri muunnelmat periytyisivät siitä, että viikingit käyttivät juoma-astioinaan surmaamiensa vihollisten pääkalloja. Skål tarkoittaa nimittäin paitsi maljaa myös kalloa (engl. skull). Viikinkijuttu ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Muinaisnorjan ”skalli” tarkoitti nimittäin mitä tahansa pyöreähköä astiaa, myös pääkoppaa.
Skoolaamiseen kuuluu kaksi merkittävää elettä, lasin kohottaminen ja lasien kilauttaminen yhteen. Maljoja nostettiin jo antiikin aikana, jolloin osa juotavasta viinistä oli tapana uhrata viinin jumalalle, Kreikassa Dionysokselle ja Roomassa Bacchukselle. Uhraamisella toivottiin terveyttä. Tämä selittää sen, miksi niin monissa kielissä toivotetaan kippistäessä nimenomaan terveyttä: santé, salud, sláinte, egészségedre.
Aluksi viiniä uhrattiin kaatamalla jumalalle tilkka erilliseen pikariin. Sittemmin käytännöksi vakiintui, että jokainen kohotti omaa lasiaan kohti taivasta, jotta jumalat saisivat osansa edes aromeista. Kun pöytäseurueessa jollekulle kohotetaan malja, hänet siis ylennetään hetkeksi pois tavallisten kuolevaisten joukosta.
Lasien kilistämisellä on vanhastaan monta syytä. Inhorealistisin liittyy myrkyttämisen pelkoon: juoma-astioita lyötiin voimakkaasti yhteen, jotta astioissa olevat nesteet sekoittuisivat keskenään. Toinen syy liittyy jumalien sijaan demoneihin, sillä keskiajalla ajateltiin, että pahat henget eivät pidä metelistä. Siksi juopottelemaan ryhtyessä on hyvä saada aikaan ääniä, kuten lasien kilistelyä ja riehakasta huudahtelua, jotka pelottelevat vihtahousut tiehensä. Samasta syystä Saksassa on perinteisesti hakattu kolpakkoja pöydän pintaan ja huudettu niin, että piru varmasti kuulee.
Kilistely saattaa hyvinkin karkottaa pahat henget, mutta aivan toisesta syystä. Eivät demonit nimittäin meteliä inhoa, ne rakastavat sitä. Hiljaisuutta ja tyyneyttä ne eivät voi sietää. Siksi piru yrittää saada koko maailman täyteen taustamusaa ja tööttäilyä. Ja aika hyvin on sen projekti edennyt.
Kilistely antaa kyytiä pelsepuupille pikemminkin siksi, että piru inhoaa iloa, ystävyyttä ja hyväntuulisuutta. Viinilasien iloinen kilinä ystävien seurassa on balsamia enkelten korville, demoneille tappavaa myrkkyä.
