Cinsault (tai Cinsaut) on alunperin ranskalainen lajike. Kuten monet muutkin eteläisen Euroopan lajikeet, myös Cinsault on kulkeutunut eri kulmille Välimerta. Ainakin 1800-luvulta lähtien Cinsaultia on viljelty Italian Pugliassa nimellä Ottavianello. Ilmeisesti myös vanha Sisilian lajike Grecaù on identtinen Cinsault’n kanssa. Kataloniassa lajike on löydetty uudestaan ja siellä se on saanut hieman uutta hohtoa nimellä Samsó.
1970-luvulla Cinsault oli yksi Ranskan eniten viljellyistä rypäleistä. Sitä kasvoi yli 50 000 hehtaarilla. Nykyään jäljellä on alle puolet. 1950- ja 1960-luvulla Cinsaultia viljeltiin myös Algeriassa, mistä sitä myös tuotiin Ranskaan pullotettavaksi. Monet varmaan muistavat Sidi Brahim -viinin. Siihen aikaan siinä oli paljon Cinsaultia. Huhujen mukaan kaikki viini ei tosin päätynyt ihan suoraan pulloon, vaan viinillä tehostettiin yhden jos toisenkin ranskalaisen viinialueen heppoisia viinejä.
1800-luvun puolivälissä Cinsault levisi myös Etelä-Afrikkaan, jossa siitä tuli suosittu nimellä Hermitage. 1900-luvun alkupuoliskolla Etelä-Afrikassa syntyi Cinsaultin tunnetuin jälkeläinen, Pinot Noirin ja Cinsaultin eli Hermitagen risteytys, Pinotage. Cinsaultin suurin suosio Etelä-Afrikassa oli 1960-luvulla, mutta edelleen sitä on maassa yli 2 000 hehtaaria.
Cinsaultin suurin etu nykypäivänä on sen kyky pärjätä kuumassa ilmastossa ja kuivassa maaperässä. Se on melko turvallinen viljeltävä. Silmut avautuvat kohtalaisen myöhään, mutta rypäleet kypsyvät jo satokauden keskivaiheilla. Halla tai sade eivät yleensä aiheuta ongelmia.
Cinsault tuottaa melko paljon satoa ja rypäleet ovat usein hyvin makeita. Se on siis oivallinen lajike edullisten viinien tuottamiseen. Oma etunsa on myös Cinsaultin paksulla kuorella ja rypäleiden kevyellä kiinnittymisellä rankaan: molemmat helpottavat edullista koneella keräämistä. Suuri satomäärä tekee viinistä helposti ohutta ja niukkahedelmäistä, runsas sokeri puolestaan alkoholista, mutta pienemmillä satomäärillä ja käsin kerättynä Cinsaultista kehkeytyy aromaattinen, kirsikkaisen hedelmäinen ja ryhdikkään hapokas niukkatanniininen viini.
Sataprosenttista Cinsaultia on vaikea löytää. Languedoc-Roussillonissa on muutama tuottaja. Pääsääntöisesti Cinsault toimii Etelä-Ranskassa osana Grenachen, Syrah’n ja Mourvédren sekoituksia, joissa sen rooli on aromikkuuden ja hapokkuuden sekä värin tuominen.
Etelä-Ranskassa Cinsaultia käytetään myös roseeviineissä niin Languedoc-Roussillonissa, Provencessa kuin Rhônen Tavelissakin. Roseessa Cinsaultin ryhdikäs hapokkuus ja hedelmäisyys pääsevät oikeuksiinsa. Roseeta tehtäessä rypäleet voidaan myös kerätä hieman aiemmin, sillä lyhyt maseraatio ei ehdi irrottamaan mahdollisesti hieman karheita fenoleja rypäleen kuorista viiniin. Puristaminen pitää toki tehdä hellästi.
Etelä-Afrikasta puhtaan Cinsaultin löytäminen on kenties hieman helpompaa kuin Ranskasta. Cinsaultin melko runsas alkoholisuus tekee siitä käyttökelpoisen myös paikallisen väkevöidyn Cape Portin valmistamiseen. Hedelmäisyyden Cape Port -viineihin tuovat Douron lajikkeet kuten Tinta Barroca ja Tinta Roriz eli Tempranillo.
Muualla maailmassa Cinsaultin tuottajat ovat melko harvassa. Pugliassa Etelä-Italiassa Brindisin ympäristöstä löytää edelleen paikallista Ottavianelloa. Marokossa rypälettä viljellään edelleen. Samoin Libanonissa, jossa se on pitkään ollut osana tunnettua Ch. Musaria. Turkissa on jonkun verran viljelmiä. Muutama tuottaja kokeilee myös Kaliforniassa ja Australiassa lähinnä Barossassa ja McLaren Valessa.
Alkosta löytyy joukko sekoiteviinejä, joissa Cinsault on osana kokonaisuutta. Valikoimasta löytyy myös kuitenkin 100 % Cinsault-viinejä. Tässä niistä muutama: